Syyskranssi

Olin minä valmistautunut toisillakin askartelutarvikkeilla tuohon pahimpaan sytoaivoaikaan. Presentosta ostin myös pajukranssin, rautalankaa, huovasta leikattuja lehtiä, siilejä ja hiiriä sekä - yllätys - auringonkukkia. Niistä muodostui toinen helppo puhdetyö. Ulko-oveemme syksyinen kranssi. Ripustamista varten kiinnitin siihen vielä juuttinarua, mutta ei se sitä lisäpituutta sitten tarvinnutkaan Nyt, syyskuun ekana päivänä vaihtui kesäkoristeemme sitten tämännäköiseen.

Tänään on hääpäivämme, kahdeksas sellainen. Yhteistä taivaltamme on tosin jatkunut jo paljon pitempään - kihloihin menimme 1992. Lapsetkin ovat jo molemmat päälle parikymppisiä. Mutta vihille menimme vasta äskettäin, monien vaiheiden jälkeen. Ja tämä oli päätös, jota en päivääkään ole katunut.

Tätä hääpäivää kutsutaan myös nimillä kumi- tai pronssihääpäivä. Luin jostain, että nämä hääpäivien nimet ovat saaneet nimikkomateriaalinsa lujuuden mukaan. Mitä vanhempi liitto, sitä kestävämpi materiaali. Poikkeuksen tosin luo se, että lujin materiaali on 60-vuotishääpäivällä, nimittäin timantti. Mutta se selitettiin sillä, että harva sen yli enää pääsee.

8 vuotta sitten Mikaelinkirkossa Turussa

Meillä minä olen perinteisesti ollut se, joka unohtaa koko päivän. Monista noloista vuosipäivistä viisastuneena olenkin ohjelmoinut koneeni muistuttamaan minua tästä päivästä tänä vuonna jo hyvissä ajoin. Mutta kumi tai pronssi materiaalina itsetehtyyn lahjaan ei inspiroinut. Niinpä mietin, mitä mieheni on toivonut. Ainoana mieleeni tuli varreton villasukka.

Miksei. Arkinen ja tavallinen. Toivottu. Tylsä. Tarpeellinen. Mielikuvitukseton. Haluttu. Mieleni päätyi lopulta sukkaan, mieheni nimittäin esitti pyyntönsä jälleen kerran. Olisikohan se nyt ollut jo kymmenes kerta. Keksinpä siis ihan omaa hauskaa tähän tekemiseen ja päätin opetella sukkien neulomisen pyöröpuikoilla. Molemmat sukat samalla kertaa. Kätevää.

Tein ihan perussukat 56 silmukalla. Neuloin 2cm resoria ja aloitin kantapään. Hullulta tuntui. Ajattelin ettei sukka ikinä pysy jalassa. Keksin neuloa koko päällisen resoria, eivätkö ne armeijan jokakoonsukatkin käytä samaa kikkaa? Tällä tekniikalla neuloessa tiimalasikantapää on helpoin toteuttaa, tulinpa siis opetelleeksi senkin. Ja vannoutuneena sädekavennusten ystävänä päädyin kuitenkin tasaiseen kärkeen. Mutta mies tykää ja sehän on pääasia! Lankana Novitan raitaseiskaveikkaa.

Minulle tulee aina miesten sukkia neuloessa sellainen olo, että olen tekemässä kanootteja. Nyt kyllä lopputuloskin näyttää sellaiselta =) Mutta mies tykkää yhä edelleen =)

Rakkausrunot-blogista kopsasin vielä loppuun