lauantai 1. elokuuta 2015

Naapurin setä x2

Muistattekos lapsuudesta tai omien lasten kautta laulun naapurin sedästä joka tuli matkoilta ja toi mukanaan tuliaisia. Meidän naapurin setä käy "matkoilla" kalassa tai metsässä koiran kanssa. Mukanaan hän on tuonut meille useampaan otteeseen valmiiksi fileoituja ahvenia tai kantarelleja. Alkuperäisen laulun kampiveivikin on yhteinen ja löytyy autotallista =) Mutta nyt oli jo aivan pakko kiittää häntä ja tänään kävin viemässä hänelle tällaisen setin.


Setissä on siis pari patalappua, pari kantarellia ja sinappipurkki sinappipäivän kunniaksi.

Itsellenikin tein uuden keittiösetin. Tyyne-patalappujen ohje löytyy Tintin blogista. Ekan virkkasin ihan ohjeen mukaan, mutta koska lankani oli seiskaveikkaa ja siis paksumpaa, tuli siitä aivan hervottoman kokoinen. Kaksi muuta tein sitten 10 ruutuparilla ja niistä tuli patalapuiksi oikein passelit. Ensimmäinen saa vaikka toimia pannunalusena ei-tulikuumalle kattilalle.


Nuo raidalliset puolestaan ovat tiskausta varten. Rätin ohjeen bongasin täältä ja siinä minua erityisesti viehättää se, että sen tekstuuri on jämäkkä. Ohjeen miinus on - kuten yleensäkin jenkkien tiskiräteissä tai patalapuissa - että sitä saa suurentaa ihan reippaasti, jotta tuntuisi siltä että kädessä on edes jotakin. Sanotaan, että valtameren tuolla puolen kaikki on suurempaa, mutta emäntien kädet tuntuvat ainakin käsityöohjeiden perusteella kuuluvan kokoluokkaan xxxxxs - tai sitten heillä on ihan oma erityinen sormenpäätaktiikka kotihommissa. Tawashin tein Punomon ohjeella.

Tässä vielä kuva meidän Inkusta, jonka mielestä "tällaisten rättien" kuvaaminen on aivan syvältä hänen korkeutensa kauneuden edessä. Tai ehkä hän halusi vain päästä rauhassa nukkumaan patalappujen päälle.


Mutta sitten se toinen setä. Uncle Sam. Tänään on aavan meren toisella puolen sinappipäivä. Middletonissa sijaitseva sinappimuseo järjestää päivän kunniansi pippalot jo 25. kertaa. Luvassa on mm. musiikkia, kilpailuja ja (sinappi)maistiaisia. Ja ilmaisia hot dogeja (lihavointi eräästä järjestäjän ilmoituksesta).

Tämän kunniaksi ajattelin itsekin tehdä sinappeja ja kokeilla mikä tänä vuonna maustaa niin meidän kuin ystäviemme joulupöytää. Tein kolmea erilaista sinappia: valkosipulisinappia, omenasinappia ja hunaja-yrtti-sinappia. Järjestimme tuotoksista pienimuotoisen empiirisen tutkimuksen ja yksimieliseksi voittajaksi selvisi hunaja-yrttisinappi. Tein sen jotakuinkin tämän ohjeen mukaan. Sokerina käytin karppisokeria, jolloin glykeemistä indeksiä nostava makeutus tulee ainoastaan hunajasta. Yrttejä sotkottelin mukaan muitakin, periaatteella "mikä käteen osui". Mutta tässä diabeetikkoystävällinen ja hyvänmakuinen vaihtoehto ihan vaikka vain leivän päälle.

Sinappipurkit saivatkin jo nyt sekä naapurin setä että tyttären poikaystävän perhe. Jouluksi sitten vain pakkaukselle viimeistellympi ja jouluisepi ilme. Vauvojen hedelmäsoseet ovat yhä muutaman vuosikymmenen jälkeen meillä kova sana - eikä vaan pakkausmateriaalitarpeen takia =)


Laitetaan tänne loppuun tasapuolisuuden(kin) takia kuva myös meidän Pörröstä. Kuinkakohan kauan tuo sanomalehdestä punomani kori oikein mahtaa ehjänä pysyä. Oikeastihan sen pitäisi olla tämän muotoinen, mutta...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti