Kuten jo joskus aiemmin totesin, olen aloittanut huushollissamme suursiivouksen. Koko pikkuhiljaahyvätulee -projektini muutti kuitenkin muotoaan, kun kuopuksemme ilmoitti saaneensa oman asunnon ja muuttavansa sinne poikaystävänsä kanssa tämän kuun lopussa. Minne se aika taas oikein on sujahtanut, miten ihmeessä osaamme mieheni kanssa taas elää vain kahdestaan?
No, taloon tulee uusi järjestys. Olen jo sisustanut mielessäni vapautuvan huoneen ja ilmoitusluonteisesti kertonut miehelleni että: "Minä saan nyt aivan oman askartelu- ja käsityöhuoneen". Asia on hyväksytty mukisematta ja itse asiassa siitä tulee myös vierashuone. Täytyyhän tytöillä olla täällä kunnollinen paikka mihin päänsä laskea.
Mutta siivousprojektista. Päätin ryhtyä ekosiivoojaksi niin pitkästi kuin se vaan on järkevissä rajoissa mahdollista. Olen tämän syöpätaistelun aikana pohtinut paljon sitä, miksi syöpää syntyy, mikä toimii tavallaan katalyyttina tälle kasvaimen muodostumisprosessille. Ajatukseni palasivat aina lisäaineisiin ja kemiallisiin myrkkyihin. Lisäksi minua kiehtoo ajatus oman kädenjäljen piirtymisestä luonnon puolesta. Joten hommiin.
Aloitin virkkaamalla siivousrättejä. Langaksi halusin ehdottomasti bambua, sillä se on jo luonnostaan materiaalina antibakteerinen. Mukavannäköisen ja käytössä toimivaksi testatun ohjeen löysin täältä. Tämä on tosin taas niitä jenkkiohjeita "sormenpäätoimintaan", eli tein jo heti suosiolla hieman ohjetta kookkaampia rättejä. Lankana oli kaapin kätköistä löytynyttä Fibra Naturan Bamboo Jazz Multia, jossa on 50/50 bambua ja puuvillaa.
Sitten pesuaineisiin. Talostamme löytyy litrakaupalla etikkaa. Teimme muutama vuosi sitten remppaa nyt poismuuttavan tyttären huoneeseen. Vanhojen tapettien irroitukseen käytimme etikkaa - toimi muuten uskomattoman hyvin! Sekoitimme ämpäriin etikkavesiseosta ja vetelimme lattiamopin kanssa tapettien päälle, Irroittaminen seinästä sujui nopeasti ja ekologisesti. Laskin mielessäni kuitenkin etikan menekin reilusti yläkanttiin, joten siivouskäyttöön löytyy nyt runsaasti halpisetikkaa.
Etikassa on voimakas haju. Miltei kaikissa ohjeissa kehoitetaankin lisäämään pesuaineisiin jotain eteeristä öljyä. Mutta jostain luin, että hajua voisi lieventää sitrushedelmien kuorilla. Koska joka-aamuiseen smoothieeni laitan puolikkaan limen mehun, tulee meille jo siitä päivittäin sopivaa jätettä. Päätinkin kierrättää kuoret ja pilkoin ne etikkapulloon. Toimii. Minulla on yksi pullo "valmista" sitrusetikkaa ja toinen, johon lisään kuoria muhistumaan.
Ostin kaksi suihkupulloa. Toiseen laitoin 50/50 etikka-vesiseosta ja toiseen tein yleispesuainetta. Laitoin pulloon:
keitettyä vettä jotakuinkin 3/4
tilkan mäntysuopaa
tl soodaa
kunnon lorauksen etikkaa
Lisäsin aineet tässä järjestyksessä ja sekoitin. Sooda ja etikka yhdessä kuohahtavat helposti, joten odotettavissa voi olla yllätyksiä =)
Aloitin kokeiluni saniteettitiloista. Hanat, peilit ja kaakelit pesin vesi-etikkaseoksella, loput yleispesuaineella. Lattiakaivon putsasin näin:
1dl ruokasoodaa
2,5 dl etikkaa
anna vaikuttaa vähintään 15 min
kannullinen kiehautettua, vielä kuumaa vettä
anna vaikuttaa vähintään 15 min
kannullinen kylmää vettä.
Hyvin viemäri vetää edelleen eikä tuoksujakaan ole. Ja tulipahan (taas) noukittua sieltä kourallinen pitkiä, punaisia hiuksia. Joita kohta ei sinne siis enää kasaudu. Sniff...
Vessanpönttöihin kaadoin ensin soodaa ja sitten etikkaa. Annoin vaikuttaa ja puhdasta tuli.
Suihkuverhoon oli tarttunut saippuanjämiä sekä punaista hiusväriä. Liotin verhoa vähän aikaa soodavedessä ja pesin normaalisti. Jopa hiusvärit lähtivät.
Muuta en sitten kokeillutkaan, mutta jos lievästä etikan hajusta ei välitä, suosittelen näitä aineita lämpimästi. Jopa tyttäret innostuivat tuloksista. Oikeasti, ovatkohan esim. hanamme koskaan ennen tulleet siivouksen yhteydessä noin kiiltäviksi?
:) Ilman kemikaaleja..
VastaaPoistaNimenomaan, ilman kemikaaleja ja silti toimii!
PoistaOlen itsekin vähän suunnitellut luonnollisiin pesuaineisiin siirtymistä. Täällä Belgiassa on vedessä todella paljon kalkkia joka tarttuu kaikkiin pintoihin eikä edes irtoa kunnolla tavallisilla pesuaineilla. Etikalla liotan vedenkeittimet ym. puhtaaksi, mutta se toimisi varmaan tosi hyvin myös kylpyhuoneissa. Kun peset saniteettitiloja noilla pesuaineilla, huuhteletko ne pesun jälkeen vai miten toimit?
VastaaPoistaHuuhtelen vedellä ihan kuin kemikaalipesuaineitten kanssa. Peilipinnat kuivaan "vanhan" käsipyyhkeen yläosalla (sillä, joka yleensä jää puhtaaksi) ennen kuin heitän sen pesuun =)
Poista