Tänään vietetään vinyylilevyjen päivää. Niiden pääsääntöisesti mustien kiekkojen, jotka laitetaan sellaiseen isoon soittimeen. Ja auta armias jos siihen tuli naarmu. Mitä pauketta. Tai jos levy oli sähköinen, sitä ritinää. Minulla on vielä tallella vino pino näitä ihania kiekkoja. Ja nythän ne ovat taas niin trendikkäitä.
Pitkästä aikaa saimme vanhan stereosysteemimme kiinni seinään. Se on ollut muutaman vuoden pölyyntymässä, mutta nyt kun uusimme työhuoneemme, löysi se viimeinkin oman, uuden paikkansa. Olin kolmentoista kun vanhempani sen ostivat, mutta vekotin toimii yhä edelleen moitteettomasti. Olemmekin nostalgisesti kuunnelleet vaikka mitä tyyliin "hei, muistatko?" Ja mehän muistamme.
Levyjen joukossa oli yhä edelleen sellaisia opuksia, joita yksinkertaisesti ei voi kuunnella. Joten ajattelin kierrättää ne helposti. Samalla voisin muistaa jo 4 kk iän saavuttanutta Miska-poikaa. Siellä oli mm. Sibeliuksen, Griegin ja Elgarin kamariorkesteriteoksia sisältävä levy vuodelta papu. Sillä levyllä tempot hidastuvat kappaleissa niin paljon, että tulee aivan huono olo. Keskiö oli ruma, joten piirsin sopivaan kartonkiin harpilla ympyrän ja liimasin sen kuumaliimalla paikalleen. Vielä kellokoneisto ja valmis.
Miska 4 kk
Miskan väriksi muotoutui jo odotusaikana vihreä. Nyt se on vakiintunut limeen. Näin kaupassa herkullisennäköisiä akryylimaaleja ja ajattelin koettaa levykulhon maalaamista. Tykkään niihin syntyvistä muodoista, mutta muuten ne ovat mielestäni tylsiä. Nappasin hyllystä joskus Neuvostoliiton aikoihin ostamani jonkun tuntemattomaksi jääneen säveltäjän metamorfooseja. Ne olivat niin metaa, että en koskaan saanut kuunneltua levyä loppuun. Niinpä levy uuniin metallikulhon päälle ja vähän muotoilua. Jäähdytys. Minulla oli tässä joukko erikokoisia pensseleitä ja rouheita viivoja. Ensi kerralla koetan pohjavärin spreijaamista. Itse asiassa kun mies tulee töistä, voisin sumutella tähän päälle lakkakerroksen. Joku kun on piilottanut mun lakkapullon ylähyllyn perukoille...
Nyt se taas alkaa. Urheilu. Olympialaiset. Tällä kertaa Brasiliassa, Riossa. Ei kyllä minua paljoa hetkauta, vaikka yksi rakkaimmista lapsuusmuistoistani on, kuinka iltaisin ennen nukkumaanmenoa istuimme mökillä isän kanssa katsomassa telkusta yleisurheilua.
Mutta eivät olympialaiset ole aina olleet pelkkää urheilua. Kun nykyaikaiset olympialaiset saivat ensitapahtumansa Ateenassa 1896, tulivat 1912 mukaan myös taidelajit koko olympia-aatteen uudelleenherättäjän, Pierre de Coubertinin ehdotuksesta. Hän osallistui mittelöihin itsekin ja voitti heti kultamitalin runollansa Oodi Urheilulle. Muina lajeina olivat arkkitehtuuri, musiikki, maalaustaide ja kuvanveisto. Ehtona oli, että taideteos on uusi ja urheilun innoittama.
Walter Winas: An American Trotter, 1912
Joskus kilpalija saattoi osallistua sekä urheilu- että taidesuorituksella. Esimerkiksi Venäjällä syntynyt, Britanniassa asunut USA:n kansalainen Walter Winans voitti 1912 kultaa sekä ammunnassa että kuvanveistossa. Jos eivät nämä taidelajien voittajat yleensäottaen niin kauheasti kuuluisuutta ole saaneet, niin vuoden 1924 juryläiset kylläkin. Siellä istui sekä Selma Lagerlöf että Igor Stravinsky.
Musiikissa ei mitaleja juurikaan jaettu. Niitä arvosteltiin nuottikuvan perusteella. Vuonna 1932 Josef Sukia onnisti. Hän voitti hopeaa sävellyksellään V Nový zivot (Kohti uutta elämää). Kultaa tai pronssia ei tänäkään vuonna jaettu.
Tähän päättyikin taidelajien tarina. Kun urheilijoilta vaadittiin amatööriyttä, katsottiin, että taidelajeihin osallistuvien ammattimaisuus oli liikaa, eikä ansaitse mitaleita. Nykyään nämä mittelöt on korvattu erilaisilla olympialaisten yhteydessä järjestettävillä taidenäyttelyillä ja kulttuuriohjelmilla.
Sain esiintymiskutsun Brasilian Penedoon sen täyttäessä 75 vuotta. Kotiperheeni äiti - joka puhui suomea - teki erääksi ateriaksi aivan jumalaista mustapapupataa, feijoadaa (orjapataa). Reseptin hukkasin jonnekin, mutta kerran kampaajalla istuessani selaamassani lehdessä oli vastaavanlainen resepti. Kuva puhelimella ja kauppaan. Tämä muokkaamani ohje on hyvin lähellä sitä, millä silloin herkuttelimme. Paluumatkalla takaisin Suomeen vietimme pari päivää Riossa. Nyt kisojen alla on hyvä palautua niihin tunnelmiin.
Mustapapupata
250 g mustia, kuivattuja papuja
400 g nahatonta ja luutonta possun kylkeä, mielellään n. 1 cm viipaleina
200 g chorizo-makkaraa
2 punasipulia
2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
2 isoa tomaattia
öljyä
2 dl appelsiinitäysmehua
2 laakerinlehteä
1 l kanalientä
1 tl jeeraa
1 tl cayannepippuria
1. Pane pavut kulhoon ja veteen likoamaan vähintään yön yli.
2. Huuhtele ne huolellisesti ja kiehuta kattilassa 10 min ajan. Kuori mahdollinen vaahto.
3. Nosta kattila liedeltä ja anna papujen muhistella tunnin verran.
4. Kuutioi lihat ja kasvikset.
5. Ruskista lihat, kuullota sipulit ja laita ne tomaattien ja porkkanoiden kanssa (valurauta)pataan.
6. huuhdo pavut ja lisää ne pataan laakerinlehtien kanssa.
7. Kiehauta kanaliemi ja appelsiinimehu. Lisää mausteet ja kaada neste pataan.
8. Laita pata 250° uniin 10 min ajaksi.
9. Laske lämpötila 120° ja anna hautua 7-8 tuntia. Lisää vettä tarvittaessa.
Mikä herkku. Ympäri maapallon tunnettu, varsinkin kuumalla niin hyvä ja ravitseva. Monikäyttöinen, arvostettu. Tänään juhlapäiväänsä koko maailmassa viettävä, USA:ssa koko heinäkuu on kansallinen vesimelonikuu. Nimensä veroinen, kurkkujen ja kurpitsojen sukulainen. Myydään ainakin Brasiliassa kadunkulmissa jättimäisissä koriverkoissa, teiden varsilla suoraan auton peräkontista. Ihana, mehukas ja terveellinen vesimeloni. Kaunis myös keittiön käyttöesineessä, patalapussa. Idean sain täältä, lankana Drops'n Paris, koukku 4. Riittäisi yksipuolisenakin estämään näppien palamisen, mutta kun en virkannut siemeniä työn edetessä, tuli siitä siistimpi kaksipuolisena.
Vesimelonista oivan helleruoan tekee sen runsas vesipitoisuus. Lisäksi siinä on paljon kuitua, lykopeenia, kaliumia, A-, B6- ja C-vitamiineja ja erilaisia aminohappoja. Vesimelonista kannattaa syödä myös siemenet.
Tällä ihanuudella kerrotaan olevan valtavasti myös muita hyödyllisiä ominaisuuksia. Sen mehu auttaa lihaksia palautumaan urheilun jälkeen, sen syönti nuorentaa ihoa ja ehkäisee aivoinfarktin riskiä (lykopeeni). Lisäksi runsas L-sitrulliini-aminohapon ja kaliumin yhdistelmä auttaa alentamaan verenpainetta. Miehillä kaikki nämä yhdessä ehkäisevät myös eturauhassyövän riskiä ja joidenkin tutkimusten mukaan toimivat suurina annoksina viagran lailla.
