tiistai 29. syyskuuta 2015

Kahvia, kahvia

Perinteisesti kansainvälistä kahvipäivää on vietetty tänään, mutta nyt The International Coffee Organisation on määritellyt sen uusiksi. Tänä vuonna vietetään virallista juhlaa 1.10, joten muutaman päivän saamme vielä odotella. Sillä aikaa voi tutustua kahvin eri laatuihin, valmistustapoihin ja historiaan vaikka täältä, Suomen Baristayhdistys ry:n sivuilta.


Mutta päivän vaihtohan ei estä meitä mitenkään nauttimasta tästä juomasta tänäänkin. Olin itse monta vuotta juomatta kahvia, mutta nyt se kuuluu taas päivittäisiin rutiineihini. Suhteeni kahviin on kuitenkin muuttunut. Enää ei ole ihan sama mitä siellä kupissa on. Tuntikausia seisseet pannunpohjalliset ovat kamalia, eikä edes maidon läträäminen auta asiaa. Lisäksi olen innostunut erilaisista makukahveista. Ostelin vanilija-, appelsiini-, ja kardemummakahveja ja nautin, mutta mieheni ei. Hän halusi kahvin kahvina. Ei muttia.

Niinpä keksin tehdä maustesokereita. Näin saan kahviini makua - jos haluan - eikä mieheni täydy kärsiä "kummallisista makuhermoistani". Valmistauduin ostamalla tiiviskantisia purkkeja ja kookossokeria. Kookossokeria, sillä sen maku on karamellimaisen aromaattinen ja sen glykeeminen indeksi on matala.

Aloitin vaniljasokerista. Olen tehnyt sitä ennenkin Jamie Oliverin ohjeen (löytyy kirjasta Alaston Kokki) mukaisesti, mutta siitä tuli mielestäni liian jauhemaista. Nyt tein sitä toisella tapaa. Yksinkertaisesti mittasin 250g sokeria, jonka joukkoon sotkotin yhden vaniljatangon siemenet. Kuoret paloittelin ja laitoin sokerin sekaan makua antamaan. Niitä ei koskaan muulloinkaan kannata heittää pois, vaan laittaa ne vaniljasokeriastiaan lisämakua tuomaan.


Sitten halusin appelsiinisokeria. Ostin luomuappelsiinin ja raastoin sen kuoren karkealla terällä. Annoin kuortenpalasten kuivua vuorokauden verran. Lisäsin 1½dl sokeria ja pistin purkkiin muhistumaan.


Kardemummasokeriin puolestaan lisäsin - yllätys, yllätys - kardemummaa. Sekoitin keskenään 250g sokeria ja ½dl kardemummaa, purkitin.


Suklaakahvia olen saanut kaatamalla kahvin joukkoon kaakaomaitoa, mutta nyt tein suklaakreemin itse. Sulatin 200g sokeritonta tummaa suklaata 2½dl:n kermaa, annoin jäähtyä ja purkitin. Tätä täytyy säilyttää jääkaapissa. Lusikallinen kahvin sekaan tai kaakaoksi sekoittamalla sitä lämpimään maitoon. On muuten täyteläisen makuista.


Surffaillessani silmiini osui tällainenkin, tosin kahvinpurujen joukkoon sekoitettava, makusekoitus. Meksikolainen joulukahvi. Tein sen jotakuinkin tämän ohjeen mukaan. Appelsiini oli luomu (on muuten tosi iso ero mattapintaisen luomuaplarin ja kaupan normiaplarin välillä) ja raastoin sen kuoren suht hienoksi, sokerina oli edelleen kookossokeria ja chilijauheen sijasta käytin hiutaleita. Jännä maku tästäkin tulee, ensi kerralla ajattelin lisätä joukkoon vielä ripauksen kardemummaa...


Mutta mikään kahvinkeitin ei keitä hyvää kahvia jos se on hoitamaton. Puhdistin meidän keittimen äskettäin soodalla. Ensin pyyhin vesisäiliön kostealla liinalla. Täytin sen vedellä, johon olin sekoittanut ruokasoodaa suhteessa 1l vettä, 3rkl soodaa. Annoin valua puoleenväliin ja sammutin virran. Puolen tunnin päästä annoin valua loppuun. Keitin tämän jälkeen vielä pari pannullista pelkkää vettä. Nyt eivät kalkkisaostumat pääse pilaamaan hyvää kahvia. Samalla tyylillä keittimen voi putsata myös etikalla. Sen suhde olisi 3dl etikkaa, 7dl vettä. jotkut laittavat fiftyfifty-seosta, mutta kyllä tuo mielestäni riittää. Ja huuhtelu kannattaa muistaa. Sitruunahappoakin voi käyttää. Se toimii samalla menetelmällä ja samalla sekoitussuhteella kuin sooda. Suppilosuodattimen pesin soodalla ja harjalla. Tämä kahvinkeittimen puhdistus pitäisi tehdä säännöllisesti, n. kerran kuukaudessa, mutta minulta kyllä tuppaa unohtumaan...

Eiköhän näillä eväillä jo aika pitkälle selvitä. Helppoa, vaihtelevuutta makuihin ja kemikaalitonta puhdistamista. Taidanpa mennä keittämään hyvät päiväkahvit ja käyttää kardemummasokeria. Sen kahvin kun juo, luulee syöneensä samalla pullaa  =)

3 kommenttia:

  1. Eksyin blogiisi ekaa kertaa ja selasin ja luin monen monta sivua. Tsemppiä sinulle hirveästi syövän kanssa ja vallanihastuttavia käsitöitä ja millä tahdilla! :) Mukavaa syksyä! Tulen varmasti piipahtamaan toistekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan Henna, kiva että tykkäät - itse nautin niin paljon tekemisestä ja tämän kirjoittamisesta. Käsitöitä ja muuta puuhastelua syntyy nyt paljon kun olen saikkarilla ja tämänlaatuinen toiminta on minulle myös paras lääke ehkäisemään mutmitäjos-ajatuksia. Kaipa ne hieman hidastuvat jossain kohtaa, varsinkin sitten kun työ-/opiskeluelämä kutsuu taas. Nyt vain nautin tekemisestä ja annan palaa! (Hih, sanaleikki, Anna palaa. On liekeissä/tulee takaisin =) )

      Poista
    2. tuttua :) kun itse sairastuin vaskuliittiin 4 vuotta sitten, käsitöistä tuli terapiaa, parasta! :) ja mukava törmäillä "kohtalotovereihin", joilla on sama rakkaus <3

      Poista