Ohi on!

Tänään en puhu käsitöistä enkä mistään muustakaan puuhastelusta. Tänään puhun aivan muusta. Elämästä.

Syöpähoidot ovat osaltani ohi. Eilen oli viimeinen sädehoito. Se oli nyt sitten siinä. Kolmen kuukauden päästä tutkitaan tarkemmin sitä, miten hoidot ovat onnistuneet. Tosin lääkärini sanoi jo muutama päivä sitten, että hyvältä näyttää. Blogasin jo aiemmin matkasta taudin toteamisesta sytostaattihoitojen loppuun. Nyt kerron parilla sanalla sädehoidoista.

Minulle määrättiin 26 sädetyskertaa. Pääsin mukaan sellaiseen hoitomuotoon, missä potilas vetää keuhkot täyteen happea, pidättää sitä sädetyksen ajan ja taas "saa hengittää". Tällä hoitomuodolla päästään syvemmälle kudoksiin, ihovauriot jäävät pienemmiksi ja pystytään paremmin ohittamaan sydänlihas. Olin iloinen, kaikille tämä hoitomuoto ei sovi.

Sain onneksi lääkäriltä luvan käyttää kelataksia hoidoissa juoksemiseen. Hoitoja oli jokaisena arkipäivänä, 5 kertaa viikossa, ja pahimmillaan olisin joutunut viettämään bussissa jopa kolmekin tuntia päivässä. Mutta koska sytostaatit menivät minulla myös jalkoihin ja tasapainoon, katsoi lääkäri minun olevan oikeutettu taksin käyttöön.

Ensimmäiset 18 kertaa sujuivat ihan mukavasti, mutta sitten tuli totaalinen tenkkapoo. Kone, joka mittasi keuhkoissani olevan ilman määrää, ei enää näyttänyt mitään lukemia! Kukaan ei tiedä miksi näin kävi, mutta seurauksena oli se, että meidän piti vaihtaa siihen perinteiseen sädetystapaan. Onneksi vasta tässä vaiheessa.

Sillä minun kaulani iho paloi pahasti. Tämä sädetystapa nosti hoitoalueen solisluun kuoppaan saakka ja nyt ihoni on aivan musta ja rikki. Lisäksi säteet ärsyttivät myös äänihuuliani ja ruokatorveani. Nieleminen on vaikeata ja ääni on poissa. Mies naurahtikin eilen, että onpa hassua kun kaikki äänivalta on hänellä. Mutta kaikki paranee aikanaan. Syödään sosesoppaa ja velliä. Ja elekieli on hyvä tapa kommunikoida. Pääasia on, että hoidot ovat viimeinkin ohi ja pääsen toipilaaksi!

Kuva: www.luma.fi

Ajattelin illalla nukkumaan mennessäni kuinka ihana loppuvuosi toipilaana on, vain muutama pakollinen meno ja aikaa puuhastella kaikkea kivaa. Niinpä aamulla oikein säikähdin, kun huomasin soimaavani itseäni ompelemattomista kappaverhoista, selvittämättömistä papereista, opiskeluasioista, auton romuttamolle saattamisesta ym. Ruoskin itseäni jo ennen kuin sain silmiäni kunnolla auki!

Mercy, mercy!

Mikä hemmetti siinä on, että koko ajan pitäisi olla touhuamassa jotakin, suorittaa jotakin, olla tehokas ja mukatarpeellinen. Olen toipilas, läpikäynyt ihan tajuttoman raskaat hoidot, enkä muka voi antaa itselleni armoa lepäämiseen ja parantumiseen. Älytöntä! Ja nyt soimaan itseäni siitä, että olen soimannut itseäni... Triplatyperää!!! Muita kohtaan armoa ja ymmärrystä kyllä löytyy, mutta omasta hyvinvoinnista on mukamas niin vaikea pitää huolta.

Kuva: Mika Kanerva/Yle

Tänään molemmat tyttäreni tulevat tänne ja juhlistamme hoitojen loppumista. Leivomme, herkuttelemme (jos puren oikein pontevasti, saatan saada jopa nieltyä =) ), olemme yhdessä ja nautimme toistemme seurasta - kun sitä vielä riittää. Vanhempi jää yöksi ja huomenna menemme kauppakeskukseen hakemaan tarvikkeita tuleviin projekteihin. Jos meitä huvittaa, voimme kasata yhden tekeleemme, mutta se on jos - eikä kun!

Ja yritän opetella olemaan armollinen myös itseäni kohtaan. Muistelen Eeva Kilven (Laulu rakkaudesta, 1976) runoa:

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle,

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun: 

Sinä pieni urhea nainen,

minä luotan sinuun

Satsumia, suklaata ja satuilua

Tänään on tulossa ihana ilta. Satuilua, suklaakuppikakkuja ja appelsiini/mandariinilyhtyjä. Oikein rentouttava syysilta siis. Aiomme esikoiseni kanssa pyhittää illan satujen seuraamiselle, käsitöille, herkuttelulle ja aromaattisille "kynttilöille". Oikein odotan auringonlaskua!

Aloitetaan kynttilöistä. Löysin netistä kokeilemisen arvoisen idean. Mandariinin kuoresta tehtyyn kynttilään. Miksei näitä voisi tehdä muihinkin sitrushedelmiin. Löysin vielä toisen ohjeen ja aloin soveltaa. Yksinkertaisesti näin. Hedelmän kuori puoliksi. Sisusta varovaisesti ulos niin, että hedelmäviipaleiden keskellä oleva valkoinen osa jää kiinni jompaan kumpaan puoleen, se toimii lyhdyn sydämenä. Kanteen esim tähtikuvio, apuna käytin pientä piparkakkumuottia. Lyhdyn kanteen pieniä reikiä, joihin kokonaisia neilikoita. Sisälle öljyä, ohjeet suosittelivat oliivia, itse käytin ihan Pirkan rypsiöljyä. Muista kastella myös sydän! Älä anna kuorien kuivahtaa ennen sytyttämistä. Palamaan ja a vot!

Tänään juhlitaan myös suklaamuffineita. Tai oikeammin suklaakuppikakkuja. Nämä muffinit tyttäreni leipoi omiin tupareihinsa muutama päivä sitten ja ne ovat aivan mielettömän hyviä! Jippona mehevyyttä antamassa on raastettua kesäkurpitsaa. Todellakin toimii! Ohje löytyy täältä.

Ja vielä satuilua. Tänään on vietetty valtakunnallista satupäivää. Ympäri maata on järjestetty erilaisia tempauksia ja toimintaa. Satuja emme tänään puuhastelultamme ole ehtineet lukea, joten me menemme nyt telkkaantumaan (sieltä tulee satuja), nauttimaan ja rentoutumaan. Mukavia lopputunteja tämän viikon parissa.

Kuva: www.satupaiva.fi

I love yarn

Tänään saa ihan luvalla huutaa koko maailmalle rakastavansa lankaa. Ja minä rakastan! Vai miltä näyttää?

Tänään siis vietetään I love yarn -päivää. Eikö tänään olekin siis oikein sopivaa esitellä teille tämä uusi, muotoutumassa oleva paratiisini, oma pyhättöni, askartelu- ja käsityötilani. Tässä on siis nuorimmaiseltani tänne jäänyt isoäidiltäni peritty kirjahylly. Ilman kirjoja, mutta täynnä lankaa (kankaat, trikookuteet ja moppilangat ym. paksut jutut eivät tänne mahtuneet, ne jäivät työhuoneeseen). Pikku laatikoihin sain virkkuukoukut, sukkapuikot, pyöröpuikot ja kaikki hakaneulat, vetskarit, nepit ym sälän. Hyllyjen alla on vielä kaapit, joissa on erilaisia askartelu- ja ompelutarvikkeita, kuten helmet, kalkkipaperit ym.

Täällä oli tänään "talkoissa" molemmat tyttäret poikaystävineen. Haimme autotallista yhden vanhan sohvamme ja toimme tänne. Se on kyllä väliaikaisratkaisu, sillä haluan siihen kunnollisen vuodesohvan - jos vaikka jommat kummat haluavat jäädä yöksi. Mutta nämä Artekin Ben af Schultenit ovat kestäneet aikaa lapsuudenkodistani tänne ja tämä saa nyt toistaiseksi olla tässä. Värikkään tulppaanimaton minulle toi ystävättäreni, jolla ei ollut sille käyttöä.

Tyttäreni jätti tänne myös koulupöytänsä. Sain sinne oman askartelu- ja ompelunurkkauksen. Tuo kolohan on kuin suunniteltu ompelukonetta varten! Ja työpöydän viereen mahtuu sopivasti vanha riippukansiotelineeni, jonne voin säilöä kaikki eri proggiksista tulleet muistiinpanot ym.

Esittelynsä ansaitsee myös tapetti, eikö ole upea!

Kunhan saan kappaverhot vielä ommeltua loppuun, on aika aloittaa työt tässä huoneessa. 

Väriä on mahtunut elämään muutenkin, tai liekö tämän inspiroivan huoneen ansiota, mutta osallistuin tässäkin kuussa Silmukan Ytimestä -haasteeseen.

Aiheena oli sade/vesi. Aikas haastavan haasteen ovat Maija ja Sini meille asettaneet. Mutta äskettäin sain kuulla iloisia uutisia kevätvauvasta ja toiveen virkatusta mobilesta, jossa olisi iso kumpupilvi, vesipisaroita, aurinko ja kuumailmapallo. Joten puuvillalankalaatikon kimppuun. Askartelutarvikkeiden kimppuun. Ja haaste suoritettu. Tuloksena 10 eriväristä sadepisaraa, joissa jokaisessa sisällä n. 2cm kulkunen.

Nyt pitää "enää" suunnitella aurinko, pilvi ja kuumailmapallo...

Mutta oikein hyvää langanrakastamispäivää itse kullekin. Loppukevennys bongattu netistä =)

Kissaa ja Kiveä

Onpas taas aikaa päässyt vierähtämään. Kamalasti kaikkea tapahtunut ja väsymys alkaa olla sitä luokkaa, että olo on kuin zombiella. Mutta tänään, Rintojesi terveydeksi -päivänä, on aamukammassani enää 5 piikkiä jäljellä. Sitten on tältä erää kaikki hoidot annettu. Syöpäni on sellaista tyyppiä, että suun kautta otettavista lääkkeistä ei ole mitään hyötyä. Eli se tarkoittaa sitä, että se on nyt joko nujerrettu tai sitten se elää yhä. Itse olen voimakkaasti ensimmäisen vaihtoehdon kannalla, mutta kuten tiedämme, syöpä on salakavala, oikullinen ja hyvin muuntautuva pikku pirulainen.

Viime viikonloppuna juhlitiin Aleksis Kiveä ja Suomalaisen kirjallisuuden päivää. Minulla oli kylässä rakas ystävättäreni, somasti sattuen kirjastonhoitaja =) Paransimme maailmaa, puhuimme diy-taivaasta ja söimme Aleksis Kiven leivoksia. Itse en ole niin voikreemin ystävä, mutta kakkuset olivat todella hyviä! Täytyy myöntää, että yhdistelmä mustikka, kardemumma ja kahvi toimii! Reseptin näihin löydät täältä.

Tein nämä muffinivuoissa ja näistä tuli ihanan meheviä. Koristeluvaiheessa kreemiin vähän lorasti sinistä karkkiväriä, mutta totesimme ystävättäreni kanssa, että nämähän ovat vain taiteellisia. Näillä eväillä oli kiva vaihtaa kuulumisia =)

Nuorena tyttönä, ennen Turkuun muuttoani, toimin muusikkona Suomen Kansallisteatterissa. Ensimmäinen proggis jossa olin mukana, oli Kiven Nummisuutarit. Kävimme esittämässä sitä myös Moskovassa ja Tallinnassa. Moskovassa oli lavan viereen rakennettu koppi, jossa samettitakkinen herra käänsi koko tekstin venäjäksi. Yleisöllä oli kuulokkeet, mutta osa niistä oli rikki ja tämä kääntäjän puhe kuului pienellä viiveellä myös näyttämölle. Yhdessä kohtauksessa Esko istuu lattialla ja sopertaa: "Tilulii, tilulii, tilulilulilulilulilulii" ja saman toiseen kertaan. Kääntäjä "käänsi" uskollisesti nämäkin. Siinä oli pokassa pitelemistä, mutta Seppo Pääkkönen hoiti hommat hienosti kotiin!

Olen minä ahkeroinut käsityösarallakin. Aika monet valmistuneista töistäni ovat kuitenkin olleet joulupukin pajan tuotteita - joista siis enemmän joulun jälkeen. Tämä kuitenkin tuli käyttöön jo ennen päättelyä. Vanha kissapesämme notkahti pahasti, kun suurempi siskoksista päätti sen katon olevan hänen paikkansa. Niinpä purin sen ja virkkasin samasta trikookuteesta uuden.

Pohjan ja katon taitekohtiin virkkasin halkaisijaltaan 30 cm metallirenkaan. Seinät tukevoitin pyykkinarulla. Kattoon jätin aukon tarkoituksella. Ensinnäkin siitä on kiva kurkkia ja jos tällä kertaa pesän pääasiallinen käyttö olisi sisäpuolella, eikä katon päällä. Ainakin pienempi kisuliini on sitä mieltä, että hyvä tuli. Täytynee kuitenkin odotella vielä hieman, ennen kuin rupean päättelemään. Joku on nimittäin ilmeestä päätellen sitä mieltä, että kameran käyttökin häiritsee ja pahasti =)

Tonttutossut ja huivi

Tiesittekö, että sukkien neulomisen taito tuli Itä-Ruotsiin - eli Suomeen - Kuningas Kristofferin ansiosta 1500-luvulla. Hän antoi 1443 luvan nunnaluostarin perustamiseen silloiseen Raision Ailostenniemeen. Paikalle rakennettiin Birgittalaisluostari ja sen ympärille rakentui Naantalin kaupunki.

Nunnilta opittu sukkientekotaito pelasti kaupungin pahimmilta lamavuosilta. Sukkia neuloivat niin miehet kuin naiset. Ne olivat polvimittaisia, pääasiassa pellavasta tehtyjä ja väritykseltään ne olivat valkoisia tai sinivalkoisia. Sukkia kudottiin parinsadan asukkaan kaupungissa jopa 20.000 paria vuodessa. Raatimies tarkasti sukat, löi niihin leiman, ja ne olivat valmiita matkaamaan maailmalle. Kotimaan lisäksi sukkia vietiin Ruotsiin, Keski-Eurooppaan, Baltian maihin ja Venäjälle.

Että hyvää Pirkon ja Birgitanpäivää kaikille neulojille - ja miksei muillekin =)

Isäni täytti eilen vuosia. Kerroinkin viime postauksessani lähettäneeni Helsinkiin paketin. Siinä paketissa oli myös synttärilahja. Törmäsin näihin tossuihin Ravelryssä ja minulle ne suorastaan huusivat haluavansa täytteekseen isäni jalat. Tossuihin on olemassa sekä neulottu että virkattu ohje. Valitsin tällä kertaa neulottavan. Laatikoistani löytyi Novitan Isoveli-lankaa ja kun uutuusvärinä markkinoille tuli tänä syksynä meleerattu vihreä, sain projektin käyntiin.

Sukkien pohjiin tein liukuesteet Schachenmayrin Regian ABS Latexin avulla. Eihän se millään sopisi, että isäni liukastuisi esim. portaissa minun tekemissäni tossuissa. Vinkki: kokoa voi hienosäätää sillä, kuinka kippurat tossujen kärjistä tekee. Onnea isälle tätäkin kautta - ensi vuonna juhlitaan sitten pyöreitä!

Osallistuin Novitan ja Yhteishyvän järjestämään huivikilpailuun. En päässyt mukaan kärkikymmenikköön, mutta ei se mitään. Enemmänkin ihastuin kilpailussa siihen, että kaikki siihen osallistuneet työt huutokaupataan Tampereen Suomen Kädentaidot -messuilla Naisten Linjan hyväksi. Tällainen huivi on nyt sitten mukana tukemassa työtä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Lankana oli Novitan Usva.

Enkeleitä

Tänään vietetään Mikkelinpäivää. Ja lapissa on satanut ensilumi. Oikeastihan Mikonpäivä oli jo 29.9, mutta kalenteriuudistuksen myötä Mikkelin vietto siirrettiin sitä seuraavalle sunnuntaille. Tämä päivä on siis pyhitetty arkkienkeli Mikaelille. Luterilaisessa kalenterissa ei kuitenkaan ole muita enkeleille pyhitettyjä päiviä, joten tavaksi on tullut juhlistaa yleisesti enkeleitä. Muut pääuskontojen tunnustamiat arkkienkelit, ylienkelit ovat Gabriel ja Rafael.

Vanha kansa ei tätä muutosta kuitenkaan helposti sulattanut, sillä agraariyhteiskunnassa Mikonpäivällä oli suuri merkitys. Niinpä kirkollisen juhlan lisäksi alettiin puhua arkimikkelistä. Silloin siirryttiin tupatöihin, sisälle. Niin ihmiset kuin eläimetkin.

"Mikonpäivä talvenportti, vapunpäivä kesän portti"

"Terve maa, terve maan haltiat.

Nyt tulevat lehmät talvitiloille,

lampaat navettaan,

hevoset talliin

ja veräjät ovat auki vainioilla."

Mikonpäivä oli sadonkorjuun päätös. Naiset aloittivat pellavan louskuttamisen, langan tuli olla kehrättynä kekriin tultaessa. Karja paimennettiin sisälle. Palvelusväellä alkoi vuotuinen vapaaviikko, ns. runtuviikko. He saattoivat vaihtaa pestuupaikkaa ja useat heidän avioliitoistaan solmittiin tänä aikana. 1800-luvulla tämän alkamisajankohta kuitenkin siirrettiin kekrin jälkeiseen aikaan. Mikkelinmarkkinat olivat myös hyvin yleisiä. Joillain paikkakunnilla järjestettiin myös erityisiä pestuumarkkinoita helpottamaan työväen ja isäntien kohtaamisia.

Me olemme täällä askarrelleet mm. enkeleitä. Ja askartelemme varmasti vielä lisää enkeleitä. Mutta esittelenpä teille nyt muutaman.

Huovutettu enkeli

Tämän idean löysin Kauneimmat Joulun Käsityöt -lehdestä vuodelta 2011. Huopuvien lankojen laatikosta löytyi valkoista Novitan Jokea, beessinharmaata Dropsin Nepalia ja keltaista Dropsin Eskimoa. Muista lankalaatikoista löytyi kullanväristä Katien Aquariota ja jotain keltaista karvalankaa. Enkelistä tuli tosi iso, kokoa on 35 cm:n verran! Hieman jää sädekehä piiloon, kiinnitin hiukset siihen. Mutta ei haittaa. Helmasta sain tukevan, tuollaisen pelinappulamaisen. kutomalla 7 krs:n jälkeen luontisilmukoitten toisen puolen yhteen meneillään olevan kerroksen silmukoitten kanssa.

Kirjanmerkkienkelit

Nämä enkelit muuntuivat perinteisestä Suojelusenkelistä kirjanmerkeiksi, kun lisäsin helmaan narun. Tein sen niin päin, että pujotin virkattavan langan helman läpi, keskeltä. Virkkasin pätkän ketjusilmukoita ja kun käännyin paluumatkalle, yksinkertaisesti kiristin langan niin, että se on siististi kireällä enkelin helmassa kiinni. Palasin piilosilmukoilla, kiinnitin puuhelmen, valmis. Nämä enkelit matkustivat Helsinkiin vanhemmilleni, joilla molemmilla on nimipäivät tässä kuussa. Piilotin nämä origamitekniikalla taittelemaani pakettiin.

Nuottipaperi- ja muotonauhaenkelit

Tyttärelläni oli opiskelupäivän aikana hyppytunteja ja hän tuli kyläilemään. Kun selvisi, että loppupäivänkin tunnit oli peruttu, päätimme hieman askarrella, yhdessä. Teimme kahdenlaisia enkeleitä. Nuottipaperista, nauhasta ja puuhelmistä sekä muotonauhasta, puuhelmestä ja kristallisydämestä. Söpöjä, vai mitä?

Ikkunaenkeli

Muuttaessani askartelutarvikkeita uuteen soppeeni löysin laatikollisen ikivanhoja ikkunakalvovärejä. Pitihän niitäkin testata ja ihan hyvin vielä toimivat. Bongasin netistä tällaisen lasinmaalausmallin ja värittelin sen. Siinä on 3 eri sinistä, keltaista, ihonväriä, helmiäistä ja kultaa.

Enkelintäyteistä Mikkelinpäivää sinnekin <3

Pitsikassi

Tämä postaus minun piti lähettää jo aiemmin, mutta se jäi ihan väsymyksen takia uupumaan. Jokapäiväiset sädehoidot osaavat imeä mehut. Mutta nythän on oikein osuva päivä tällekin, sillä 1.10 vietetään kahvipäivän lisäksi myös pitsipäivää. Kaikki tuntuvat tehneen nyt kevään ja kesän aikana urakalla pitsipussukoita, niitä Hurmaavat pitsit -kirjan ohjeella tehtyjä. Päätinpä minäkin tehdä omani, sillä malli on kaunis. Ajattelin vain, että teen sen Esitosta ja koukulla 2,5. No, eihän siitä mitään pussukkaa tullut, vaan pikkuinen kassi.

Etsinnöistä huolimatta en mistään löytänyt sellaista kukkaronkehystä, joka olisi jotakuinkin puolipyöreä ja 25 cm pitkä. Siispä piti tyytyä vetoketjuun. Loppujen lopuksi ompelin sen kiinni käsin. Kiinnitin sivuihin pienet lenksut ja niihin metalliketjun. Ihan mukava tästäkin tuli.

Sain haasteen. Tziku Tzikuliina-blogista kutsui minut Liebster Award -haasteeseen. Kiitän nöyrimmästi tästä huomionosoituksesta. Olen kuitenkin jo kertaalleen tähän osallistunut, joten nyt en sitä "virallisesti" tee. Vastaan kuitenkin hänen kysymyksiinsä, koska se on kivaa! Eli

1. Miksi teet käsitöitä? / Mitä käsityöt antavat sinulle?
Teen käsitöitä, koska tykkään siitä. Varsinkin nyt, taudin aikana, se on osoittautunut myös erittäin hyväksi keinoksi välttää ajatusten turha laukkaaminen mitäjos-maailmassa. On ihana ilahduttaa lähimmäisiään itse tehdyillä lahjuksilla ja oman kädenjäljen, jopa oman idean, näkeminen valmiina on aina yhtä palkitsevaa.

2. Miksi pidät blogia?
Aloitin blogin pitämisen sairastuttuani. Teen ja puuhastelen hyvin paljon erilaisia asioita ja halusin jakaa niitä muillekin. Tämän pitäminen on osoittautunut myös loistavaksi keinoksi saada työt tehtyä todellakin valmiiksi asti sekä tuntuu hyvältä kirjoittaa, se on terapeuttista.

3. Onko haaveissasi saada käsitöistä itselle ammatti?
Se on yksi vaihtoehto. Alunperin olin viulisti, mutta synnynnäinen, ylimääräinen kaulakylkiluu vei vasemmasta kädestäni hienomotoriikan. Opiskelen humanistiksi, gradun jättöpäiväksi oli sovittu toukokuun alku, mutta tämä syöpä sekoitti pakan. Opinnot kuitenkin jatkunevat keväällä. Sairaslomani loppuu vuoden vaihteeseen ja sen jälkeen maailma on avoin - kaikelle.

4. Oletko koskaan pitänyt / onko sinulla muuta blogia?
En ole eikä ole.

5. Kenelle teet käsitöitä?
Perheelle, itselleni, naapureille, sukulaisille, ystäville, tuttaville, kissoille, hyväntekeväisyyteen...

6. Kudotko, virkkaatko vai ompeletko mieluiten?
Tällä hetkellä kudon ja virkkaan. Ompelukone sai juuri uuden sijoituspaikan askarteluhuoneeni pöydältä, joten sekin liittynee kuvioihin yhä enenevässä määrin.

7. Askarteletko koskaan?
Askartelen paljonkin. Aivan laidasta laitaan, teen kotikosmetiikaa ja pesuaineita, kynttilät ovat jostain syystä nyt jääneet vähemmälle. Mutta täältä blogistani löytyy kaikkea.

8. Milloin sinulla on aikaa tehdä käsitöitä?
Nyt kun olen sairaslomalla niin koko ajan. Minulla on lisäksi yksi työ kassissa, jonka nappaan mukaani mennessäni sairaalaan. Saa nähdä saanko sen valmiiksi ennen kuin kaikki nämä hoidot ja muut ovat ohi =)

9. Missä teet käsitöitä?
Telkkarin ääressä, uudessa (nuorempikin lapseni muutti omaan huusholliinsa) askarteluhuoneessani, sairaalan odotustiloissa, joskus jopa bussipysäkillä...

10. Mistä olet saanut innostuksen käsitöihin?
Olen aina rakastanut kaikenlaista käsillä tekemistä, näpertelyä niin kuin siskoni sanoisi. Äitini, joka opiskeli ensin tekstiilitaiteilijaksi ennen sisustusarkkitehtiutta, teki (ja tekee edelleenkin) paljon käsitöitä. Isä on puutöitten ystävä. Siis lapsuudenkodistani.

11. Mitä haluaisit vielä oppia käsitöistä?
Nypläämisen. Ei vain pitsipäivän kunniaksi, mutta se kiehtoo - niin työtapa kuin työn jälki.