Kokonaista vesimelonia kannattaa säilyttää huoneenlämmössä,leikattua jääkaapissa. Helppo ja kätevä tapa on leikata melonista tikkuja (puolikas meloni siivuiksi, kääntö 90° ja taas siivuiksi), laittaa ne rasiaan tai tuorekelmun alle ja jääkaappiin. Siitä on helppo napsaista terveellinen, vähäkalorinen, makea ja viilentävä herkkupala. Meloni sopii hyvin moniin salaatteihin ja siitä on helppo leikata pienillä piparkakkumuoteilla myös silmäniloa tuovia palasia. Se on mukava lisä smootheihin. Tikku kuorelliseen viipaleeseen ja pakastimeen - mehujää on valmis. Grillattuna pihvin lisäkkeeksi. koverrettuna salaattikulhoksi, toisinpäin käännettynä tikullisten coctail-palojen tarjoiluun. Ruokataideteoksen pohjaksi - ja miljoona muuta käyttötapaa. Ihana, mehukas vesimeloni.
Virallista kansainvälistä juustokakun päivää vietettiin jo eilen, mutta olin niin lopen uupunut etten yksinkertaisesti jaksanut. Olin nukkunut niin huonosti. Sen lisäksi, että koko kesän kestäneet helteet ovat muuttaneet asuntomme pätsiksi, oli meillä yökyläläinen. Pikkuprinssimme Miska tuli meitä ilahduttamaan. Parhaimmillaan jopa 9 tuntia putkeen nukkuva 3,5 kk ikäinen hymypoikamme. Tämä yö osoittautui kuitenkin kaikeksi ihan muuksi...
Valvottiin ja juteltiin niin kovasti. Kitistiin, Mikään ei ollut hyvin. Syytin kuumuutta, poika oli kovin hikinen. Mummalla meinasi jo loppua niin hermot, kuin voimat, kuin virikkeetkin. Viimein, 11.40 aamulla nukahdettiin kunnolla. Molemmat. Tytär haki iltapäivällä kotiin väsyneen pojan. Illalla hän suorastaan ryntäsi takaisin: "Äiti, nyt mä tiedän mikä Miskalla oli!!!!!" Hän oli saanut ensimmäisen hampaansa! Elisa totesi lähteissänsä, että onneksi äippäpakkauksessa oli hammasharja. Vaikka tätä jo uumoiltiin (ja minä näin siitä unta ke-to välisenä yönä!) oli se silti yllätys. Ne kun pruukaavat puhjeta tuossa 4-5 kk iässä.
Mutta siihen juustokakkuun. Ne ovat ympäri maailmaa tunnettuja useimmiten makeita herkkuja, joiden valmistukasessa on useita eri koulukuntia.
Erilaisia juustokakkusia on tarjoiltu jo tuhansien vuosien ajan. Vanhimmat juustomuotit ovat 4000 vuoden takaa. Antiikin Kreikan olympiaurheilijoille tiedetään tarjotun hunajalla makeutettuja juustokakkuja jo 776 eaa. Antiikin Roomalaisen valtiomiehen Marcus Porcius Cato vanhemman kirjoittamassa teoksessa De Agricultura (suom. Herrasmiesmaanviljelijän käsikirja, Paavo Castrén, 2006) eriytetään kaksi erilaista uhrikäyttöön tarkoitettua juustokakkua, libum ja placenta, resepteineen. Näistä jälkimmäistä voidaan pitää nykyisten juustokakkujemme esi-isänä.
Keskiajalla juustokakut levisivät ympäri Eurooppaa ja syntyi kaksi tekotapaa, uunillinen ja uuniton. Lisäksi voidaan erottaa kolme toisistaan eroavaa suuntausta. Välimerellinen Ricotta-juusoon perustuva, englantilainen tuorejuustoon ja saksalaisittain rahkaan tehty. 1870-luvulla veivät maahanmuuttajat tämän kakun Amerikan mantereelle. Kun vielä 1928 oli Philadelphia-juuston rakenne loppuun muokattu, alkoi varsinainen juustokakkujen läpimurto. Mutta juustokakuilla on ympäri maailmaa aivan paikkakuntakohtaisia "ainoita oikeita" tekotapoja. ja voimme laskea eräänlaisiin juustokakkuihin kuuluvaksi myös kotoisan rahkapiirakkamme.
Meidän kotona makeudet kuuluvat lähinnä tyttöjen syömisiin, joten pohdin ajatusta suolaisesta juustokakusta. Löysinkin K-ruoan sivuilta ohjeen Punasipulinen broileri-juustokakku.Käytin tätä pohjana ja aloin hommiin. Pohjaksi valitsin piimälimppua ja maustamattoman tuorejuuston tilalle ruohosipulilla maustettua. Muuten seurasin ohjeita. Ja siitä tuli ihan tajuttoman hyvää! Helleruokaa parhaimmillaan raikkaan salaatin kanssa tarjottuna! Ja mitkä muuntelumahdollisuudet. Itse laitan ensi kerralla savuporoa... Taitaa perinteiset voileipäkakut jäädä pois ainakin seuraavasta tarjoilupöydästä.
Jopa mieheni, joka ei koske mihinkään, jossa on sana kakku, pienellä houkuttelulla suostui maistamaan tätä. Sillä seurauksella, että eilen meni puolet koko 14 hengen kakusta. Okei, minä autoin ihan vähän...
Tänään vietetään unikeonpäivää. Moni tietää, että se on vanha Naantalilainen perinnerieha, joka villeimmillään kesti jopa viisi päivää, mutta onhan se paljon muutakin.
Ennen Efesoksen legendaa esittelen pehmoperheen uusimman tulokkaan. Juuri täksi päiväksi sattui tilanne, jolloin molemmat tyttäreni ja pikkuprinssi ovat täällä meillä. Ajattelimme tehdä mustikkapiirakkaa ja vaniljajätskiä. Elisalla on erityisruokavalio imettämisen takia, joten tulossa on kokeellista keittiöpuuhastelua. Ja uudeksi leikkitoverikseen Miska saa prinssiuninallen. Mitä luulette, maistuukohan tämä hyvältä?
Perusohje löytyy täältä, kruunun tein omasta päästäni. Kuono meni ommellessa vähän vinoon, joten kruunu sai kallistuksen sitä vastaan. Lankoina minulla oli Red Heartin Baby ja kruunussa Ornaghi Filatin Top Ten. Koukkuna 3. Täytteenä tuttuun tapaan ikean euron tyynyä. Nalle on konepestävä.
Unikeonpäivän vietto perustuu siis Efesolaisten legendaan. Sen mukaan 7 nuorta miestä piiloutui luolaan keisari Deciuksen kristittyjen vainojen aikaan. Joku kuitenkin kavalsi heidät ja keisari käski tukkia luolan suun kivillä siinä toivossa, että he nääntyisivät nälkään. He kuitenkin nukahtivat. 187 vuotta myöhemmin silloinen maanhaltija halusi luolan käyttöönsä. Hän käski luolan suuaukon tukkineet kivet siirrettäväksi ja päivänvalo herätti nukkuneet. Kristinuskon lisäksi tämä legenda esiintyy myös Koraanissa.
Naantalissa unikeon karnevaaliperinnettä on vietetty jo ainakin 1880-luvulta lähtien. Aluksi kaksipäiväisenä kylpylä- ja kesävieraiden juhlana, jossa hierojat lähtivät kaupungille hauskuuttamaan yleisöään. Sotien aikana juhliminen hiipui, mutta jälkeenpäin perinne elvytettiin. Silloin alkoi ensin kaupungin talonmiesten, sittemmin muidenkin Jaakko-nimisten asukkien aamuherätykset. Jaakko oli tärkeä kriteeri, sillä...
1970-luvulla Naantalilaisiin perinteisiin tuli kuitenkin muutos. Unikeoksi alettiin valita henkilöitä, jotka ovat myönteisellä tavalla tehneet Naantalia tunnetuksi tai muuten hyvää Naantalin eteen. Valittu henkilö saa vuoden virallisen unikeon tittelin lisäksi kostean "herätyksen" vanhankaupungin satamassa. Tänä vuonna tämän kunnian sai ihana freelancetoimittaja, luontoihminen, lampaita saaristolaiskodissaan kasvattava Lassi Lähteenmäki. Onnea Lassi!
Onpa unikeko vielä muutakin. Se on Keski- ja Etelä-Euroopassa elävä pikkunisäkäs, joka nukkuu jopa 7 kk talviunta. Antiikin Roomassa ne olivat suurta herkkua. Unikekolajeja on säilynyt 28, osaa niistä pidetään jopa lemmikkeinä.
glis glis
Suomessakin asuu yksi unikekolaji, nimittäin Tammihiiri. Se on rauhoitettu, nykyisin jo miltei hävinneeksi lajiksi katsottu, erittäin uhanalainen ja niinpä mukana Suomen lajien punaisessa kirjassa 2010. Toivottavasti kanta elpyy vielä täälläkin, sillä minusta tämä on söpö!
Olen miettinyt erilaisia tapoja, joilla tilkkutyön tilkuista saisi pingoittaessa varmasti saman kokoisia. Muutamia hyviä vaihtoehtoja pohdiskeltuani ajauduin "vahingossa" toteuttamaan tällaisen. Mutta otetaanpas vielä hieman takapakkia...
Nyt kun molemmat linnut ovat lentäneet pois pesästä (ja yksi ikkupikkuinen liittynyt perheeseemme) löytyy asunnostamme tilaa ja uusia haasteita. Te, jotka olette blogiani seuranneet, ovat varmasti lukeneet muuttuneista sisustuksistamme ja huonejärjestelyistämme. Minun mieheni on jo varmasti yli kymmenen vuotta puhunut siitä, kuinka hän haluaisi pikkuisen arkkupakastimen. Nyt hän sellaisen sai, joten sijoitusongelmien takia muutoksen kouriin joutui työ-/ruokailuhuone.
Minulla oli siellä iso lundia-kokonaisuus pöytäkoneineen kaikkineen. Kiinteä kone on jo aikapäiviä sitten saanut väistyä läppärien tieltä ja elämäntilanteeni muuttunut niin radikaalisti, etten kiinteää toimistotilaa enää tarvitse. Lundiat saivatkin uuden kodin ystäväpariskunnan luota. Ja seinä jäi autioksi.
Olin jo aiemmin ostanut ison styrox-levyn näitä pingotushommia ajatellen. Kotona harmittelin sitä, miksen kaupassa pyytänyt sahaamaan sitä palasiksi. 100x120x5 cm kokoista levyä kun ei ihan mihin tahansa laita. Mutta asiansa se ajoi. Tökkäsin siihen neljä sukkapuikkoa ja "kiinteä" pingotusalusta yksille tilkuille oli valmis.
Mutta niin iso pala on hankalakäyttöinen. Isoa ruokapöytää tarvitaan muuhunkin kuin styroxin alustaksi. Ja seinä kaipaa isoa väriläiskää... Vielä muutamat aivorattaiden raksutukset ja siinä se oli! Keino, jolla sain kaikki styroxlevyn sijoittamisen ja säilyttämisen hankaluudet sekä ison seinätaulun puuttumisen ongelmat ratkaistua yhdellä kertaa.
Päällystin styroxin kankaalla kuumaliiman avulla, yläkulmiin taustapuolelle reiät (vahvistin reunat liimalla), ruuvit seinään ja pingotusalusta oli valmis! Ja tyhjä seinä täysi! Ompelin samasta kankaasta vielä isolle ruokapöydälle kaitaliinan. Pöytälamppuun löysin ikeasta tuollaiset hauskat tuunauspallot, jotka sopivat loistavasti kankaaseen.
Sukkapuikot menivät takaisin laatikkoon ja kepeiksi tässä kohtaa laitoin puiset varrastikut vähän lyhennettyinä. Ne voivat jäädä kaikkien tilkkujen valmistuttua joko paikalleen tai sitten otan ne pois. Uskoisin kankaankin palautuvan reiättömäksi pienellä avituksella. Seuraavia tilkkuja varten alusta on helppo nostaa pois seinältä, mitata sopivan kokoinen neliö/kuusikulmio/kolmio/mikä tahansa ja nostaa taas paikalleen. Nerokasta, eikö totta?
Tänään alkaa mätäkuu. Tai oikeammin koirakuu. Jo muinaisessa Mesopotamiassa tiedostettiin tämä ajanjakso. Itse asiassa se ei ole mikään myytti. Töölön sairaalassa tutkittiin vuosien 2002-2005 infektiorekisterejä ja todettiin, että tämän ajanjakson aikana tulehdusriski kaksinkertaistui. Myös ihmisten onnettomuusalttius lisääntyi. Jo vanhastaan puolestaan tiedetään, että ruoan säilyvyys mätäkuussa on huonompi kuin normaalisti.
