lauantai 28. toukokuuta 2016

Siivouspäivän hellesoppaa

Tänään voit bongata kirppiksen ihan mistä tahansa. Tänään on nimittäin siivouspäivä; päivä, jota on vietetty kierrättämisen, kirppisten, vanhojen tavaroiden ja uudenlaisen kaupunkikulttuurin syntymisen ja olemassaolon juhlana jo vuodesta 2012. Turussa näytti nettisivujen kautta olevan 285 tänään auki olevaa pikkukirppistä. Käyppä kurkkaamassa, mistä löytyy sinun lähimmät kirppikset.


Kirppareita on mukava kiertää. Varsinkin nyt, kun olemme tänne meillekin hommanneet vauvan tarvikkeita, olemme säästäneen satoja euroja kirpparien ansiosta. Samalla tulee hyvä mieli, kun ei tarvitse uutta ostaa. Ja vauvan tavaroiden käyttökaaren aika on niin lyhyt, että usein ne ovat aivan uuden veroisia. Muutama esimerkki: Pinnasänky, uudenveroinen, Brio, 14 €; itkuhälyttimet musiikilla ja etäisyystoiminnolla ovh 179 - 30 €; leikkimatto, Tiny Love Kick n Play, ovh 79 - 5,90€ sitteri 5€, puuttuvat osat tripp trappeihin 5€ jne. Kirpparit ovat kivoja!

Mutta tänään en pääsekään itse kiertelemään. Oon senverran mahatautinen, että kotihommiksi jää mun siivoilut. No, toisaalta nyt kun on vauveliinin ristiäiset parin viikon päästä, niin eiköhän sellainen perusteellisempi kevät-/kesäsiivo olekin ihan paikallaan. Mutta seuraavaan siivouspäivään osallistun varmasti. Sitä vietetään 27.8.2016.

Ja koska on niin kuuma, haluan nauttia lounaani suolaisena ja kevyenä. Tällaisena.


Annan hellesoppa

1 iso kurkku
2 avocadoa
2 valkosipulin kynttä
kourallinen tuoretta minttua
1 sitruunan mehu
n. 4 dl vettä
suolaa
rouhittua mustapippuria

Surrauta blenderissä kaikki ainekset sekaisin. pistä kylmään tekeytymään ainakin pariksi tunniksi. Tarkista suolaisuus, soppa saa olla suolainen. Voit myös lisätä siihen esim. Turkkilaista jugurttia, krutonkeja, halloumi- tai fetakuutioita, miksei vaikkapa leipäjuustoa.


Minun mandalanikin edistyy huimaa vauhtia. Isompi mandalani, jota teen siis Parisista koukulla 5 on nyt 11 viikon vaiheessa. Kuvassa on taas suhteita antamassa Fiskarsin sakset. Tätä pienempää aloitin jokunen viikko sitten, kun tyttäreni ihastuivat omaani. Tätä teen Baby Merinosta koukulla 3,5. Olen nyt 6 viikon lopussa. Ja langat odottavat vielä kolmanteen, sillä täytyyhän molempien tyttärien saada omansa.


keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Hyvää museoviikkoa

Minä pidän museoista. Niissä on oma tunnelmansa. Jostain syystä kuitenkin oman kotikaupungin ja lähiseutujen museot ovat huonommin käytyjä kuin naapureiden. Itse asiassa uskon kolunneeni esim. Pariisin museot paremmin läpi kuin nykyisen kotikaupunkini Turun tai lapsuuden-/nuoruudenkaupunkini Helsingin. Tällä viikolla vietetään museoviikkoa ja tänään 18.5. on kansainvälinen museopäivä. Teemana tänä vuonna on Museot ja kulttuurimaisema.


Usein on vallalla käsitys, että museoissa käynti olisi kallista. Toki, yksittäisinä käynteinä jos usein käy, niin kyllä. Mutta jos haluaa käydä useammin, eri kaupungeissa tai vaikkapa vaan samassa museossa uudestaan ja uudestaan, niin kannattaa harkita museokortin hankkimista. Se on voimassa vuoden ensimmäisestä käyttökerrasta, sillä pääsee yli 200 eri museoon ympäri Suomen ja on hinnaltaan vain 59 euroa. Tuolta museot.fi -sivustolta löydät tiedot 919 museosta ympäri Suomen. Paikkakuntakohtaisesti - kätevää.


Minä olen ystävättäreni kanssa suunnitellut lähikulttuurimatkaa Paimioon. Mitä, Paimioon, mitä sieltä muka voisi löytyä? Itse asiassa ihan riittävästi koko päivän reissuun. Pääkohteena on Käsityömuseo Miila. Siellä voi tutustua historian ohessa siihen, miten käsityöt ovat vaikuttaneet ihmisten arkeen. Samalla voisi käydä tutustumassa Paimion kotiseutumuseoon. Arkkitehtuurin saralla täytyy tutustua Paimion 1689 rakennettuun Pyhän Mikaelin kirkkoon sekä Alvar Aallon suunnittelemaan Paimion parantolaan.


Paimiosta löytyy myös muutama sellainen liike, joissa on tällaisille puuhasteluihmisille vaikka mitä hipelöitävää. Vanhassa navetan kivijalassa sijaitsevasta Adalmiinan Helmestä löytyy ihanuuksia aivan joka lähtöön. Haluaisin tutustua myös paljon kurssitoimintaakin järjestävään Sallan Pajaan ja ihania, nerokkaita, kierrätysmateriaalista valmistettuja neulontatarvikkeita valmistavaan Succaplokkiin. Sillä on Paimiossa pieni tehtaanmyymälä. Lounaalla voisi käydä kukkaloiston keskellä, Café Atsaleassa. Kyllä, hyvin saisi koko päivän kulumaan kulttuurimatkalla Varsinais-Suomalaisessa, kivikaudelta lähtien asutetussa, nykyään runsaan 10 000 asukkaan Paimiossa.

Mustion kartanolla kesällä 1997

Silloin kun lapset olivat pieniä, teimme ajomatkoista erilaisia pysähtelemällä esim. kurkkimaan jotain raunioita tai kartanoita, ihastelemalla luonnonkauniita paikkoja - joilla usein söimme eväitä, tutustumalla iki-ihanaan Fagervikin ruukkialueeseen... Muutaman vuoden päästä saankin sitten jo tutustuttaa pikkumiestä vaikkapa Someron peltotyökalumuseoon. Mitäköhän kaikkea muuta mielenkiintoista sieltä suunnalta löytyisikään?

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Ikkuna metsässä

Olenpa ollut pitkään hiljaa. Ja se johtuu vauvelista. Lapsen isä joutui yllättäen pieneen operaatioon, josta seurasi nostokielto. Niinpä olen saanut toimia mumman/isän roolissa jotakuinkin 24/7. Ja silloin ei kyllä ehdi mitään muuta. Pari yötä he olivat jo kotona harjoittelemassa, mutta viime yön ensimmäinen syöttönakki osui taas minun kohdalle. Saipa äiti nukkua pitkän pätkän, miltei 7 tuntia putkeen!

Mutta kun he olivat poissa sain minä viimeinkin käsityörintamalla jo jotain aikaiseksi. Silloin kun rakensin nykyistä käsityöhuonettani löysin kaapin perukoilta täysin unohtuneen ryijypaketin. Suunnittelin hankkiessani sitä silloin 15 vuotta sitten meidän sängynpäätyyn ja nyt se viimein on siinä! Ryijy oli yllättävän suuritöinen. Erilaisia nukkia oli 19 ja usein meni niin, että yksi tota, yksi tota, kaksi tota ja vielä yksi tota. Mutta nyt on Heljä Liukko-Sundströmin Ikkuna metsässä valmis.


Vähän minulle vieläkin jäi ryijynälkä. Olen haaveillut Akseli Gallen-Kallelan sinisen ja reunallisen Liekki -ryijyn tekemistä, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Katsotaan.

Ryijynteon aikana on hyvä suorittaa Helmet-lukuhaastetta äänikirjojen avulla. Tämän projektin taustalle valitsin suomalaisen klassikon, jota (häpeäkseni täytyy tunnustaa) en koskaan ollut lukenut loppuun saakka, nimittäin Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläisen. Nyt laitoin haasteessa sen kohtaan 25, kirjassa on yli 500 sivua. Luettavana työn alla on Vicki Myronin & Bret Witterin Kirjastokissa. Aivan ihana kertomus Amerikkalaisesta pikkukaupungista, jonka kirjaston palautuslaatikosta löytyy kissanpentu. Olen vasta loppumetreillä, mutta voin jo nyt suositella lämpimästi. Jonossa vuoroaan odottaa mm. Tommi Kinnusen Lopotti.

Mandala madness on edennyt jo 8. viikon loppuun. Tämä viikko oli tähän astisista minulle pahin. Suoraan sanottuna vihaan ylipitkiä pylväitä. Kun lankavalintani on vielä erittäin löyhäkierteinen puuvillalanka, voitte uskoa, että näiden 4, 5 ja 7 langankierron pylväiden virkkaaminen oli yhtä tuskaa. Mutta nyt se on tehty, virheineen kaikkineen. Saas nähdä kuinka iso tästä oikeasti tulee. Viikkoja on vielä 10 jäljellä ja tässä kuvassa Fiskarsin sakset antavat osviittaa työn tämänhetkisestä koosta.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta

Tänään vietetään mustikkapiirakan päivää. Vauvailu on vienyt aikaani niin tyystin, että en ole oikein mitään käsitöitä saanut valmiiksi. Käsissäni kun niin ihastuttavan usein on oma aarteeni, uusi rakkauteni kohde. Olen niin onnellinen ja isoäitiyteen täysin hurahtanut, vauvan tuoksuun ja yninään kyllästymätön mumma.

Mutta mekin tarvitsemme omat herkuttelumme, me äidit. Niinpä ihastuimme ajatuksesta musikkapiirakka ja oikein kunnollinen, perinteinen vaniljakastike. Piirakkareseptin on nuorimmaiseni joskus koulun köksätunneilta kotiin kiikuttanut. Eipä ole sen jälkeen tarvinnut miettiä, minkälaisen marjapiirakan tällä kertaa tekisimme. Vaniljakastikkeen olen joskus jostain bongannut ja se on niin syntisen hyvää. Ruskean värinsä se saa käyttämästämme mataglykeemisen indeksin omaavasta kookossokerista.


Mustikat ovat aivan mielettemän hyviä, mutta ne ovat myös hyvin terveellisiä. Vatsarohdoksi mustikkasoppaa - siltä ei kukaan ole voinut välttyä. Uusimpien tutkimusten mukaan mustikat alentaisivat verenpainetta, parantaisivat näköä, estäisivät haitallista kolesterolia hapettumasta, parantaisivat muistia ja jopa ehkäisisivät suolistosyöpien syntyä. Tätä herkkua saa siis todellakin syödä hyvällä omallatunnolla!


Mustikkapiirakka

100g margariinia
2 munaa
1dl (kookos)sokeria
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
3-5dl marjoja

pinnalle:
1rkl perunajauhoja
1rkl sokeria

1. Sulata margariini
2. Vaahdota munat ja sokeri, lisää hieman jäähtynyt margariini
3. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniliinisokeri keskenään. Lisää vaahton joukkoon.
4. Kaada seos voideltuun vuokaan.
5. Lisää päälle marjat. (Tässä piirakassa on kaksi pientä pussillista kaupan pakastealtaasta).
6. Ripottele siivilän avulla pinnalle perunajauhot ja sokeri.
7. Paista uunin keskiosassa 200° n. 20min.



Wanhanajan vaniljakastike

1 vaniljatanko
2dl kuohukermaa
2dl maitoa
1dl sokeria
4 keltuaista

1. Kaada maito ja kerma kattilaan. Lisää vaniljan siemenet sekä myös avattu tanko kattilaan.
2. Kiehauta, anna kiehua miedolla lämmöllä pari minuuttia. Poista tanko ja jäähdytä.
3. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää vatkaamisen loppuvaiheessa joukkoon hieman jäähtynyttä kermamaitoseosta. Kaada seos kattilaan, jossa on loput kermamaidosta.
4. Lämmitä miedolla lämmöllä koko ajan vatkaten kunnes seos sakenee. Varo kiehuttamasta, sillä silloin kastike juoksettuu!
5. Jäähdytä ja nauti.

Bon miann

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Lasihimmeli

En tiedä, mikä minua himmelien teossa viehättää, mutta palaan niihin aina vaan. Olen surffaillessani monet kerrat ihaillut lasiputkista tehtyjä himmeleitä. Mutta aina päätynyt perinteisiin olkiin. Äskettäin vieraillessani Raision Machiassa silmiini kuitenkin osui pitkiä lasihelmiä. Joten niitä myös kulkeutui kotiini.

Olen monasti pohtinut sitä, kuinka voisi siististi peittää olkien/helmien päiden liitoskohdat. Minua kun joskus jää niin häiritsemään niiden "suttuisuus". Sinooperi Homesta matkaani tarttuikin tämän himmelin tulevan omistajan toiveesta kirkkaanvärisiä hiottuja lasihelmiä. Vielä vähän kalastussiimaa ja aamupäivän lopputulos näytti tältä.


Kuvaushetkellä satoi vettä. Kuinka kauniisti tämä kimmeltääkään auringonpaisteessa! Näitähän voisi tehdä erivärisillä palluroilla, vaikka joka kuukaudelle omansa...


Tänään on valkosipulin päivä. Valkosipulin, tuon niin maukkaan, terveellisen ja pahaa hajua aiheuttavan vampyyrinkarkoittajan päivä. Valkosipuleita löytyy kymmeniä eri lajikkeita. Netissä on Valkosipulien Atlas -sivusto, josta niitä voi bongailla.

Valkosipuli on tuhansia vuosia vanha viljelyskasvi, jota kasvatettiin täällä pohjoisessakin jo viikinkiaikana. Ravitsemuksellinen käyttö on varmasti kaikille tuttua. Grillatut kokonaiset valkosipulit hyvän pihvin kera, marinoidut valkosipulinkynnet vaikka salaatissa, valkosipuliperunat, valkosipulisoppa, valkosipulijätski... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.


Terveyshyödyt ovat hyvin tutkittuja ja kiistattomia. Auttaa sydäntä ja verisuonistoa, alentaa haitallista kolesterolia, on antibiootti, sienen ja hiivankarkottaja, auttaa sokeritasapainoa, ehkäisee syöpää, jotkut jopa väittävät valkosipulin estävän vanhenemista. No, niin tai näin, minä pidän sen mausta. Eikä minua itseäni ainakaan sen hajukaan haittaa.

Mandalan teko etenee. Torstai-iltana saamme viikon 6 ohjeen. Teen tätä Drops'n Paris -langasta ja tämänhetkinen halkaisija on n. 60 cm. Saapa nähdä millainen jättiläinen minulla on käsissäni viikon 18 jälkeen, joka onkin viimeinen. Mutta vielä täytyy odottaa 53 tuntia uutta ohjeenpätkää... Sitä odotellessa aloitin eilen (myöhästyneenä - tietty) Garnstudion calin. Siellä virkataan the Meadow -yllätyspeittoa. Palaan siihen myöhemmin, kun olen saanut muut kiinni.




tiistai 12. huhtikuuta 2016

Unipesä

uusimmalle tulokkaallemme, mustahiuksiselle, jäntevälle pojalle, jonka ensiparkaisun saimme kuulla eilen klo 14.13. Tyttäreni sai niin odotetun ja kaivatun vauvan viimeinkin käsivarsilleen. Ja minusta tuli mumma.

Noin 4h. 51 cm ja 3270g.

On se jännää tuo elämän ihme. Ja se kaikennielevän rakkauden ja suojelunhalun tunne joka vain leimahtaa liekkeihin. Tuntui kuin olisin elänyt uudelleen hetkiä 23 vuotta sitten, kun tämän vauvelin äidin ensiparkaisuja ja ihanaa yninää kuuntelin. Ne pienet sormet, kynnet, hamuileva suu. Ja äidin itsensä (isää unohtamatta) onni. Olen vieläkin aivan pyörällä päästäni ♥

Jotta pojalla olisi mahdollisimman hyvä ja turvallinen olo nukkua, ompelimme hänelle unipesän. Hyvät mitat ja ohjeet kaavoihin löysimme mm. täältä. Menimme Eurokankaaseen ja ostimme kaksi 70 cm:n pätkää kangasta, 3m narua ja kanttinauhaa. Etolasta haimme pohjalle palan 3 cm paksua vaahtomuovia sekä vanua reunoille. Projekti saattoi alkaa. 

Pohja

Piirsimme kaavat ja aloitimme ompelemisen. Tässä ohjeessa oli käytetty vinonauhaa, mutta kanttinauha ajaa asian loistavasti. Pohjalle halusimme vaahtomuovia, jotta pesän peseminen olisi helpompaa. Käyttömukavuutta ajatellen kiinnitimme alahelman neppareilla. Olin jo kaavanpiirtämisvaiheessa varannut saumavaroihin tässä kohtaa 9 cm. Näin kun taitan kankaan 3 kerrokseen saan juuri patjan korkuisen ja tukevan päärmeen, jonne nepparit asettaa. Näiden kaitaleiden reunat huolittelin vielä kanttinauhan palasilla, jotka ompelin kiinni käsin.

Nepparit

Narun pujottelimme hakaneulan avulla ja kiinnityksen varmistamiseksi laitoimme vielä lukot molempiin päihin. Reunojen täyttöaukot ompelin kiinni pienenpienin luotospistoin.

Nauhalukot

Unipesämme valmistui jo viikko sitten. Mutta nyt se vasta pääsee varsinaiseen tehtäväänsä - kunhan aarteeni kotiutuvat sairaalasta.


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

"...koska heille ei ollut sijaa synnytyssairaalassa..."

Tähän on menty. Aikavaraussynnytyksiin. Tyttärelleni oli lupailtu käynnistystä tälle päivälle, joten pakkasimme synnärikassimme ja lähdimme kohti tyksiä. Kaikki kolme; tyttäreni, hänen miehensä ja minä. Koiran hoito oli järjestetty ja henkisesti valmistauduttu. Lääkärissäkin oltiin sitä mieltä, että osastolle. Mutta...


Osastolla EI ollut TILAA!

Säästösyistä kaikki Varsinais-Suomen synnytykset on keskitetty tyksiin. Ja nyt oli käynyt niin hassusti, että synnäri oli täysi! No, mites huomenna? TÄYTTÄ, sanottiin jo nyt! Ylihuomenna, siis. Osastolta varattiin paikka perjantaille. Mitäs pienestä raskausdiabeteksesta, kaikki on hyvin. Mennään siis yliajalle. Jos joku olisi sanonut minulle silloin päivälleen 23 vuotta sitten kun tulevaa äitiä itse synnytin, että tulevaisuudessa synnytetään aikavarauksella, olisin varmasti nauranut itseni kippuraan.

Äitijumalatar myöhäispaleoliittiselta
kaudelta n. 24,000-22,000 eaa.

Mitäs sitten, jos vauva päättääkin tulla maailmaan? Hesan alueella kävi just muutama viikko sitten niin, että kaikki Suur-Helsingin alueen synnärit olivat täysiä, joten synnyttäjä ohjattiin Porvooseen. No, eihän sinne ole kuin reilut 50 km. Lapissa välimatkat ovat jotain ihan muuta. Mutta silti. Hyvä systeemi romutettu, jotta päättäjät saavat isommat bonukset veroparatiiseihin sijoitettavaksi!!! Joten meillä näin...


No tämä oli harvinaisempaa kannanottoa. Käsityörintamallakin tapahtuu juuri nyt. Tänään julkaistaan Mandala madnessin neljäs viikko. Jännää, mitäköhän sieltä tulee? Tällä hetkellä työni näyttää tältä.