Vinyylilevy

Tänään vietetään vinyylilevyjen päivää. Niiden pääsääntöisesti mustien kiekkojen, jotka laitetaan sellaiseen isoon soittimeen. Ja auta armias jos siihen tuli naarmu. Mitä pauketta. Tai jos levy oli sähköinen, sitä ritinää. Minulla on vielä tallella vino pino näitä ihania kiekkoja. Ja nythän ne ovat taas niin trendikkäitä.

Pitkästä aikaa saimme vanhan stereosysteemimme kiinni seinään. Se on ollut muutaman vuoden pölyyntymässä, mutta nyt kun uusimme työhuoneemme, löysi se viimeinkin oman, uuden paikkansa. Olin kolmentoista kun vanhempani sen ostivat, mutta vekotin toimii yhä edelleen moitteettomasti. Olemmekin nostalgisesti kuunnelleet vaikka mitä tyyliin "hei, muistatko?" Ja mehän muistamme.

Levyjen joukossa oli yhä edelleen sellaisia opuksia, joita yksinkertaisesti ei voi kuunnella. Joten ajattelin  kierrättää ne helposti. Samalla voisin muistaa jo 4 kk iän saavuttanutta Miska-poikaa. Siellä oli mm. Sibeliuksen, Griegin ja Elgarin kamariorkesteriteoksia sisältävä levy vuodelta papu. Sillä levyllä tempot hidastuvat kappaleissa niin paljon, että tulee aivan huono olo. Keskiö oli ruma, joten piirsin sopivaan kartonkiin harpilla ympyrän ja liimasin sen kuumaliimalla paikalleen. Vielä kellokoneisto ja valmis.

Miska 4 kk

Miskan väriksi muotoutui jo odotusaikana vihreä. Nyt se on vakiintunut limeen. Näin kaupassa herkullisennäköisiä akryylimaaleja ja ajattelin koettaa levykulhon maalaamista. Tykkään niihin syntyvistä muodoista, mutta muuten ne ovat mielestäni tylsiä. Nappasin hyllystä joskus Neuvostoliiton aikoihin ostamani jonkun tuntemattomaksi jääneen säveltäjän metamorfooseja. Ne olivat niin metaa, että en koskaan saanut kuunneltua levyä loppuun. Niinpä levy uuniin metallikulhon päälle ja vähän muotoilua. Jäähdytys. Minulla oli tässä joukko erikokoisia pensseleitä ja rouheita viivoja. Ensi kerralla koetan pohjavärin spreijaamista. Itse asiassa kun mies tulee töistä, voisin sumutella tähän päälle lakkakerroksen. Joku kun on piilottanut mun lakkapullon ylähyllyn perukoille...