sunnuntai 30. elokuuta 2015

Auringonkukkataulu

Ennen viimeistä sytoa tiesin jo, mitä oli odotettavissa. "Tahmeat" aivot, kuin mustaa tervasuota. Ajatusten katoamista, muistamisongelmia ja pysähtyneisyyttä. Olin jo aiempien hoitokertojen jälkeen huomannut, että käsitöiden tekeminenkin tuottaa ongelmia. Kun ei muista pitäisikö neuloa oikeata vai nurjaa, virkata kiinteitä vai pylväitä. Halusin siis valmistella jotain sellaista tekemistä, joka onnistuisi ilman suurempia turhautumisen kyyneliä.

Ostin valmiin taulunkehyksen kokoa 30x90 cm. Poistin siitä passepartoutin ja lasin. Jäljelle jäi siis vaneritausta ja itse kehys. Lisäksi hain tavallista askarteluliimaa ja hieman päälle 30m fanttilankaa. Turussa löysin sitä Askartelupuoti Presentosta, Kauppiaskadulta. Halusin keltaista väriä, joten päädyin ajatuksissani jälleen kerran auringonkukkiin, omiin hääkukkiimme. Lisäksi symbolisesti halusin neljä auringonkukkaa, onhan meitä 4; isä, äiti ja kaksi tytärtä. Kukkien kielellä isot auringonkukat viestivät rakkautta, iloa ja ylpeyttä - kaikkea sitä, mitä perhettäni kohtaan tunnen.

Niinpä ennen viimeistä hoitokertaa pyysin nuorimmaistani piirtämään tauluun ääriviivat neljälle auringonkukalle lehtineen. Hoitokerran jälkeen, pahimpina päivinä minulla oli helppoa tekemistä. Leikkasin fanttilangan noin sentin mittaisiksi pätkiksi. Aloitin ruskeasta. Kun olin saanut langan palasiksi, istuin taulunkehyksen ääreen ja liimasin pätkät yksitellen sille alueelle, jolle tyttäreni oli piirtänyt kukan keskustan. Annoin kuivua ja siirryin leikkaamaan keltaisen langan vastaavasti. jne. Se oli vähän kuin nyt niin muodissa olevaa värityskirjan värittämistä =)

Noin 3000 leikatun ja liimatun "filtterin" jälkeen tauluni valmistui. Ja mielestäni siitä tuli hieno!


Ja lähikuvaa. Pintaa elävöittää ihanasti vapaalla kädellä leikatuista palasista muodostuva rosoisuus.


Vielä sama "iltavalaistuksessa"...



Samalla saimme kiinnitettyä seinään vanhemman tyttäreni minulle lahjaksi ostaman kyltin


Voimakas keltaisen tarpeeni kiinnosti minua kuitenkin edelleen. Keltainen tuo mukanaan iloa ja optimismia, nostaa keskittymiskykyä ja parantaa muistia. Koloristi Ilona Pohjalaisen mukaan keltainen pakottaa suuntautumaan tulevaisuuteen rohkeasti. Se myös auttaa elimistöämme poistamaan itsestään myrkyllisiä aineita. Keltaisen sanotaan myös auttavan astmaatikkoja, reumapotilaita ja diabeetikkoja sekä tukevan maksasairauksien ja syömishäiriöiden hoidossa. Aikamoinen lista jota olisi voinut jatkaa vielä pitkään. Mutta luettuani hänen kirjaansa Värien Voima en enää yhtään ihmettele keltaisen tarvettani. Mitäköhän muista väreistä kerrotaan?                                                                                                                          

maanantai 24. elokuuta 2015

Syksy saapuu


Mikä pisti Pertun päähän, 
teki mustikan mustaksi, teki yön pimeäksi, 
toipa pellolle kokkosen, toipa tulta tupasehen.

Tänään vietetään Perttulin päivää. Tai Pärttylin. Katolinen kirkko muistelee apostoli Bartolomeusta, joka legendan mukaan nyljettiin elävältä. Tänä Isontalon Antin ja Sauli Niinistön syntymäpäivänä on muutenkin sattunut paljon. Esimerkiksi vuonna 79 eaa Vesuvius purkautui tuhoten mm. Pompeijin kaupungin, Gutenberg sai valmiiksi raamattunsa, Ranskassa alkoi Pärttylinyön verilöylynä tunnettu mellakoiden aalto ja Neuvostoliitto hajosi.



Suomessa Perttulin päivä on ollut perinteisesti kesän ja syksyn taitekohta. Perttulin uskottiin heittävän kolmannen kylmän kiven järviin Jaakon ja Laurin jälkeen. Perttulina juhlittiin jo uuden sadon antimilla. Pöytään pääsivät uutisviljasta keitetty puuro, perunat ja nauriit. Pellavien ja hamppujen piti olla kerättynä ja likoamassa kankaiden kudontaa varten. Rukiin kylvökausi päättyi: "Perttuna pivo kiinni". Linnustuskausi alkoi ja säätä ennusteltiin. Kesän työt olivat pulkassa ja syys- ja talvikauden toimet alkoivat. Tytöt katselivat poikia sillä silmällä: "Ennen kesä lehmättä kuin Perttulin yö pojatta".

Perttulina pannaan viikate vaarnaan, sirppi seinään, 
äijät loukkoon, ämmät liedelle ja tytöt vintin vartehen.

Olenpa minäkin sitten jo puuhastellut täällä kesän kuumimpina päivinä syksyaikaan valmistautuen. Aloitin olohuoneen uusien pöytäliinojen virkkuun. Se kyllä keskeytyi aika piankin kun sain päähäni tehdä samoista langoista lehden mallisia lasinalusia. Löysin netistä kuvia ja sovelsin niistä sitten yllä näkyvät aluset. Lankana minulla on aina vaan riittävää Esitoa ja koukkuna 2,5. Todellakin aina vain riittävää. Uteliaana tarkistin vyötteestä langan juoksevuuden - huikeat 650m!

Tein nyt runsaitten kyselyjen takia ohjeen näihin lasinalusiin. Se löytyy täältä. Virkkausiloa!



Osallistuin tässä kuussa taas Silmukan Ytimestä -haasteeseen. Aiheeksi Pipon ytimen Sini ja Silmukan saalistuksen Maija olivat valinneet isoäidinneliön. Kun sitä puuvillalankaa nyt tuossa esillä oli, tekaisin neliöistä tällaisen korin olkkarin pöydälle. Kovetukseen käytin sokerivettä. Jospa "Kaukot" nyt pysyisivät jossain muualla kuin teillä tietymättömillä. Nyt ei tästä projektista puutu enää kuin ne pöytäliinat =)


perjantai 21. elokuuta 2015

Ruokasoodaa ja etikkaa - alku siivoukselle

Kuten jo joskus aiemmin totesin, olen aloittanut huushollissamme suursiivouksen. Koko pikkuhiljaahyvätulee -projektini muutti kuitenkin muotoaan, kun kuopuksemme ilmoitti saaneensa oman asunnon ja muuttavansa sinne poikaystävänsä kanssa tämän kuun lopussa. Minne se aika taas oikein on sujahtanut, miten ihmeessä osaamme mieheni kanssa taas elää vain kahdestaan?

No, taloon tulee uusi järjestys. Olen jo sisustanut mielessäni vapautuvan huoneen ja ilmoitusluonteisesti kertonut miehelleni että: "Minä saan nyt aivan oman askartelu- ja käsityöhuoneen". Asia on hyväksytty mukisematta ja itse asiassa siitä tulee myös vierashuone. Täytyyhän tytöillä olla täällä kunnollinen paikka mihin päänsä laskea.

Mutta siivousprojektista. Päätin ryhtyä ekosiivoojaksi niin pitkästi kuin se vaan on järkevissä rajoissa mahdollista. Olen tämän syöpätaistelun aikana pohtinut paljon sitä, miksi syöpää syntyy, mikä toimii tavallaan katalyyttina tälle kasvaimen muodostumisprosessille. Ajatukseni palasivat aina lisäaineisiin ja kemiallisiin myrkkyihin. Lisäksi minua kiehtoo ajatus oman kädenjäljen piirtymisestä luonnon puolesta. Joten hommiin.

Aloitin virkkaamalla siivousrättejä. Langaksi halusin ehdottomasti bambua, sillä se on jo luonnostaan materiaalina antibakteerinen. Mukavannäköisen ja käytössä toimivaksi testatun ohjeen löysin täältä. Tämä on tosin taas niitä jenkkiohjeita "sormenpäätoimintaan", eli tein jo heti suosiolla hieman ohjetta kookkaampia rättejä. Lankana oli kaapin kätköistä löytynyttä Fibra Naturan Bamboo Jazz Multia, jossa on 50/50 bambua ja puuvillaa.



Sitten pesuaineisiin. Talostamme löytyy litrakaupalla etikkaa. Teimme muutama vuosi sitten remppaa nyt poismuuttavan tyttären huoneeseen. Vanhojen tapettien irroitukseen käytimme etikkaa - toimi muuten uskomattoman hyvin! Sekoitimme ämpäriin etikkavesiseosta ja vetelimme lattiamopin kanssa tapettien päälle, Irroittaminen seinästä sujui nopeasti ja ekologisesti. Laskin mielessäni kuitenkin etikan menekin reilusti yläkanttiin, joten siivouskäyttöön löytyy nyt runsaasti halpisetikkaa.

Etikassa on voimakas haju. Miltei kaikissa ohjeissa kehoitetaankin lisäämään pesuaineisiin jotain eteeristä öljyä. Mutta jostain luin, että hajua voisi lieventää sitrushedelmien kuorilla. Koska joka-aamuiseen smoothieeni laitan puolikkaan limen mehun, tulee meille jo siitä päivittäin sopivaa jätettä. Päätinkin kierrättää kuoret ja pilkoin ne etikkapulloon. Toimii. Minulla on yksi pullo "valmista" sitrusetikkaa ja toinen, johon lisään kuoria muhistumaan.

Ostin kaksi suihkupulloa. Toiseen laitoin 50/50 etikka-vesiseosta ja toiseen tein yleispesuainetta. Laitoin pulloon:

keitettyä vettä jotakuinkin 3/4
tilkan mäntysuopaa
tl soodaa
kunnon lorauksen etikkaa

Lisäsin aineet tässä järjestyksessä ja sekoitin. Sooda ja etikka yhdessä kuohahtavat helposti, joten odotettavissa voi olla yllätyksiä =)

Aloitin kokeiluni saniteettitiloista. Hanat, peilit ja kaakelit pesin vesi-etikkaseoksella, loput yleispesuaineella. Lattiakaivon putsasin näin:

1dl ruokasoodaa
2,5 dl etikkaa
anna vaikuttaa vähintään 15 min
kannullinen kiehautettua, vielä kuumaa vettä
anna vaikuttaa vähintään 15 min
kannullinen kylmää vettä.

Hyvin viemäri vetää edelleen eikä tuoksujakaan ole. Ja tulipahan (taas) noukittua sieltä kourallinen pitkiä, punaisia hiuksia. Joita kohta ei sinne siis enää kasaudu. Sniff...

Vessanpönttöihin kaadoin ensin soodaa ja sitten etikkaa. Annoin vaikuttaa ja puhdasta tuli.

Suihkuverhoon oli tarttunut saippuanjämiä sekä punaista hiusväriä. Liotin verhoa vähän aikaa soodavedessä ja pesin normaalisti. Jopa hiusvärit lähtivät.

Muuta en sitten kokeillutkaan, mutta jos lievästä etikan hajusta ei välitä, suosittelen näitä aineita lämpimästi. Jopa tyttäret innostuivat tuloksista. Oikeasti, ovatkohan esim. hanamme koskaan ennen tulleet siivouksen yhteydessä noin kiiltäviksi?

perjantai 14. elokuuta 2015

Ohi on

Ohi on. Nimittäin sytostaattihoidot. Ja toivottavasti lopullisesti. Nyt sitten kerätään muutama viikko voimia ennen kuin alkaa seuraava viiden viikon koettelemus. Sädehoidot. Ja niitä onkin sitten jokaisena arkipäivänä. Mutta sitä ajatellaan vasta kun sen aika on. Nyt nautitaan siitä, että sytot ovat ohi! Parvekkeemme kärhökin innostui sarjakukintaan tämän tapauksen johdosta =)



Olen jo jonkin aikaa janonnut keltaista väriä. Ilmeisesti tämän kohdallani 18 viikkoa kestäneen myrkytyskuurin rasitukset kahden suurehkon leikkauksen jälkeen ovat syöneet energiatasoani. Keltaista on mukana miltei kaikissa tekemisissäni. Huomasin, että olen suunnitellut auringonkukkia niin lattioille kuin seiniinkin. Sytostaattien loppumista päätin juhlistaa sillä, että vaihdoin suursiivouksen kouriin joutuneen "pikkuvessamme" tekstiilit. Turkoosi pääsi tauolle ja tilalle tuli keltainen.



Matto on tehty Lankavan pienen Marketta-maton ohjeella. Kuteena käytin Moppari-kierrenarua ja koukkuna oli 8. Vähän pikkuinen tästä tuli, mutta se saa kaverikseen isomman kunhan vaan tokenen hoidoista sen verran, että uskallan jo lähteä kaupungille hakemaan lisää keltaista narua. Näiden kahden viimeisen hoitokerran jälkeen sivuoireisiin kun on kuulunut tasapainon huonontuminen ja huippaus.

Mutta pieni summa summarum matkasta syövän toteamisesta tähän välietappiin. Tämä tarina on hyvin henkilökohtaista, jokaisella potilaalla oireet ja tuntemukset ovat erilaisia. Eikä niistä jostain syystä puhuta. Yhä edelleen mielestäni syöpää hyssytellään liikaa, se kuitenkin on tauti muiden joukossa. Okei, vakava sellainen ja salakavala, mutta hoidot ja ennusteet ovat kehittyneen valtavasti. Syöpäjärjestöjen ja Rintasyöpä.fi sivustolta löyty rutkasti luotettavaa lisätietoa.

Mutta nyt palasia minun matkaltani. Ensimmäistä hoitokertaa ennen en oikeastaan ollut ehtinyt edes sisäistää sitä asiaa, että minulla on syöpä. Kaikki tapahtui tosi nopeasti, leikkaukset seurasivat toisiaan, ison haavan parantuminen takkuili, koko ajan piti juosta jossain. Proteesia, peruukkia, paperiasioita, opiskelu- ja muiden asioiden järjestämistä pitkää sairaslomaa ajatellen. Naureskelinkin kohtalotoverilleni, että: "Tämä on niin kamalaa haipakkaa, etteivät hiukset pysy perässä".

Sytostaattihoitokertojen välillä on aina kolmen viikon "toipumisjakso". Se kannattaa käyttää todellakin toipumiseen ja voimien keräämiseen seuraavaa kertaa ajatellen. Ulkoilla, levätä ja tehdä itselle mieluisia asioita. Vaikka mitään sivuoireita ei aluksi tulisikaan, ainakin minun kohdallani ne vähäisetkin kuitenkin kumuloituivat kerta kerralta. Nyt kun viimeisestä hoidosta on kulunut viisi päivää toipuminen on hyvällä mallilla, mutta selkeästi hitaammalla vauhdilla kuin ennen.

Ensimmäinen konkreettinen tapahtuma (okei, rinnanpoisto...), joka todellakin teki todelliseksi sairauteni olemassaolon oli hiusten lähtö. Se tapahtui ennen toista hoitokertaa. Kun ne alkoivat lähteä, iltaan mennessä niitä oli enää niin muutama haituva jäljellä, että ajelimme loputkin pois. Nyt olin "merkitty" nainen ja vaikka tähän asti olinkin voinut katsoa peiliin sen kummemmin ajattelematta asiaa niin nyt sieltä katsoi takaisin kalju syöpäpotilas. Todellisuus oli läsnä, mutta ilokseni kalloni muoto oli ihan ok ja kesäkampaus ilmava. Jos tähän olisi olemassa hymiö, voisi sen nimetä "positiivinen irvistys" -hymiöksi.

Kolmannen hoitokerran jälkeen alkoi päässäni tuntua omituiselta. Aivan kuin aivoni olisivat lilluneet läpipääsemättömässä, paksussa tervasuossa. Ajatusten muodostaminen oli vaikeaa, sanat olivat hakusessa, mitä yksinkertaisempienkin päätösten tekeminen tuskauttavaa. Nyt tiedän, että kyse on nk. "Chemo brain" -ilmiöstä. Sitä on tutkittu vielä vähänlaisesti, mutta ongelma on tiedostettu. Onneksi pahin vaihe häviää viikossa, parissa, mutta jonkinasteisena itse tila saattaa säilyä aivoissa vuosia. Enää tästä lähtien en siis ole hajamielinen tai hidas, sytoaivot ne vain tekevät tepposiaan.

Viidennen ja kuudennen hoitokerran jälkeen mukaan kuvioihin tulivat tasapainovaikeudet ja huippaus. Neuropatiasta ne hienosti puhuvat, mutta olisin itse hieman lievemmällä kannalla. Syöpäkollegoilta olen kuullut että tietynasteinen kömpelyys ja pään pyöriminen saattavat jatkua jonkin aikaa, mutta laimenevat ajan myötä. Siis ei kun sitä odotellessa.
.

Loppujen lopuksi kaikki meni siis suhteellisen kivuttomasti. Rankka kokemus, sitä EI todellakaan käy kieltäminen, mutta selvisin mielestäni "helpolla", jos niin voi sanoa. Hoitohenkilökunta osastolla on aivan mielettömän ihanaa, empaattista, asiansaosaavaa ja ystävällistä. Veinkin heille viimeisen hoitokerran kunniaksi ison pussillisen gluteiinittomia, laktoosittomia ja sokerittomia kaurakeksejä - jokaiselle jotakin. Kuulostaa pahemmalta kuin maistuu - ainakin keksilautanen oli kotiinlähtiessäni miltei tyhjä.

Nyt tämä vaihe minun tarinassani on siis ohi ja voin hyvillä mielin jatkaa kohti uusia haasteita ja seikkailuja! Elämä odottaa!

lauantai 8. elokuuta 2015

1st prize

Tulin osallistuneeksi elämäni ensimmäisiin käsityökilpailuihin. Kyseessä oli 10-vuotisjuhliaan viettävän Naantalin Aurinkoisten Sukkamatamien (ry.) järjestämä sukansuunnittelukilpailu. Aiheena oli Naantalin vanhakaupunki.

Pengoin hieman historiatietoja ja huomasin, että Naantalin museon kuukauden esineenä heinäkuussa 2011 oli sukkalestejä. Tekstissä kerrottiin sukkien neulomistaidon tulleen Suomenmaalle Birgittalaisluostarin nunnien mukana. Ja että sukkia valmistettiin ihan ulkomaille vietäväksi asti. Ne olivat polvisukkia, väritykseltään valkoisia tai sinivalkoisia. Siis päätös sukkiin - sinivalkoiset polvisukat.

Naantalin vanhassakaupungissa - kuten myös muissakin "vanhoissakaupungeissa" - minua on aina viehättänyt miljöö ja meren ja puutalojen symbioottinen suhde toisiinsa. Halusin tuoda sitä esille. Loppujen lopuksi kuvailin sukkia näin: "Sukkien resori kuvastaa aurinkoista Naantalia poutapilvineen. Sen alta näkyy sininen vaakalaudoituksellinen puutalo ikkunoineen. Pihapiirin ja meren erottaa toisistaan aita. Meri välkkyy auringossa ja vaikka se päällepäin näyttääkin tyyneltä, pinnan alla väreilee."


Poutapilviä kuvastaa siis valepalmikkoresori, ikkunoiden ja aidan malli on kopsattu Naantalin vanhankaupungin rakennuksista, merta kuvastaa teräosa ja veden väreilyä ristiinvahvistettu kantapää ja pohja. Lankana oli Novitan Nallea.

Tänään, Naantalin sukkapäivänä, julkistettiin kilpailun tulokset. Ja minä sain ensimmäisen palkinnon! Se sisälsi kaksi kassillista lankoja ja käsityötarvikkeita. Olen onnellinen ja otettu, mitäköhän sitä taas seuraavaksi keksisi...


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Suomalainen kansallispuku 130 vuotta

130 vuotta sitten Lappeenrannassa vieraili Suomen suuriruhtinaskunnan keisaripari, Aleksanteri III ja hänen puolisonsa Maria Feodorovna seurueineen. Euroopassa elettiin voimakasta kansallisromantiikan aikakautta joka vaikutti myös suomalaisiin. Taiteessa oli meneillään kultakausi, Axel Gallén maalasi teoksensa Akka ja kissa, Albert Edelfelt Luis Pasteurin muotokuvan. Jean Sibelius muutti Hämeenlinnasta Helsinkiin opiskellakseen musiikkia, Juhani Aholta julkaistiin teos Papin tytär ja Minna Canthilta Työmiehen vaimo. Suomalaisuuden aate eli voimakkaana. Suomen kielen asemasta taisteltiin yhä, vaikka se oli jo vuoden 1863 asetuksessa nostettu yhdenveroiseksi ruotsin kielen rinnalle. Rautatie- ja puhelinverkkoja rakennettiin. Helsinkiin valmistui mm. Annantalo, Turkuun toimintansa aloittanut Auran panimo. Suomi oli kuitenkin voimakkaasti maatalous-yhteiskunta. Sen n. 2,2 milj. asukkaasta kaupungeissa asui vain n. 180 000.

Mutta takaisin kesäiseen Lappeenrantaan ja siihen hetkeen, jota pidetään Suomalaisen kansallispuvun syntyhetkenä. Helsinkiläinen Suomalainen Wirallinen Lehti kirjoittaa siitä 6.8.1885 ilmestyneessä numerossaan näin: ”Keisarillisten Majasteettien palatessaan huwimatkalta Lauritsalaan noin k:lo 7 illalla annettiin H. M. Keisarinnalle se wene, jonka Suomen naiset olivat päättäneet lahjoittaa Hänen Majasteetillensä. Wene soudettiin Marewohöyrylaiwaa wastaan ja kun päästiin laiwan siwulle, astui H. Majasteettinsä weneeseen, jolla H. Majasteettinsä soudettiin rantaan.

Weneen peränpitäjänä oli ewerstinrouwa Emilie de Bont, syntynyt Linder, Kuopion pataljoonan komentajan waimo, joka oli puettu Jääsken waimon pukuun.

Soutajina oli kahdeksan nuorta neitoa kansallispuwuissa itsekukin edustaen Suomen eri maakuntia, nimittäin: Uusmaata: neiti Sanna Andersin, postitirehtöörin tytär Helsingistä, Askolan puvussa; Warsinais-Suomea neiti Ellen von Troil, ent. maamarsalkan tytär Turusta, Houtskarin puvussa; Satakuntaa, neiti Helmi Stenbäck, prowastin tytär Ulvilasta, puettu Säkylän pukuun; Pohjanmaata: neiti Emmi Cannelin, prowastin tytär Mustasaarelta, Lapwärtin puwussa; Lapinmaata: neiti Anni Junttila, käsityöläisen tytär Oulusta, lappalais puwussa; Karjalaa: neiti Lydia Haaranen, talollisen tytär Tohmajärveltä, Äyrämöisen puwussa; Sawoa: neiti Alma Ahnger, wirkamiehen tytär Kuopiosta, sawolaispuwussa, sekä Hämeenmaata: neiti Iida Aalberg, ratamestarin tytär Janakkalasta, hämäläispukuun puettuna.” 

Edessä on 27-vuotias hämäläissyntyinen Iida Aalberg "hämäläispuvussa", istumassa Lapväärtin puvussa Emmi Cannelin. Takana pohjoissavolaisessa puvussa Alma Ahnger ja Lydia Haaranen Äyrämöisen puvussa. Kuva: Kansallispuku.com.


Nykyään Suomesta tunnetaan jo yli 400 kansallispukumallia. Kansallispukujen tallennuksesta ja tarkistuksista vastaa Suomen käsityön museo / Suomen Kansallispukukeskus. Suomenruotsalaista kansallispukuperinnettä vaalii Kansallispukukeskuksen alaisuudessa kotiseutuyhdistys Brage. Lisätietoa erilaisista suomalaisista puvuista ja niiden saatavuudesta löydät sivustolta kansallispuvut.fi.

Kansallispukujen rinnalla käytetään myös kansanpukuja. Niillä ei ole virallista kansallispuvun statusta, mutta ne jäljittelevät tyylillisesti rahvaan arkipukeutumista. Tällaisista puvuista hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi karjalaiset sarafaani ja feresi

Muinaispuvut ovat hautalöytöjen perusteella rekonstruoituja esihistoriallisen ajan juhlapukuja. Niitä tunnetaan Suomesta nykyään seitsemän erilaista. Tunnetuin lienee Euran muinaispuku, joka presidentti Tarja Halosella oli päällään itsenäisyyspäivän vastaanotolla vuonna 2001.   

Tänään juhlitaan siis 130-vuotista suomalaista kansallispukua. Yksi näyttävimmistä tavoista on yleiset "tuuletuspiknikit", joissa siis yksinkertaisesti mennään piknikille kansallispuvut päällä. Helsingissä osallistua voi vaikka klo 14 alkaen Talvipuutarhan käsityöpiknikillä tai klo 16 alkaen Hesperian puistossa, Oopperatalon Amfiteatterin liepeillä olevassa tapahtumassa. 8.8. on Seurasaaressa suurempi tuuletustapahtuma, jonne kannattaa mennä jos ei osallistumaan, niin katselemaan ja kuuntelemaan. Paikkakuntakohtaisia lisätietoja voit lukea täältä.                                                                                                                                 


Tähän loppuun vielä kuva meidän perheestä noin vuodelta 2005. Olin keikalla Someron Suviheinäviikoilla ja esiintymisasunani oli kansallispuku. Keksimme tilaisuuden luonteelle sopivasti pukeutua juhla-asuihin koko perheen voimin. Mieheni sai päälleen Valkealan puvun, minulla on Räisälä, Elisalla Tammela ja Siljalla Munsala. Puvut ovat Turun Kiikurit ry:n omaisuutta.

lauantai 1. elokuuta 2015

Naapurin setä x2

Muistattekos lapsuudesta tai omien lasten kautta laulun naapurin sedästä joka tuli matkoilta ja toi mukanaan tuliaisia. Meidän naapurin setä käy "matkoilla" kalassa tai metsässä koiran kanssa. Mukanaan hän on tuonut meille useampaan otteeseen valmiiksi fileoituja ahvenia tai kantarelleja. Alkuperäisen laulun kampiveivikin on yhteinen ja löytyy autotallista =) Mutta nyt oli jo aivan pakko kiittää häntä ja tänään kävin viemässä hänelle tällaisen setin.


Setissä on siis pari patalappua, pari kantarellia ja sinappipurkki sinappipäivän kunniaksi.

Itsellenikin tein uuden keittiösetin. Tyyne-patalappujen ohje löytyy Tintin blogista. Ekan virkkasin ihan ohjeen mukaan, mutta koska lankani oli seiskaveikkaa ja siis paksumpaa, tuli siitä aivan hervottoman kokoinen. Kaksi muuta tein sitten 10 ruutuparilla ja niistä tuli patalapuiksi oikein passelit. Ensimmäinen saa vaikka toimia pannunalusena ei-tulikuumalle kattilalle.


Nuo raidalliset puolestaan ovat tiskausta varten. Rätin ohjeen bongasin täältä ja siinä minua erityisesti viehättää se, että sen tekstuuri on jämäkkä. Ohjeen miinus on - kuten yleensäkin jenkkien tiskiräteissä tai patalapuissa - että sitä saa suurentaa ihan reippaasti, jotta tuntuisi siltä että kädessä on edes jotakin. Sanotaan, että valtameren tuolla puolen kaikki on suurempaa, mutta emäntien kädet tuntuvat ainakin käsityöohjeiden perusteella kuuluvan kokoluokkaan xxxxxs - tai sitten heillä on ihan oma erityinen sormenpäätaktiikka kotihommissa. Tawashin tein Punomon ohjeella.

Tässä vielä kuva meidän Inkusta, jonka mielestä "tällaisten rättien" kuvaaminen on aivan syvältä hänen korkeutensa kauneuden edessä. Tai ehkä hän halusi vain päästä rauhassa nukkumaan patalappujen päälle.


Mutta sitten se toinen setä. Uncle Sam. Tänään on aavan meren toisella puolen sinappipäivä. Middletonissa sijaitseva sinappimuseo järjestää päivän kunniansi pippalot jo 25. kertaa. Luvassa on mm. musiikkia, kilpailuja ja (sinappi)maistiaisia. Ja ilmaisia hot dogeja (lihavointi eräästä järjestäjän ilmoituksesta).

Tämän kunniaksi ajattelin itsekin tehdä sinappeja ja kokeilla mikä tänä vuonna maustaa niin meidän kuin ystäviemme joulupöytää. Tein kolmea erilaista sinappia: valkosipulisinappia, omenasinappia ja hunaja-yrtti-sinappia. Järjestimme tuotoksista pienimuotoisen empiirisen tutkimuksen ja yksimieliseksi voittajaksi selvisi hunaja-yrttisinappi. Tein sen jotakuinkin tämän ohjeen mukaan. Sokerina käytin karppisokeria, jolloin glykeemistä indeksiä nostava makeutus tulee ainoastaan hunajasta. Yrttejä sotkottelin mukaan muitakin, periaatteella "mikä käteen osui". Mutta tässä diabeetikkoystävällinen ja hyvänmakuinen vaihtoehto ihan vaikka vain leivän päälle.

Sinappipurkit saivatkin jo nyt sekä naapurin setä että tyttären poikaystävän perhe. Jouluksi sitten vain pakkaukselle viimeistellympi ja jouluisepi ilme. Vauvojen hedelmäsoseet ovat yhä muutaman vuosikymmenen jälkeen meillä kova sana - eikä vaan pakkausmateriaalitarpeen takia =)


Laitetaan tänne loppuun tasapuolisuuden(kin) takia kuva myös meidän Pörröstä. Kuinkakohan kauan tuo sanomalehdestä punomani kori oikein mahtaa ehjänä pysyä. Oikeastihan sen pitäisi olla tämän muotoinen, mutta...