keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Äiti Maa

YK on julistanut tämän päivän kansainväliseksi Äiti Maan päiväksi. Tällä halutaan muistuttaa kaikille sitä, kuinka korvaamaton maapallomme on ja kuinka meidän tulisi pitää siitä huolta jotta se säilyisi myös tuleville sukupolville. Kierrätys on tietysti päivän sana.




Olen itse ihastunut sisustuselementtinäkin kaikenlaisiin luonnon antimiin. Kesäisin parvekkeellamme on ollut yrttitarha, mutta kissojen tultua taloon, on se saanut väistyä nelijalkaisten ystäviemme tieltä. Kaipaan sitä kuitenkin suunnattomasti. Olenkin nyt pähkäillyt ja pähkäillyt, kuinka saisin ensi kesäksi molemmat - yrtit ja kissat. Ongelmana on se, kun kissat ovat vallanneet meidän hienon "yrttipenkin" omaksi paikakseen. Jos meinaan siihen yrttiruukkuja laittaa, ovat ne varmasti lattialla alta aikayksikön. Siispä päätin siirtää yrttimaan lattialle. Ajattelin yhtä isoa ruukkua, johon istuttaisi kaikki ne välttämättömät mauntuojat. Surffaillessani löysin tähän täydellisen ratkaisun:


Nyt vaan risuja keräämään samalla kun ulkoilee tuolla lähimetsissä, sopivaksi ruukuksi käy jo olemassa oleva vuorattu kori. Tuolle yrttihyllylle voi sitten laittaa muutaman köynnöstävän kukkasen. Täytyy kerätä myös oksankappaleet toiseen vastaantulleeseen havetodo -ideaan, nimittäin pikkunaulakkoon eteisen seinälle. Tähän saa sitten ripustettua avaimia, muistilappuja ja muita pikkujuttuja.



Olin eilen lääkärissä. Kaikki oli hyvin, sisuskalu- ja luustokuvaukset olivat puhtaat - etäpesäkkeitä ei siis todellakaan löydetty! - ja veriarvot kohdillaan. Tämä tarkoittaa sitä, että syövän hoidon toinen vaihe voi alkaa. Sytostaatteja. Ja jotta en vieläkään asiaa ehtisi mitenkään enemmälti tässä vaiheessa pohtia, alkaa tämä puoli vuotta kestävä hoitojakso maanantaina. Tiputuksia on kolmen viikon välein, eli aina kun on toipunut edellisestä myrkkysatsista pääsee takaisin hakemaan uutta. Tottakai varmistin vielä tämänkin asian, hoitojen aikana voi tehdä käsitöitä. Minun sytostaattikuuriini kuuluu myös ehdoton tipattomuus - ei edes yhtä lasillista viiniä saa nauttia muuta kuin alkoholittomana versiona. 100-päiväläiset vaviskaa - vedän pitemmälle kuin Matti Nykänen =)

Tämähän tietää hiusten lähtöä. Olen alusta lähtien naureskellut sitä, kuinka kaikki tapahtuu niin nopeasti, ettei "tukka pysy perässä". Nyt se muodostuu konkreettiseksi. Olen aina halunnut tietää miltä näyttäisin kaljuna, minkä muotoinen mun kalloni oikein on. En ole vaan koskaan "uskaltanut" sitä paljaaksi ajaa. Kohta senkin tiedän - enää kuukausi toiseen hoitokertaan, jonka jälkeen hiukset yleensä putoavat. Onhan sillä myös haittapuolensa. Päänahka tulee araksi ja palelevaiseksi. Joten tarvitaan lämmikettä, siis projektilistalle sytomyssyjä.

Ja aivan kuin joka paikka ei jo nyt tursuaisi lankoja oli suuntana lankakauppa. Alunperin mun piti ostaa 1 kerä huivilankaa, kun pelkään sen loppuvan kesken. No, ostoslistaan tuli lisää myssylankoja - halusin pehmeitä luonnonkuituja. Mukaan tarttui puuvillaa, bambua ja silkkiä sisältäviä lankoja neljään myssyyn. Ja kun kerran lankakaupassa oltiin, niin paljon muuta... Mutta nyt on aikaa, Sairaslomaa on ainakin vuoden loppuun saakka. Täytyy vain mitä pikimmiten saada aikaiseksi työhuoneen säilytysratkaisujen muutos. Konttoritarvikkeille varattu hylly joutaa muualle ja sen tilalle tulee langoille ja kankaille varattu säilytyskokonaisuus. Olisi niin kiva, kun kaikki nämä intohimon kohteet löytyisivät yhdestä paikasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti