Himmeleitä ja olkipukkeja

Olemme tottuneet pitämään himmeleitä, olkipukkeja ja lattiaolkia joulunajan asioina, mutta oikeasti ne ovat siirtyneet sinne kekristä, niin kuin monet muutkin tavat.

Tein joskus lukuisia himmeleitä, lahjoiksi ja omaan kotiin. Löysin tämän käsityö-/askarteluhuoneen laittamisen yhteydessä - monien muiden jo unohtuneitten tavaroiden joukosta - laatikollisen vanhoja olkia. Innostukseni heräsi taas. Olkia oli himmeliä ajatellen aivan liian vähän, joten turvauduin jälleen Presentoon. Ostin samalla myös himmelineuloja ja täytyy sanoa, että ne ovat kätsyjä.

Tekemäni himmelit olivat aina olleet saman mallisia, sellaisia kulmallaan seisovia neliöitä, joiden kulmista roikkui neliöt. Halusin vaihteeksi jotain muuta. Kirjastosta löysin Eija Kosken Himmeli kirjan (2012) ja tekeillä onkin erilaisia himmeleitä. Mutta päätin lähteä helposta liikkeelle - olihan edellisestä olkityöstä jo yli 20 vuotta aikaa. Netistä bongasin helpon tähtihimmelin teko-ohjeen. Siispä olkinippu likoamaan. Leikkasin oljista 7 cm pätkiä ja aloitin pujottelun. Ajattelin tehdä vain yhden, mutta ripustettuani sen kattoon (lamppuun) se näytti niin orvolta, että tein sille vielä pari kaveria.

Miksi himmelit sitten kuuluivat sadonkorjuujuhlaan, mikä oli niiden symboliikka? Olkien ajateltiin edustavan tulevan vuoden viljasatoa. Himmeleitä pidettiin tuvan katossa juhannukseen saakka, jotta tämän sadon vilja riittäisi seuraavaan satoon saakka. Samalla himmeli takasi sen, että tulevasta sadosta tulisi oikein runsas. Oljet olivat hedelmällisyyden symboleita. Himmeleitä käytettiin myös häähuoneiden koristelussa. Niihin saatettiin sitoa nauhoja, peilinpalasia, paperia tai vaikka tähkiä. Ajateltiin myös, että himmelin alla elävä ihminen saa nauttia sekä onnesta että hyvästä säästä.

Oljista tehtiin pukkeja. Oikea kekripukki pukeutui tuohinaamariin, väärinpäin käännettyyn turkkiin ja sarvina oli usein keritsimet tai kapustat. Nämä kulkivat talosta taloon kyselemässä töiden valmistumista. Tästä hahmosta muodostui nykyajan joulupukki. (Kekrinä vallitsi myös kekrirauha. Tämä tunnetaan nykyisin joulurauhana - joka julistetaan Suomen Turusta). Mutta olkipukki itsessään oli hyvin voimakas hedelmällisyyden symboli.

Olkia levitettiin myös lattialle, ihan lämmöneristyksen ja mukavan lepopaikan takia. Niitä ei saanut kuitenkaan polkea tai survoa, sillä se olisi lakoonnuttanut seuraavan viljasadon. Sen sijaan niitä viskeltiin kattoon ja orsiin takertuneitten olkien määrästä ennusteltiin tulevan vuoden satoa. Linnutkin saivat osansa viljasadosta. Niille ripustettiin ohra- tai kauralyhteitä. Näin uskottiin pikkulintujen jättävän pellot seuraavana kesänä rauhaan.

Mutta nyt lähden pyhäinpäivän viettoon. Nuorimmaiseni on kyläilemässä ja haluaisi leipoa. Voisimme koittaa piianpullia ja hän haluaa halloweenpuusteja. Huomenna ajattelin kirjoitella kekriruoista, joten saas nähdä mitä herkkuja tänään syömme/saamme aikaiseksi. Ainakin on lammasta luvassa...

Kekrisauna ja saippuaa

Saunominen on aina ollut osa suomalaista juhlaperinnettä, eikä kekri tee siitä poikkeusta, päinvastoin! Kekrinä sauna lämmitettiin ensin suvun vainajille, "pyhille". Heille asetettiin lämmintä vettä, haudutetut vastat, saippuat, harjat ja pyyhkeet. Vasta heidän jälkeensä oli talonväen saunavuoro. Tänä aikana pyhät puolestaan siirtyivät tuvan puolelle aterioimaan notkuvan pöydän äärelle.

Saippuankeitto on kuulunut olennaisena askareena syys- ja kevätteurastusten yhteyteen. Ruhoista käytettiin todellakin kaikki osat. Niistä, mistä ei mihinkään muuhun ollut, keitettiin rasvat pois. Näin saatiin saippuan pohjana oleva rasva talteen. Lipeä, eli emäs, saatiin koivun tuhkasta. Lopuksi keitokseen lisättiin vielä suolaa. Kun seos jäähtyi, ylimmäksi nousi vaaleanharmaa saippuakerros. Tämä oli parasta osaa ja sitä käytettiin peseytymiseen. Sen alle muodostunut rusehtavampi kerros puolestaan oli pyykkisaippuaa. Kerrostumista otettiin talteen vielä nestemäisempi suopa, joka sopi huonommille pyykeille sekä pohjan hive, jota käytettiin pyykkejä keitettäessä. Mitään ei siis todellakaan mennyt hukkaan.

Minäkin olen keitellyt saippuoita. Tai oikeastaan tuunaillut, sillä sytoaivojen kanssa en ole halunnut leikkiä lipeän kanssa ja olen käyttänyt valmista saippuamassaa. Ensimmäisenä tein kahvisaippuaa. Tilasin Lahtisen vahavalimolta Crystal org luomumassaa, sulatin sen ja lisäsin joukkoon muutaman ruokalusikallisen keitettyjä vanilijakahvipuruja. Sekaan vielä muutama tippa vanilijakahvi-tuoksuöljyä ja se oli siinä. Kilon satsista tulee minun pöllömuoteillani 6 saippuaa + mehupurkista tehdyssä muotissa 3 palasaippuaa.

Seuraavaksi otin käsittelyyn Kaura-sheavoimassan. Halusin tehdä jotain kivaa naisten herkälle hipiälle. Tähän massaan lisäsin hunajaa ja eteeristä palmarosaöljyä.

Jokaiselle saippuapalalle tein vielä kierrätyskartongista kortin, jonka kannessa lukee mikä saippua on kyseessä, sisällä vähän tuotetietoutta ja takana ainesosaluettelo.

Ja pitihän miestenkin saada oma saippuansa. Otin taas luomumassaa ja murskasin siihen laakerinlehtiä. Eteerisinä öljyinä käytin katajaa, eukalyptusta ja kanelinlehteä. Massaan jäi pieniä ilmakuplia, mutta ne eivät ainakaan minua haittaa.

Ja taas omat kortit jokaiselle

Kun saippuat jähmettyivät, käärin ne tuorekelmuun, askartelin jokaiselle koivukuvioisesta tapetista pienen tuokkosen, käärin ne sellofaaniin ja lisäsin kortit. Kaunis naru ja taas on monta pikkulahjaa odottamassa saajiaan. Lisäksi saippuaa on kotitarpeiksi.

Vaahteranlehdistä kekriin

Kekrin vietto (köyri, köyry, keyri) on vanha perinne, jonka aikana juhlistetaan satokauden päättymistä ennen jakoajan alkua ja uutta vuotta. Vuodenvaihde sijoittui ennen kalenteriajanlaskua ja kirkon oppeja tähän hetkeen. Kekri oli vuoden tärkein juhla, koti siivottiin perusteellisesti ja koristeltiin kauniiksi. Nykyään kekriä vietetään samaan aikaan kuin halloweenia, mutta oikeastaan voisimme kutsua miltei koko lokakuuta kekriajaksi. Kekriä vietettiin talokohtaisesti syystöiden päättymisen kunniaksi mikkelinpäivän ja pyhäinmiesten päivän välisenä aikana. Tätä aikaa juhlittiin kaikissa maatalousyhdyskunnissa, tunnetuin lienee kelttien Samhain ja englantilaisten All Hallows Eve. Kekrin viettoon kuului lukuisia perinteitä, jotka ovat kalenteriajanlaskun ja kaupungistumisen myötä siirtyneet joulu- ja uudenvuodenaikaan. Esimerkkeinä himmeli, tinanvalanta, joulupukki, ruoat yön yli pöydillä...

Vaikka kekri periaatteessa oli talokohtainen juhla, vierailtiin toisten luona syömässä, juomassa ja leikkimässä. Nuoret pukeutuivat kekripukeiksi ja kekrittäriksi ja kiersivät talosta taloon pyytämässä ruokaa ja juomaa. Yleensä heihin suhtauduttiin suopeasti, eihän kekrinä kukaan saanut olla nälissään, mutta joskus ei vastaanotto ollut erityisen lämmin. Silloin nämä saattoivat uhata esim. uunin polttamisella (vrt. halloween, karki/kepponen)

Ei aina kekriä kestä,

ei aina tupia pestä,

ei aina höyky,

ei aina möyki,

ei aina wiina flaskusa löyky

Kekriaikaan olennaisena osana kuului vainajien muistaminen. Tänä vuoden vaihtumisen aikana uskottiin rajapinnan elävien ja kuolleiden maailmojen välillä olevan hyvin ohut ja vainajien vierailevan täällä olevien keskuudessa. Heitäkin kohdeltiin siis hyvin kunnioittavasti, sillä uskottiin vahvasti heidän suojelevan omia maitaan. Siispä heille lämmitettiin sauna ja ruoat jätettiin syötäväksi pöydälle seuraavaan päivään saakka. 

Saattoipa vainajien joukossa olla ei-toivottujakin vieraita, joiden loitolla pitämiseksi poltettiin kokkoja. Kekrinä oli tapana myös polttaa naurislyhtyä (vrt. kurpitsa). Nauris koverrettiin ontoksi ja sen sisään laitettiin lampaanrasvaan kastettu tikku. Nämä lyhdyt valaisivat hyvin huonosti ja niitä kutsuttiinkin nimellä kitupiikki.

Kosk juomme hywä oltta,

Niin mahdam tupakkaa polttaa;

Isken siis walkiat taulaan,

ja wirwoitan kaulaan,

ja wihdoin iloisest laulan.

Olennaisena osana kekriin kuului myös ns. jakoaika. Koska kuun- ja auringonkierto eivät mene aivan tasan, vaadittiin tällainen noin 12 vuorokauden mittainen ajanjakso, jotta uusi vuosi saattoi alkaa. Tämä oli tärkeätä aikaa. Koska vainajien uskottiin liikkuvan maan päällä ei saanut pitää kovaa meteliä, jotta niiden huomio ei kiinnittyisi eläviin. Näin ollen suuri osa maatalousyhteiskunnan töistä oli kiellettyä. Tämä antoikin luontevasti piioille ja rengeille "römppäviikot", loma-ajan jolloin pestuut joko uusittiin tai vaihdettiin taloa. Tämän ajanjakson ajateltiin olevan myös enteiden aikaa ja silloin tehtiin paljon taikoja ja ennustuksia tulevan vuoden varalle.

Minä olen täällä pikkuhiljaa siivoillut ja kotia koristamaan innostuin vaahteranlehdistä. Ensimmäisenä tein niistä kipon. Halusin tehdä siitä sadonkorjuukorin.

Päällystin muottina toimineen kulhon foliolla ja liimasin vaahteranlehtiä ihan tavallisella askarteluliimalla kahteen kerrokseen niin, että lehtien päälipuoli tuli ulospäin sekä sisä- että ulkopinnalla. Kun ulkopuoli oli kuivanut sen verran, että kippo pysyi muodossaan, irroitin sen varovasti ja poistin folion jottei se tarttuisi kiinni lehtiin. Annoin kuivua pari päivää ja lopuksi spreijasin sen askartelulakalla molemmin puolin. Täytteekseen tämä sai aiemmin virkkaamani sienet ja etanan. Tekaisinpa yhden porkkanankin juureksia edustamaan.

Sitten innostuimme tyttäreni kanssa ruusuista. Niiden taitteluohjeita löytyy netistä paljon. Kiinnitin ruusut puisiin varrastikkuihin kukkateipillä. Taittelimme terälehtiä ja värien säilyttämiseksi suihkutimme ne hiuslakalla. näyttävää!

Lopuista lehdistä teimme tuikkulyhtyjä. Kiinnitimme liimalla tai kontaktimuovilla lehtiä säilykepurkkeihin, kaulaan juuttinarua ja nyt ne valaisevat kauniisti pimeitä syysiltojamme. Kekrinviettoon!

Kestävää kehitystä

Tänään on kulunut 70 vuotta Yhdistyneitten Kansakuntien perustamisesta. Nykyään siihen kuuluu jo 193 valtiota, eli lähes kaikki maapallon maat. Peruskirja määrittelee sille neljä päätavoitetta: kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen, kehittää ystävällisiä suhteita kansakuntien välillä, yhteistyön tekeminen kansainvälisiä kysymyksiä ratkaistaessa sekä ihmisoikeuksia edistettäessä ja toimiminen sellaisena järjestönä, joka edesauttaa jäsenvaltioitansa yhdenmukaistamaan käytäntöjänsä.

Tänä vuonna YK on määrittänyt uudelleen kestävän kehityksen tavoitteensa. Nämä päivitettiin syyskuussa New Yorkissa järjestetyssä huippukokouksessa. Kunnianhimoisia ovat, mutta jos edes jotain onnistuu, niin hyvä! Uudesta ilmastonsuojeluohjelmasta puolestaan päätetään joulukuisessa Pariisissa.

YK:lla on myös lukuisia erilaisia päiviä, viikkoja, vuosia ym. joiden avulla haetaan näkyvyyttä erilaisiin ongelmiin. Esimerkiksi tänään ollaan vuosikymmenohjelmassa Vettä elämään - kampanjassa. Vuosi 2015 on nimetty kansainväliseksi valon ja siihen liittyvän teknologian vuodeksi. Viikkokalenterissa nyt alkaa aseistariisunnan viikko ja syntymäpäivän lisäksi tänään on Kansainvälinen kehitystiedotuksen päivä. Lisää infoa eri teemoista löydät täältä.

                        
Minun oma "kestävän kehityksen" projektini liittyy paljon pienempiin ja arkisempiin asioihin. Syksyn kunniaksi keittiömme sai uudet pesu- ja patalaput. Pesulapun ja sienen tein swtc:n bambu-langasta. Pesulapun ohjeen löysin Novitalta ja sieneen virkkasin kaksi ympyrää, joiden sisälle yhdistäessä laitoin 2cm vaahtomuovipalan. Kestävää ja pestävää.

Ostin ikeasta imukupilla seinään kiinnittyvän saippuatelineen, johon vesi ei jää seisomaan. Ohlssonilta hain s-koukkuja. Nyt keittiön pesualtaan vieressä on paikka hajuja poistavalle kahvisaippualleni (ensi viikolla) ja tiskiräteilleni.

Patalaput puolestaan ovat ihan seiskaveikkaa ja mallina ennenkin käyttämäni Tyynen patalappu. Päätin jättää nämä ilman reunapitsiä. Reunat ovat muutenkin siistin näköiset ja kun viimeiseksi virkkasin puolet yhteen kiinteillä silmukoilla, miellytti tämä ratkaisu omaa silmääni enemmän.

Olen täysin hurahtanut ruokakaapin sisällöstä saataviin pesuaineisiin. Sieltäpä tein parhaan koskaan käyttämäni aineen inhottavien teipin ja sinitarran jälkien poistoon. Tämä tehoaa loistavasti myös etiketteihin! Ohje on yksinkertaisesti ruokasoodaa ja öljyä. Sekoita tahna, levitä putsattavaan kohtaan, anna vaikuttaa ja pyyhi pois. Tiukimmat kohdat voivat haluta harjaa, mutta useimmiten pyyhkäisy riittää =). Loput töhnästä pilttipurkkiin odottamaan seuraavaa käyttöä.

Toinen suuri löytöni koskee lakanoiden säilytystä liinavaatekaapissa. Vaikka kuinka yritin laittaa tyynyliinat pussilakanoitten kanssa samaan nippuun, oli sopivan setin löytyminen aina jotenkin työlästä puuhaa. Eipä ole enää. Katsokaapa itse, kuinka kätevän keinon bongasin netistä! Tämä kuuluu sarjaan: "Kuinka en tuota tajunnut jo vuosia sitten". Pussilakanat ja tyynyliinat yhden tyynyliinan sisään, ja nyt liinavaatekaappini näyttää tältä! Kun haluan vaihtaa lakanat, otan vain aluslakanan ja tällaisen nipun.

Ohi on!

Tänään en puhu käsitöistä enkä mistään muustakaan puuhastelusta. Tänään puhun aivan muusta. Elämästä.

Syöpähoidot ovat osaltani ohi. Eilen oli viimeinen sädehoito. Se oli nyt sitten siinä. Kolmen kuukauden päästä tutkitaan tarkemmin sitä, miten hoidot ovat onnistuneet. Tosin lääkärini sanoi jo muutama päivä sitten, että hyvältä näyttää. Blogasin jo aiemmin matkasta taudin toteamisesta sytostaattihoitojen loppuun. Nyt kerron parilla sanalla sädehoidoista.

Minulle määrättiin 26 sädetyskertaa. Pääsin mukaan sellaiseen hoitomuotoon, missä potilas vetää keuhkot täyteen happea, pidättää sitä sädetyksen ajan ja taas "saa hengittää". Tällä hoitomuodolla päästään syvemmälle kudoksiin, ihovauriot jäävät pienemmiksi ja pystytään paremmin ohittamaan sydänlihas. Olin iloinen, kaikille tämä hoitomuoto ei sovi.

Sain onneksi lääkäriltä luvan käyttää kelataksia hoidoissa juoksemiseen. Hoitoja oli jokaisena arkipäivänä, 5 kertaa viikossa, ja pahimmillaan olisin joutunut viettämään bussissa jopa kolmekin tuntia päivässä. Mutta koska sytostaatit menivät minulla myös jalkoihin ja tasapainoon, katsoi lääkäri minun olevan oikeutettu taksin käyttöön.

Ensimmäiset 18 kertaa sujuivat ihan mukavasti, mutta sitten tuli totaalinen tenkkapoo. Kone, joka mittasi keuhkoissani olevan ilman määrää, ei enää näyttänyt mitään lukemia! Kukaan ei tiedä miksi näin kävi, mutta seurauksena oli se, että meidän piti vaihtaa siihen perinteiseen sädetystapaan. Onneksi vasta tässä vaiheessa.

Sillä minun kaulani iho paloi pahasti. Tämä sädetystapa nosti hoitoalueen solisluun kuoppaan saakka ja nyt ihoni on aivan musta ja rikki. Lisäksi säteet ärsyttivät myös äänihuuliani ja ruokatorveani. Nieleminen on vaikeata ja ääni on poissa. Mies naurahtikin eilen, että onpa hassua kun kaikki äänivalta on hänellä. Mutta kaikki paranee aikanaan. Syödään sosesoppaa ja velliä. Ja elekieli on hyvä tapa kommunikoida. Pääasia on, että hoidot ovat viimeinkin ohi ja pääsen toipilaaksi!

Kuva: www.luma.fi

Ajattelin illalla nukkumaan mennessäni kuinka ihana loppuvuosi toipilaana on, vain muutama pakollinen meno ja aikaa puuhastella kaikkea kivaa. Niinpä aamulla oikein säikähdin, kun huomasin soimaavani itseäni ompelemattomista kappaverhoista, selvittämättömistä papereista, opiskeluasioista, auton romuttamolle saattamisesta ym. Ruoskin itseäni jo ennen kuin sain silmiäni kunnolla auki!

Mercy, mercy!

Mikä hemmetti siinä on, että koko ajan pitäisi olla touhuamassa jotakin, suorittaa jotakin, olla tehokas ja mukatarpeellinen. Olen toipilas, läpikäynyt ihan tajuttoman raskaat hoidot, enkä muka voi antaa itselleni armoa lepäämiseen ja parantumiseen. Älytöntä! Ja nyt soimaan itseäni siitä, että olen soimannut itseäni... Triplatyperää!!! Muita kohtaan armoa ja ymmärrystä kyllä löytyy, mutta omasta hyvinvoinnista on mukamas niin vaikea pitää huolta.

Kuva: Mika Kanerva/Yle

Tänään molemmat tyttäreni tulevat tänne ja juhlistamme hoitojen loppumista. Leivomme, herkuttelemme (jos puren oikein pontevasti, saatan saada jopa nieltyä =) ), olemme yhdessä ja nautimme toistemme seurasta - kun sitä vielä riittää. Vanhempi jää yöksi ja huomenna menemme kauppakeskukseen hakemaan tarvikkeita tuleviin projekteihin. Jos meitä huvittaa, voimme kasata yhden tekeleemme, mutta se on jos - eikä kun!

Ja yritän opetella olemaan armollinen myös itseäni kohtaan. Muistelen Eeva Kilven (Laulu rakkaudesta, 1976) runoa:

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle,

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: 

Sinä pieni urhea nainen,

minä luotan sinuun

Satsumia, suklaata ja satuilua

Tänään on tulossa ihana ilta. Satuilua, suklaakuppikakkuja ja appelsiini/mandariinilyhtyjä. Oikein rentouttava syysilta siis. Aiomme esikoiseni kanssa pyhittää illan satujen seuraamiselle, käsitöille, herkuttelulle ja aromaattisille "kynttilöille". Oikein odotan auringonlaskua!

Aloitetaan kynttilöistä. Löysin netistä kokeilemisen arvoisen idean. Mandariinin kuoresta tehtyyn kynttilään. Miksei näitä voisi tehdä muihinkin sitrushedelmiin. Löysin vielä toisen ohjeen ja aloin soveltaa. Yksinkertaisesti näin. Hedelmän kuori puoliksi. Sisusta varovaisesti ulos niin, että hedelmäviipaleiden keskellä oleva valkoinen osa jää kiinni jompaan kumpaan puoleen, se toimii lyhdyn sydämenä. Kanteen esim tähtikuvio, apuna käytin pientä piparkakkumuottia. Lyhdyn kanteen pieniä reikiä, joihin kokonaisia neilikoita. Sisälle öljyä, ohjeet suosittelivat oliivia, itse käytin ihan Pirkan rypsiöljyä. Muista kastella myös sydän! Älä anna kuorien kuivahtaa ennen sytyttämistä. Palamaan ja a vot!

Tänään juhlitaan myös suklaamuffineita. Tai oikeammin suklaakuppikakkuja. Nämä muffinit tyttäreni leipoi omiin tupareihinsa muutama päivä sitten ja ne ovat aivan mielettömän hyviä! Jippona mehevyyttä antamassa on raastettua kesäkurpitsaa. Todellakin toimii! Ohje löytyy täältä.

Ja vielä satuilua. Tänään on vietetty valtakunnallista satupäivää. Ympäri maata on järjestetty erilaisia tempauksia ja toimintaa. Satuja emme tänään puuhastelultamme ole ehtineet lukea, joten me menemme nyt telkkaantumaan (sieltä tulee satuja), nauttimaan ja rentoutumaan. Mukavia lopputunteja tämän viikon parissa.

Kuva: www.satupaiva.fi

I love yarn

Tänään saa ihan luvalla huutaa koko maailmalle rakastavansa lankaa. Ja minä rakastan! Vai miltä näyttää?

Tänään siis vietetään I love yarn -päivää. Eikö tänään olekin siis oikein sopivaa esitellä teille tämä uusi, muotoutumassa oleva paratiisini, oma pyhättöni, askartelu- ja käsityötilani. Tässä on siis nuorimmaiseltani tänne jäänyt isoäidiltäni peritty kirjahylly. Ilman kirjoja, mutta täynnä lankaa (kankaat, trikookuteet ja moppilangat ym. paksut jutut eivät tänne mahtuneet, ne jäivät työhuoneeseen). Pikku laatikoihin sain virkkuukoukut, sukkapuikot, pyöröpuikot ja kaikki hakaneulat, vetskarit, nepit ym sälän. Hyllyjen alla on vielä kaapit, joissa on erilaisia askartelu- ja ompelutarvikkeita, kuten helmet, kalkkipaperit ym.

Täällä oli tänään "talkoissa" molemmat tyttäret poikaystävineen. Haimme autotallista yhden vanhan sohvamme ja toimme tänne. Se on kyllä väliaikaisratkaisu, sillä haluan siihen kunnollisen vuodesohvan - jos vaikka jommat kummat haluavat jäädä yöksi. Mutta nämä Artekin Ben af Schultenit ovat kestäneet aikaa lapsuudenkodistani tänne ja tämä saa nyt toistaiseksi olla tässä. Värikkään tulppaanimaton minulle toi ystävättäreni, jolla ei ollut sille käyttöä.

Tyttäreni jätti tänne myös koulupöytänsä. Sain sinne oman askartelu- ja ompelunurkkauksen. Tuo kolohan on kuin suunniteltu ompelukonetta varten! Ja työpöydän viereen mahtuu sopivasti vanha riippukansiotelineeni, jonne voin säilöä kaikki eri proggiksista tulleet muistiinpanot ym.

Esittelynsä ansaitsee myös tapetti, eikö ole upea!

Kunhan saan kappaverhot vielä ommeltua loppuun, on aika aloittaa työt tässä huoneessa. 

Väriä on mahtunut elämään muutenkin, tai liekö tämän inspiroivan huoneen ansiota, mutta osallistuin tässäkin kuussa Silmukan Ytimestä -haasteeseen.

Aiheena oli sade/vesi. Aikas haastavan haasteen ovat Maija ja Sini meille asettaneet. Mutta äskettäin sain kuulla iloisia uutisia kevätvauvasta ja toiveen virkatusta mobilesta, jossa olisi iso kumpupilvi, vesipisaroita, aurinko ja kuumailmapallo. Joten puuvillalankalaatikon kimppuun. Askartelutarvikkeiden kimppuun. Ja haaste suoritettu. Tuloksena 10 eriväristä sadepisaraa, joissa jokaisessa sisällä n. 2cm kulkunen.

Nyt pitää "enää" suunnitella aurinko, pilvi ja kuumailmapallo...

Mutta oikein hyvää langanrakastamispäivää itse kullekin. Loppukevennys bongattu netistä =)