Lähde: Kansalliskirjaston digiarkistot
Entisaikaan mätäkuuhun liittyi myös monenmoisia uskomuksia. Esimerkiksi uimaan ei saanut mennä, sillä uskottiin käärmeiden tarttuvan uimariin. Karjaa ei saanut teurastaa, sillä liha muuttuisi matoisaksi, rakennuspuita ei saanut tehdä puiden lahoamisen takia tai vaikkapa leipää sai leipoa vain syötäväksi. Varrasleipiin kun "kasvaisi karvaa".
Toisaalta mätäkuuta saattoi myös hyödyntää. Siinä missä mätäkuun kaski ei versoaisi tai kylvetty ruis ei kasvaisi, niin kaadettu pajukko tai kaislikkokaan ei kasvaisi takaisin. Nämä eivät varmastikaan ole vain "mätäkuun juttuja" - kuten tarinat hirvenkokoisista jäniksistä. Välimeren maissa voisimme nyt koirakuussa ihastella Siriuksen (koiratähden) nousemista aamutaivaalle, mutta pidetään me kiinni itse asiassa hyvästä, osuvasta käännösvirheestä, mätäkuusta. Ja ollaan varovaisia niiden pikkuhaavojenkin kanssa.
Nyt olen kesän osittaisen some-paussini pitänyt ja voin taas jatkaa uudella, vehreällä tarmolla. Sain kuin sainkin yhden Mandala madnesseistäni valmiiksi ihan ajallaan. Tämä on tulossa pikkuprinssini kotiin, eli siis vanhemmalle tyttärelleni. Pingoitukseen asti se ei vielä ole ehtinyt, kun pohdin sitä, käyttäisinkö rautoja vai neuloja. Luulen kyllä päätyväni neuloihin, sillä reuna on senverran tiukka, että rautojen pujottaminen on vaikeaa. Mutta toisaalta rautojen kanssa tulisi niin siisti lopputulos. Joka tapauksessa se menee yötöiksi, sillä tässä jatkuvassa helteessä kaikki vähänkin fyysisyyttä vaativa tekeminen aiheuttaa minussa valtaisan suihkulähde-efektin.
Siinä se nyt on. Lankana minulla oli Dropsin Baby merino, koukkuna 3,5 mm. Mandalan halkaisijaksi tuli (ennen pingotusta) n. 120 cm. Kissa tykkää loikoilla sen päällä - vai liekö ihanaa kun se ei enää ole mamin sylissä hänen sijastaan... Kaksi vielä kesken, nuorimmaiselle ja minulle itselleni. Mutta niiden kanssa en pidä kiirettä.
Rempatessamme työhuonetta löysin rakkaan rintasyöpään menehtyneen ystävättäreni tekemän ja minulle lahjoittaman taulun. Se pääsi pienen paussin jälkeen seinälle ja sai kaverikseen...
Tällä viikolla vietetään naistenviikkoa. Tämä pelkästään naistennimiä sisältävä 7 päiväinen ajanjakso alkoi muotoutua keskiajalla kun huomattiin, että kahden naispyhimyksen - Pyhän Maria Magdalenan ja Kristina-neitsyen - nimet osuivat hyvin lähekkäin toisiaan. Vähitellen kun nimipäiväkalentereita alettiin tehdä, syntyi viikosta naistenviikko.
... nuorimmaiseni minulle lahjoittaman aforismin.
Aiemmin nimipäiviä oli vietetty kirkon pyhimysten mukaan. Niinpä tämän päivän pyhimys, Elias, sai väistyä. Vuonna 1929 se siirrettiin vielä nykyiselle paikalleen 9.4. Elias Lönnrotin syntymäpäivän kunniaksi. Mutta näin keskellä naistenviikkoa silti juhlitaan miestä. Varsinkin ortodoksien keskuudessa tämä on hyvin suuri juhla. Ilomantsissa Ilja Tisbetiläisen praasniekkaa vietetään kaksipäiväisenä tapahtumana.
Lopuksi vinkki kaikille askarteluun ja käsitöihin hurahtaneille. Raisiossa, ihan Turun kupeessa on mieletön käsityö- ja taideparatiisi Machia Design. Siellä on koko naistenviikon ajan tapahtumia. Ohjelmassa on mm. tappikangaspuita, mosaiikkeja ja kankaanpainantaa. Sinne sankoin joukoin ihastelemaan ja oppimaan uutta!
