keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Mökkituliaiset lipstikka ja raparperi

Meillä kasvaa mökillä lipstikat ja raparperit suurina puskina. Näin alkukesästä on ihana hyödyntää niitä, ja toinkin kotiin muovikassillisen tuoreita, luomukasvatettuja vihanneksia. No, lipstikka on oikeastaan maustekasvi, mutta raparperi on oikeasti vihannes. Lipstikka on vatsavaivaisen unelma, lemmenyrtiksikin mainittu...


...ja raparperi on saanut nimensä kuljetustavan mukaan. Sitä tuotiin Eurooppaan Uralin rinteiltä pitkin Volgaa, barbaarien jokea - eli Rha Barbarum.


Siispä viime viikonloppuna meillä syötiin kielen mukanaan vievää lipstikkasoppaa ja raparperipaistosta.


Lipstikkasoppa Annan tapaan

3 keltasipulia
2 valkosipulin kynttä
½ l lipstikan lehtiä
3 isoa jauhoista perunaa
1 kookas porkkana
2 l vettä
3 kasvisliemikuutiota
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl kermaa
(sherryä)

1. Kuutioi sipulit ja kuullota ne kattilan pohjalla. 
2. Lisää pilkotut lipstikanlehdet ja kääntele muutama kerta.
3. Lisää vesi ja liemikuutiot.
4. Lisää kuoritut ja kuutioidut perunat ja porkkana. Kuori mahdollinen vaahto.
5. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla puolisen tuntia.
6. Lisää jauhosuurus ja puolet kermasta. Jatka hauduttamista vielä puolisen tuntia.
7. Surrauta sauvasekoittimella tai blenderissä tasaiseksi ja lisää loppu kerma.
8. Anna kiehahtaa vielä ilman kantta. Tarkista maku. Halutessasi voit lisätä tilkan sherryä.


Tässä paistoksessa minua viehättää sen yksinkertaisuus ja monimuotoisuus. Tätä voi valmistaa myös marjoista tai omenista, resepti on helppo muistaa. Varsinainen pikahätävara yllärivieraita ajatellen.


Kaurainen raparperipaistos

½ l pilkottua raparperia
1½ dl kookossokeria

100 g margariinia
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kookossokeria
2 tl kanelia

vaniljakastiketta tai -jäätelöä

1. Sekoita vuoan pohjalla sokeri ja raparperit.
2. Nypi loput aineet murumaiseksi seokseksi ja levitä se raparperien päälle.
3. Paista uunin keskiosassa 200° puolisen tuntia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti