lauantai 1. lokakuuta 2016

Valoa elämään

Tänään vietetään heijastinpäivää. Liikenneturva kehottaakin jokaista kiinnittämään huomiota ja tarkistamaan heijastintilanteensa viimeistään nyt. Noin puolet hämärässä tai pimeällä tapahtuneista jalankulkijoihin kohdistuneista liikenneonnettomuuksista olisi voitu välttää käyttämällä heijastinta. Se on halvin henkivakuutus, jonka itsellesi ja läheisillesi voit ottaa. Tänä vuonna askartelin muutamia pikkuheijastimia ihan itse. Tein mm. enkeleitä. Muita en voi esitellä, kun alkaa olla sellainen vuodenaika, että ihan kaikkea ei voi paljastaa...


Minä itse pidän eniten sellaisista hihan päälle tulevista, taipuisista heijastin"pannoista". Kyllästyin narussa roikkuviin heijastimiin kun hakaneulat aina aukesivat tai jopa koko kangas repeytyi. Jos kuitenkin haluat käyttää sellaisia heiluvia, niin oikea kiinnitystapa on polven korkeudella, ainakin tien puolella - jos ei molemmilla. Nykyään on saatavilla myös muunlaisia vaihtoehtoja - tarraa, spraytä, lankaa ym. Jokaiselle jotakin. Ja nyt kun olemme hoitaneet itsemme näkyväksi, niin eipä unohdeta lastenvaunuja tai koiraa!

Muuten onkin nyt viime kuukauden aikana selvinneet ne syyt, miksi olen ollut pitkään niin voimaton. Viimeisen parin viikon aikana olen ollut sairaalassa. Sain keuhkokuumeen, nestettä keuhkoihin ja siihen dreenin. Mutta voitte uskoa, että on helpompi hengittää, kun reipas kaksi litraa ylimääräistä tavaraa on poissa hapensaannin tieltä. Eli tällaisilla näkymillä toivotin syksyn tervetulleeksi.


Samalla kun lääkärit laittoivat dreeniä paikoilleen, he ottivat koepalat. Sieltä paljastuikin todellinen jymy-yllätys. Rintasyöpäni on levinnyt, sitä löytyy nyt myös keuhkoista ja maksasta. Sairaalassaoloaikana minulle tehtiin juuri 1-vuotistarkastusta varten tilatut mammot ja ultrat, jotka olivat puhtaat. Mutta nyt se siis omalla kohdalla kuitenkin alkaa - kierros 2. ja nopeasti alkaakin. Kotiuduin tiistaina ja jo ensi viikolla saan viettää 4 vrk sairaalassa erilaisissa testeissä ja lääkäreissä. Nyt psyykkaan itseeni taistelutahtoa ja energiaa - haluan uudet 1-vuotistarkastukset - puhtaat sellaiset!


1 kommentti:

  1. No on sulla ollut surullista ylläriä. Ei ihme että oli vaikea hengittää. Toivottavasti lääkkeet purevat molempiin sairauksiin.Mitenkä se noin yllätti kun olit juuri saanut ns. puhtaat paperit.

    VastaaPoista