Ruis-porotortut
Viimeisimmässä Pirkka-lehdessä oli juttua poro-ruistortuista. Päätin oikaista ohjetta hieman ja ostin pakastealtaasta valmista ruistaikinaa. Kaulitsimme sen ohuehkoksi levyksi ja leikkasimme tähtitorttuja. Täytteeksi savuporoa, yrttituorejuustoa ja juustoraastetta. Voitelu, uuniin 225° n. vartiksi ja mitkä aromit. Saimme yhteensä 24 torttua. Ehdin jopa napata kuvan, ennen kuin kaikki olivat menneet jo parempiin suihin.
Vuohenjuustoleipäset
Patonki (minulla oli maalaispatonki)
Juoksevaa hunajaa
Pinjansiemeniä
Rucolaa
Vuohenjuustoa
1. Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla niin, että ne saavat hieman väriä.
2. Leikkaa patongista n. sentin paksuisia viipaleita ja laita ne uunipellille.
3. Valuta heman hunajaa jokaiselle viipaleelle.
4. Lisää pinjansiemenet, rucola ja viipale vuohenjuustoa.
5. 200° 10-15 min., kunnes juusto on hieman sulanut ja saanut väriä.
Juusto-seesamsiementikut
Voiko tämän helpompaa olla! Näitä on kiva dippailla tapenadeen, joka valmistuu sillä aikaa kun tikut ovat uunissa ja glögi lämpiää.
Voitaikinaa
Parmesanlastuja
Muna
Seesaminsiemeniä
1. Kauli voitaikinaa hieman
2. Painele päälle parmesanlastut
3. Leikkaa tangoiksi ja pyöräytä pari kierrosta itsensä ympäri. Jätä leviämisvaraa.
4. Voitele munalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä
5. 225° keskitasolla 6-10 min. paksuudesta riippuen.
Tapenade
Purkillinen mustia, kivettömiä oliiveja
½ rs anjoviksia
½ prk kapriksia
Kourallinen basilikanlehtiä
Sitruunan mehua
Mustapippuria
Oliiviöljyä
1. Laita oliivit, anjovikset, kaprikset ja basilikan lehdet monitoimikoneeseen ja hienonna.
2. Mausta sitruunamehulla ja mustapippurilla.
3. Lisää oliiviöljyä yhä vatkaten kunnes koostumus on sopivan tahnamainen - mielummin kiinteähkö kuin liian vetelä.
Nautinnollisia glögihetkiä maailman parhaimmassa seurassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti