lauantai 7. maaliskuuta 2015

4 päivää

Jihuu, vaikka onkin lauantai, soittivat minulle tyksistä. Estettä leikkaukselle ei ole, elikäs keskiviikko pitää nyt paikkansa. Mun täytyy todeta, että julkinen terveydenhuolto tässä maassa toimii - ja nopeasti. Siitä ei nyt ole kolmea viikkoa aikaa, kun menin terveyskeskukseen näyttämään pattejani. Tottakai kun kyseessä on vakava tauti, siihen suhtaudutaan kiireellisesti, mutta mua saa vapaasti potkaista, jos joskus vielä mollaan julkisia terveyspalveluja!

Mutta asiaa parsakaalista, siitä niin inhotusta kasviksesta. Se on todellinen terveyspommi - kuten muutkin kaalit - mutta erikoisesti rintasyövän torjumisessa ja hoidossa. Googlaat tai luet mitä tahansa syövästä ja ravitsemuksesta kertovaa artikkelia, et voi olla törmäämättä tähän tosiseikkaan. Joissain tutkimuksissa on todettu parsakaalin sisältävän sulforafaanin toimivan jopa käynnistävänä tekijänä tapahtumaketjussa, joka aiheuttaa syöpäsolun kuoleman. Arvaattekin varmaan, että meidän perheessä syödään nykyään parsakaalia (tai jotain muuta kaalia) miltei päivittäin.


Parsakaalin valmistukselle on tarjolla lukuisia eri vaihtoehtoja. Keitettäessä hyödyllisiä aineita tuhoutuu kuitenkin niin paljon, että mielummin suositellaan höyryttämistä. Itselleni on suosikiksi muodostunut ohje, jossa on mukana muitakin terveystuotteita kuten inkivääriä, valkosipulia, soijaa ja siemeniä. Inkivääri on tuoreena, raastettuna myös oiva lisä smoothieihin, teehen varsinkin flunssan aikaan kannattaa lisätä kuorittua, viipaloitua inkivääriä ja yleensäkin sen saa sopimaan miltei mihin ruokaan tahansa - oli sitten kyse makeasta tai suolaisesta.

Tämä, yksi monista omista suosikkiresepteistäni on brittikokki Jamie Oliverin käsialaa ja löytyy esim. sivulta http://ruoka.ts.fi/ripaus-hyppysellinen/eksoottisen-koukuttavaa-parsakaalia/ - jos haluat itsekin kokeilla. Ja ainahan saa ja kannattaa varioida reseptejä omaan suuhun ja ruokakaapin sisältöön sopivaksi.

Loppuperheeni alkaa palautua töistä kotiin. Meillä asuu siis mieheni Kallu ja nuorin tyttäreni Silja. Vanhin lapsemme Elisa on jo lentänyt pesästä. Vahvuuksiin täytyy laskea myös kissasiskokset Inkku ja Pörrö jotka saapuivat meidän talouteen miltei yksivuotiaina nuorina neitosina pari vuotta sitten. Pääsemme siis aloittelemaan viikonlopun viettoa - herkutellen parsakaalilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti