maanantai 22. kesäkuuta 2015

Siitä puhe, mistä puute

Juhannus sujui tutusti koleassa säässä. Meitä se ei sinänsä haitannut, sillä vietimme sitä aivan kotioloissa. Kaupungissa oli rauhallista, hiljaista ja pystyimme hyvin kuvittelemaan olevamme jossain, kaukana muista ihmisistä. Mökkitunnelmaa loimme kynttilöillä ja nuotion hajua saimme uunista kun savustimme punajuuria ja lanttuja. Ei laisinkaan hassumpaa. Eikä kahvin, mehun ja teen juonnista tullut edes huonoa oloa, vaikka niitä litrakaupalla kuluikin.

Mutta vaikka aurinkoista aattona täällä olikin, oli silti koleaa. Päätin kaivaa esille villasukat. Mutta...

Olen vuosien varrellaa kultonut kymmeniä sukkia. Isoja ja pieniä, vauvoista aikuisille. Olen tehnyt kirjoneuletta, raitaa, pintakuviota, pitsiä, vahvennettuja kantapäitä niin ristiin kuin suoraan, pohjaa ohuena, paksuna, norjalaisittain, suomalaisittain, olen kutonut englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi. Olen käyttänyt kiliseviä ja kilisemättömiä puikkoja, olen suunnitellut itse, tyttäreni ovat suunnitelleet, mieheni on esittänyt toiveita, kummipoikani saanut pehmeitä paketteja, jopa tyksin keskoset ovat saaneet jalkaansa minun neulomiani sukkia. Tuttua vai mitä. Tyttäreni sukkalaatikko tursuaa, mieheni voi valita vaikka joka viikonpäivälle erilaiset sukat, mutta...

Minun Sukkalaatikkoni Ammottaa Tyhjyyttään!!!

Asialle oli tehtävä jotain! Siis ei muuta kuin muut työt syrjään, puikot käteen ja toimeen. Olin jo aiemmin ostanut joskus täälläkin mainitsemaani aloe veraa sisältävää lankaa. Ajattelin nyt, että kun kerran itselle yhdet sukat tehdään, tehdään sitten kunnolla. Hain langan ja ilokseni totesin, että se sisältää myös jojobaöljyä. Luksuslankaa siis. Lanka on Austermannin Step 6, tarkemmin Irish rainbow colours merkkistä, liukuvärjättyä villan (75%) ja polyamidin (25%) sekoitusta. Kutoessani huomasin, että se on myös kauniisti puolattua, sain siis kaupanpäälle juhannuskukkasen.


Varren mallin löysin Ullanneuleen sivuilta, nimellä Jouluiset kääntövarsisukat. Juhannussukiksi muutin ne kiinnittämällä varsiin kulkusten sijasta puuhelmet. Ei varsista sellaiset tulleet kuin ajattelin, mutta minun jalkaani ne kelpaavat aivan hyvin. Siitä eteenpäin teinkin sitten aivan oman pääni mukaan.


Tykkään tehdä vahvennettuja kantapäitä. Miehille ihan tavalliset ja naisille ristiin vahvennetut. Päätin tehdä näihin luxus-sukkiini myös vahvennetun pohjan. Vähän aikaa pähkäiltyäni tein sen niin, että siirsin kerroksen vaihtumiskohdan 3. ja 4. puikon väliin, jotta ristiinvahvennuksen kuvio ei muuttuisi. Ajattelin myös, että ylimääräiset kerrokset joita täytyy tehdä pohjan lyhenemisen estämiseksi, olisivat mukavammat neuloa. Kudoin aina neuleen vaihtumiskohtaan yhden nurjan silmukan, sillä mielestäni se tekee saumakohdasta siistimmän näköisen.


Kun tulin kärkikavennusten kohdalle tuli eteeni uusi tenkkapoo. Olen sädekavennusten ystävä, mutta se jälleen hajottaisi pohjan kuvion. Niinpä päädyin ratkaisuun, jossa päälipuolelle tein kavennukset aivan normaalisti, mutta pohjassa kavensin 3s yhteen vahvistetun neuleen reunassa. Jotta kerrosten laskeminen olisi helpompaa, muutin tässä kohtaa kerroksen vaihtumiskohdan 1. ja 2. puikon väliin.


Huolittelin pingoituksen jälkeen varren reunat vielä virkkaamalla kiinteitä silmukoita kuten siksakissa. Samalla kiinnitin puuhelmet paikoilleen. A vot, minullakin on ihan omat jalkoja hellivät villasukat (jotka toivottavasti viihtyvät minun sukkalaatikossani, eivätkä muuta jonkun toisen vastaavaan alivuokralaiseksi...) Täytynee piakkoin tehdä niille seuralaiset, etteivät ne tuntisi itseänsä siellä aivan orvoiksi...

2 kommenttia:

  1. Oletpa positiivinen, rohkea ja taitava ihminen! Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Susanna, kauniisti sanottu. Positiivisen ja rohkean elämänasenteen säilyttäminen tässä tilanteessa on välillä vaikeampaa, mutta onneksi ne elämänasenteina myös ruokkivat itse itseään (ja toivottavasti tappavat niitä kehossani jyllääviä örkkimönkiäisiä). Taidot kehittyvät tekemisen myötä - mutta on niin paljon kaikkea uutta, mielenkiintoista opittavaa. Seuraavaksi sukkajutuissa haluan opetella sukkien yhtäaikaisen neulomisen pyöröpuikoilla...

      Poista