perjantai 6. maaliskuuta 2015

5 päivää

Aloitin aamulaskurin, 5 vuorokautta leikkaukseen. Uni-Masa joutui käymään viime yönä moneen otteeseen, ihmeen pirtsakka ja energinen fiilis silti.

Sain eilen tietää lisää tulevista hoidoista ja syöpätyypistä. Ja kyllähän taas kokeita otettiin, hyvä ettei ne vampyyrit mua sentään ihan kuiviin imeneet. Onneksi pääsin sydänfilmiin makaamaan, ettei päästä huipannut suunnatessamme röntgenosastolle. Niin todellakin suunnatessamme (enkä nyt tarkoita sillä minua ja kasvaimia), vaan ihanat tyttäreni ovat omasta halustaan mukanani ja toimivat omina tosilähäreinä ja asiantuntijoina.

Pysäyttävin uutinen kuitenkin oli se, että kasvaimista tutkitaan luku siitä, kuinka monta prosenttia soluista on samanaikaisesti jakautumisvaiheessa. Lääkäri kertoi, että normaalissa rintasyövässä luku on n. 20. Mulla se oli 90. Siis aika vauhtia noi "örkkimönkiäiset" tuolla kasvaa, mutta kun näiden solujen jakaantumisaika on 2-4 kk, niin ei niistä ihan rantapalloja ehdi tulla, pingispalloja korkeintaan.

Ajattelin tänään kyllä pakottaa itseni nukkumaan päikkärit, mutta katsotaan maltanko. Olen ohjelmoinut itseni kevätsiivouksen aloittamiseen, käsitöihin, netflixin katteluun (Drop Dead Diva saa mut nyt hyvälle tuulelle) ja tulevaisuuden suunnitteluun. Jotta kaiken tämän jaksan, aloitan päiväni "syöpävihollissmoothiella". Nuorempi törmäsi opintokirjallisuutta etsiessään teokseen Ruokavalio ja syöpä, ja olenkin siitä ja netistä keräämieni tietojen perusteella kehittänyt itselleni tällaisen:

puolikas avocado
kourallinen pinaatinlehtiä
banaani
pari kukkurallista ruokalusikallista partaäijää
mehua (mulla yleensä mustikka-aronia)
limetin mehua maun mukaan

tulee aika iso annos, mutta sillä menee hyvin seuraavaan, johon laitan

iso kourallinen mustikoita (jäisenä)
kourallinen viinirypäleitä
banaani
pari kukkurallista ruokalusikallista partaäijää
mehua
limeä

Smoothiet ovat hyviä terveyspommeja, jotka menevät helposti alas ja pysyvät sisällä. Minä olen sellainen pahoinvoija heti kun ahdistun. Odotteluvaihe soluviljelyjä tehdessä oli pahinta. Nyt kun - vaikka tulokset olivat pahoja - tiedetään mistä on kyse, on oma oloni huomattavasti rauhallisempi.

Ulkona kuuluu satavan. On siis loistava päivä myös poltella kynttilöitä. Nuorimmaiseni kun ilahdutti äitiä paketilla tällaisia. Hyvän asian puolesta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti