torstai 1. lokakuuta 2015

Pitsikassi

Tämä postaus minun piti lähettää jo aiemmin, mutta se jäi ihan väsymyksen takia uupumaan. Jokapäiväiset sädehoidot osaavat imeä mehut. Mutta nythän on oikein osuva päivä tällekin, sillä 1.10 vietetään kahvipäivän lisäksi myös pitsipäivää. Kaikki tuntuvat tehneen nyt kevään ja kesän aikana urakalla pitsipussukoita, niitä Hurmaavat pitsit -kirjan ohjeella tehtyjä. Päätinpä minäkin tehdä omani, sillä malli on kaunis. Ajattelin vain, että teen sen Esitosta ja koukulla 2,5. No, eihän siitä mitään pussukkaa tullut, vaan pikkuinen kassi.


Etsinnöistä huolimatta en mistään löytänyt sellaista kukkaronkehystä, joka olisi jotakuinkin puolipyöreä ja 25 cm pitkä. Siispä piti tyytyä vetoketjuun. Loppujen lopuksi ompelin sen kiinni käsin. Kiinnitin sivuihin pienet lenksut ja niihin metalliketjun. Ihan mukava tästäkin tuli.


Sain haasteen. Tziku Tzikuliina-blogista kutsui minut Liebster Award -haasteeseen. Kiitän nöyrimmästi tästä huomionosoituksesta. Olen kuitenkin jo kertaalleen tähän osallistunut, joten nyt en sitä "virallisesti" tee. Vastaan kuitenkin hänen kysymyksiinsä, koska se on kivaa! Eli

1. Miksi teet käsitöitä? / Mitä käsityöt antavat sinulle?
Teen käsitöitä, koska tykkään siitä. Varsinkin nyt, taudin aikana, se on osoittautunut myös erittäin hyväksi keinoksi välttää ajatusten turha laukkaaminen mitäjos-maailmassa. On ihana ilahduttaa lähimmäisiään itse tehdyillä lahjuksilla ja oman kädenjäljen, jopa oman idean, näkeminen valmiina on aina yhtä palkitsevaa.

2. Miksi pidät blogia?
Aloitin blogin pitämisen sairastuttuani. Teen ja puuhastelen hyvin paljon erilaisia asioita ja halusin jakaa niitä muillekin. Tämän pitäminen on osoittautunut myös loistavaksi keinoksi saada työt tehtyä todellakin valmiiksi asti sekä tuntuu hyvältä kirjoittaa, se on terapeuttista.

3. Onko haaveissasi saada käsitöistä itselle ammatti?
Se on yksi vaihtoehto. Alunperin olin viulisti, mutta synnynnäinen, ylimääräinen kaulakylkiluu vei vasemmasta kädestäni hienomotoriikan. Opiskelen humanistiksi, gradun jättöpäiväksi oli sovittu toukokuun alku, mutta tämä syöpä sekoitti pakan. Opinnot kuitenkin jatkunevat keväällä. Sairaslomani loppuu vuoden vaihteeseen ja sen jälkeen maailma on avoin - kaikelle.

4. Oletko koskaan pitänyt / onko sinulla muuta blogia?
En ole eikä ole.

5. Kenelle teet käsitöitä?
Perheelle, itselleni, naapureille, sukulaisille, ystäville, tuttaville, kissoille, hyväntekeväisyyteen...

6. Kudotko, virkkaatko vai ompeletko mieluiten?
Tällä hetkellä kudon ja virkkaan. Ompelukone sai juuri uuden sijoituspaikan askarteluhuoneeni pöydältä, joten sekin liittynee kuvioihin yhä enenevässä määrin.

7. Askarteletko koskaan?
Askartelen paljonkin. Aivan laidasta laitaan, teen kotikosmetiikaa ja pesuaineita, kynttilät ovat jostain syystä nyt jääneet vähemmälle. Mutta täältä blogistani löytyy kaikkea.

8. Milloin sinulla on aikaa tehdä käsitöitä?
Nyt kun olen sairaslomalla niin koko ajan. Minulla on lisäksi yksi työ kassissa, jonka nappaan mukaani mennessäni sairaalaan. Saa nähdä saanko sen valmiiksi ennen kuin kaikki nämä hoidot ja muut ovat ohi =)

9. Missä teet käsitöitä?
Telkkarin ääressä, uudessa (nuorempikin lapseni muutti omaan huusholliinsa) askarteluhuoneessani, sairaalan odotustiloissa, joskus jopa bussipysäkillä...

10. Mistä olet saanut innostuksen käsitöihin?
Olen aina rakastanut kaikenlaista käsillä tekemistä, näpertelyä niin kuin siskoni sanoisi. Äitini, joka opiskeli ensin tekstiilitaiteilijaksi ennen sisustusarkkitehtiutta, teki (ja tekee edelleenkin) paljon käsitöitä. Isä on puutöitten ystävä. Siis lapsuudenkodistani.

11. Mitä haluaisit vielä oppia käsitöistä?
Nypläämisen. Ei vain pitsipäivän kunniaksi, mutta se kiehtoo - niin työtapa kuin työn jälki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti