Die Kalewainen in Pochjola

Eilen vietettiin Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää. Elias Lönnrot allekirjoitti 28.2.1835 niin kutsutun Vanhan Kalevalan, eli teoksen ensimmäisen version esipuheen. Nykymuodossaan tuntemamme, laajennettu versio julkaistiin vuonna 1849. Suomalaista identiteettiä rakentaneet taiteilijat ottivat sen nopeasti omaksi lempilapsekseen. Elettiinhän autonomian aikaa. Monisatavuotinen asema Itä-Ruotsina oli murentunut ja Länsi-Venäjällä alettiin haaveilla Suomesta.

Olin vuonna 2013 töissä Turun Kaupunginkirjastossa. Kirjaston 150-vuotisjuhlien suunnittelu oli käynnissä ja minä, Arja Tuovinen, Krisse Antell ja Kalle Kivelä pengoimme Arjan kirjaston kokoelmista 1970-luvulla löytämiä nuotteja sisältäviä pahvilaatikoita. Halusimme löytää musiikkia juhlallisuuksissa esitettäväksi. Tuloksena oli ihan mukava setti arkkiveisu-konserttejamme ajatellen. Mutta vastaan tuli muutakin.

Löysin oopperan partituurin. Olin kummissani. Se oli minulle täysin outo teos, säveltäjää myöten. Ja olin sentään ammattimuusikko, viulisti, Sibelius-Akatemiassa ja Turun yliopiston musiikkitieteen laitoksella opiskellut, suuri oopperan ja suomalaisen kulttuurin ystävä.

 

Uteliaisuuteni heräsi. Partituuri oli painettu, sidottu, selkeästi käyttöä varten tehty. Miksi en ollut kuullut tästä? Löysin helposti lisätietoa Kalevalan kulttuurihistoria -sivustolta. Kalevi Aho kirjoitti, että säveltäjä oli toiminut Turun Soitannollisen Seuran kapellimestarina, siis omana oletuksenani vuosilukujen johdosta säveltänyt oopperansa täällä, ja että sitä ei koskaan oltu esitetty kokonaisuudessaan. Ja lisäksi kyseessä oli ensimmäinen Kalevala-aiheinen ooppera. Mikä kulttuurihistoriallinen helmi, aarre joka pitää saada tuotantoon!

Seuraavan kerran käydessäni konserttitalolla tapaamassa entisen työpaikkani, Turun Filharmonisen Orkesterin intendenttiämme Emilie Gardbergia, otin asian puheeksi. Olin valtavan innostunut ja ilmeisesti se tarttui, sillä tänään on julkistettu tieto oopperan tulevista esityksistä. Itse asiassa olen aivan täpinöissäni!

Minua kiinnosti aihe yhä edelleen niin paljon, että pyysin nähtäväkseni Sibelius-museon Turun Soitannollista Seuraa koskevat arkistot vuosilta 1886-1895. Sama partituuri ja muitakin Müller-Berghausin sävellyksiä löytyi myös sieltä. Lisäksi kävi ilmi, että Elke Albrecht on tutkinut oopperaa väitöskirjaksi asti. Mutta olin koukussa. Ajankohta oli herkullinen. Turkulaisessa musiikkielämässä tapahtui silloin niin paljon. Vanhat käsiohjelmat ja sanomalehdet kertoivat omaa tarinaansa.

Elettiin vuotta 1886. Saksalainen Karl Müller-Berghaus oli valittu Turun Soitannollisen Seuran uudeksi kapellimestariksi kymmenien hakijoiden joukosta ja hän toimi tehtävässään aina vuoteen 1895 saakka. Samoihin aikoihin vuosina 1885-1886 julkaistiin Kalevalasta uusi Paul von Hermannin tekemä saksankielinen käännös. Kieliriita fennomaanien ja svekomaanien välillä velloi eläväisenä ja sai musiikkielämässä huvittaviakin piirteitä.

Uusi professori antoi ensikonserttinsa 25.9.1886. Ohjelmana oli

Ohjelmat Sibelius-museon yleinen arkisto.

Turussa ilmestyi viisi sanomalehteä. Suomalaismielinen Aura veti heti kättelyssä "herneen nenäänsä".

Kansalliskirjaston digitoidut sanomalehtiaineistot

Mutta kaiken kaikkiaan Müller-Berghausin täälläolon aikana musiikkielämä oli todella vilkasta. Soitannollisen Seuran vakituisten muusikkojen määrää nostettiin 24, konsertteja oli sadoittain. Aloitettiin mm. ilmaiskonserttien sarja, jotta vähävaraisetkin pääsisivät nauttimaan "sielulle niin hyväätekevistä ja ravitsevista sulosoinnuista". Konserttikäytänteet muuttuivat.

Ennen konserteissa oli meluisaa. Yleisö keskusteli keskenään, haki sivupöydiltä antimia ja vaelteli muutenkin tapaamassa tuttuja. Tupakat ja sikarit käsissään, tarjoiluista nauttien. Tähän tuli muutos vuonna 1889. Ensin antimet ja tupakointi siirrettiin pois konserttitilasta...

... ja lopulta päädyttiin jo pyytämään erityistä hiljaisuutta tiettyjen ohjelmanumeroiden aikana.

Karl Müller-Berghaus vietti 50-vuotistaiteilijajuhlaansa maanantaina 17.2.1890 Turun lyseon juhlasalissa. Konserttiohjelma oli melkoisen pitkä, viimeisenä numerona kuultiin oopperan toinen osa - ainoana esityksenä laatuaan. Tuolloin oopperan nimenä oli vielä Kalevalan urosten kosioretki. Lopullisen nimensä teos sai vasta partituurin painohetkellä.

Tämä jäi useista pyynnöistä ja yrityksistä huolimatta oopperan ainoaksi esityskerraksi. Teoksen soittajisto oli aikaansa nähden valtavan suuri. Ilmeisesti uudet esitykset kaatuivat taloudellisiin seikkoihin, mutta partituuri haluttiin toimittaa painettavaksi myöhempiä aikoja varten. Meidän onneksemme.

Müller-Berghausin kauden aikana voidaan selkeästi havaita kansallistunteen nousu myös musiikkielämässä. Turun Soitannollisen Seuran 24. ja 25.1.1890 eri ohjelmilla esitetyt 100-vuotisjuhlakonserttien numerot sisälsivät ainoastaan suomalaista musiikkia. Muutenkin ohjelmistossa näkyy kotimaisen musiikin nousu. Siitäkin oli lehdistössä keskusteltu. Aura lehdessä oli jo 20.11.1887 peräänkuulutettu kotimaisia teoksia. "Epäilemättä moni olisi meidän kanssamme kiitollinen, jos kotimaiset säweltäjät enemmän kuin tähän asti otettaisiin huomioon." Tämä toden totta otettiin huomioon.

Myös käsiohjelmien ruotsinkielisyys puhutti kansaa. Niinpä päätettiin ottaa käyttöön kaksikieliset konserttiohjelmat. Vappukonsertti 1.5.1890 oli niistä ensimmäinen.

Karl Müller-Berghausin kapellimestarikauden perintö on paljon laajempi ja kulttuurihistoriallisesti ajateltuna merkittävämpi kuin mitä olisi olettanut. Kerroin tässä vain muutamia esimerkkejä. Hänet on kuitenkin unohdettu. Ainoat Müller-Berghausista helposti löytyvät tiedot koskevat hänen 1. viulistin asemaa Müller-kvartetissa. Ehkäpä hänelle nyt aukeaa uusi kukoistuskausi. Mutta me saamme kohta nauttia ennenkuulemattomasta oopperasta!

Dreambird

No nyt on minullakin oma dreambirdini. Itse asiassa tein sen kyllä soveltamalla tämän aiemmin tekemäni Spring plumagen ohjetta, mutta ihan näköinen siitä tuli. Kaipasin niin väriä elämään! Aloitin etsimällä "papukaijalankaa", sitä löysin Piikkopirrasta, Katian Darling socks-merkkistä. Siirryin tien toiselle puolelle Käsityökeskus Tuumaan, jossa oli silloin alpakkalangat alennuksessa. Siellä päädyin ostamaan Dropsin Lima lankaa. Huivi valmistui jo vuodenvaihteen aikoihin, mutta sain sen pääteltyä ja pingotettua vasta nyt. Puikot olivat joko 4 tai 4.5 pyöröt.

Aloitin luomalla silmukoita provisional cast-on tekniikalla niin, että silmukoiden toinen puoli meni suoraan toiselle kaapelille. Sitten kun huivi oli huolittelua varten valmis, ruuvasin vain puikot kiinni ja jatkoin työskentelyä. Dropsilta löytyy tähän hyvä ohjevideo. Tein sulkia niin kauan kuin lankaa riitti. Huolittelin reunat 4 silmukan onteloneuleella. En tiedä kuinka olisi tullut toimia, mutta siisti tuli. Neuloin ensin aloitusreunan ja sitten koko pitkän sisäreunan.

Neuloin minä toisenkin huivin, ystävättäreni aviomiehelle.  Mallina tuttu kolmiotuli, ohjeeni siihen löydät tästä postauksesta. Annoin sen hänelle paukkupakkasten aikaan, ja tarpeeseen meni. Lankana oli taas Dropsin Big Delight. Näitä on kyllä niin nopea ja kiva neuloa. Ja jokainen on niin omanlaisensa!

Karkauspäivää ja baby showerit!

Olen ollut taas hiljaisena. Oletan sen johtuvan tammikuun hyvistä uutisista, Yksinkertaisesti paine ja jännitys ennen syöpätulosten saamisia olivat niin kovat, että voimat valuivat jonnekin helpotuksen myötä. Mutta nyt on taas energiaa.

Menneenä viikkona olemme sisustaneet kotiamme uudelleen. Päätin, että joko hyvien tai huonojen uutisten kunniaksi saisin viimein ne 30 vuotta haaveilemani lasioviset kirjahyllyt. Ja siinä ne nyt ovat. Kirjat miltei kirjastoluokituksen mukaan järjestettyinä, aakkosissa ym. Lastenkirjat, ammatti- sekä harrastekirjallisuus löytyy muualta. Minä kun rakastan kirjoja... Olen yrittänyt seurata aikaani ja lukea e-kirjoja, mutta... Haluan ja tarvitsen lehtien kääntämisen rapinan ja kirjan tuoksun. En pysty uppoutumaan kirjan (mielikuvitus)maailmaan tietokoneelta.

Paljon muutakin kodin järjestystä meni uusiksi, mutta sehän on vain hauskaa puuhaa. Paitsi ehkä aviomiehelle, joka joutuu juoksemaan kellarin ja kodin väliä minun oikkujeni mukaisesti...

Tänään on karkauspäivä. Siis nurinkurisuuspäivä. Tänään saa kaiken tehdä hassusti, naiset kosia miehiä - mutta vain sinkkumiehiä. Koska naisilla ei aikanaan ollut itsemääräämisoikeutta, oli tämä päivä ainoa mahdollinen naisten omiin ratkaisupyrkimyksiin. Miehellä ei periaatteessa ollut lupaa kieltäytyä naisen pyynnöstä, mutta pieni lahja koettiin tarpeeksi arvokkaaksi epuun merkiksi. Myöhemmin siitä yleisesti muodostui se kuuluisa hamekangas. Vuoteen 1998 saakka karkauspäivää vietettiin Julius Caesarin päätöksen mukaan tänään, nykyään se on vasta 29.2. Mutta minulle se on tänään. Ja nyt saa olla kuin Peppi Pitkätossu!

Olin muutama vuosi sitten jälleen keikalla Virossa. Kävimme tämän reissun aikana myös Kihnussa, Pärnun eteläpuolella Riianlahdella olevassa saaressa. Siellä hameilla ja niiden kankailla on suuri merkitys ja niitä käytetään vieläkin päivittäin. Ne kudotaan itse eri elämänvaiheisiin sopiviksi, sillä hamekankaan kuvio kertoo kantajastaan iän, suvun, elämäntilanteen ja aviosäädyn. Hameet, kansallispukuihin rinnastettavat, myös käytetään loppuun. Eräässä perheessä nainen tuli tervehtimään meitä "vanhassa" hameessa, suoraan sianteurastuksesta! Onpa tällaiset kankaat muuallakin tärkeitä, skotlantilaiset kiltit... Eli eipäs väheksytä yhtään lahjan arvoa!

Vielä sananen babyshowereista. Olin elämäni ensimmäisillä sellaisilla (eihän niitä silloin tunnettu kun minä ja ikätoverini lapsia odotettiin) viime viikonloppuna. Hauskaa oli nähdä tuttuja tyttäreni kavereita. Ohjelmaa ja hyvää ruokaa, aikuisia ja lapsia. Tottakai tulevan kummin tekemä vaippakakku

ja erään ystävättären niin samainlainen olotila ♥

Tulevalle äidille vein sen vastasyntyneen kettusetin, pöllöpeitto kun vieläkin odottaa valmistumistaan. Hauska idea tämä tulevan äidin juhliminen. Kyllä kaiken viime vuonna kokemani jälkeen uuden elämän, syntymisen juhla on ihanaa! Enää reilu kuukausi mummautumiseen ♥

Hyvää ystävänpäivää!

Kulunut vuosi on ollut raskas. En olisi selvinnyt siitä ilman teitä, ♥ ystäviä! ♥ Olette jakaneet kanssani ilot, surut, onnen ja pettymysten hetket. Olette seisoneet vierelläni koko taudin uuvuttaman matkan. Tukeneet tarvittaessa, olleet läsnä. Olen hyvin kiitollinen jokaisesta hetkestä. Kulunutta yhteistä vuottamme kuvaa hyvin ajatelma

Sinä kysyit minulta 

hyppäisitkö sillalta perässäni

jos itse hyppäisin?

Sanoin - En

olisin alhaalla

ottamassa sinut kiinni.

Näinhän se menee! Ja näin te olette toimineet! Minun ei ole kertaakaan täytynyt pelätä putoamista!

Ystävänpäivä ei itsessään ole minulle erityinen, jokainen päivä on ystävänpäivä. Koen sen lähinnä amerikkalaisten hössötyksenä. Mutta toisaalta, onhan se hyvä edes kerran vuodessa siitä läheisilleen erityisesti mainita, jos sitä ei muuten saa sanotuksi. Ja sydämet ovat ihania ♥

Erityisesti halusin tänä vuonna muistaa perhettäni, jolle tämä vuosi on myös ollut todella raskas. Tyttäreni ovat kulkeneet kanssani lääkäreissä, mies pitänyt kodin pystyssä. Minä olen saanut keskittyä paranemiseen ja käsityöterapiaan. He ovat olleet peloissaan ja hädissään, mutta silti jaksaneet tukea ja kannustaa. Yhden ainoan kerran olemme puhuneet hautajaisjärjestelyistä, mutta se oli joka tapauksessa aiheellista. Minun sukuhautani ovat Helsingissä, mieheni Savitaipaleella ja me kaikki perheinemme asumme Turussa. Päätimme siis perustaa oman sukuhaudan tänne.  

Mutta sydämet ovat tärkeitä. Niinpä halusin ilahduttaa näitä kolmea elämäni tärkeintä ihmistä sydämin. Virkkasin 6 lasinalusta kaikille. Lankana minulla oli Dropsin Bomull-Lin (53% puuvilla, 47% pellava) ja koukkuna 4,5. Yhdestä kerästä tuli melko tarkalleen 5 alustaa. Ohjeen löydät täältä. Suklaata rakastavat tyttäreni saivat lisäksi todella herkullista kaakaota.

Mutta tahdon vielä korostaa sitä, että olette tärkeitä ihan jokaikinen. En edes tiedä teitä kaikkia tai teidän kasvojanne, mutta jokainen käyntinne täällä on ollut minulle rohkaisu, kannustin, voimasäde jaksamiseen. Siis jokainen ♥

Renaissance 21-vuotiaalle

Tänään on kulunut 21 vuotta siitä, kun kuopukseni aloitti seikkailunsa tässä maailmassa. Juhlistimme kyllä päiviä jo eilen, sillä tämän vuosina 1721-1969 Suomessakin vallalla olleen täysi-ikäisyyden rajan saavuttanut tyttäreni on tänään aivan muualla.

 ♥ ONNEA SILJA ♥

Yksi synttärilahjoista oli neuletakki. Dropsin viime talven mallistossa oli palmikkojakku, joka suorastaan huusi meille Siiiiljaaaaa. Malli on nimeltään Renaissance. Neuloin sen kaksinkertaisesta Dropsin Alpaca-langasta (100% alpakka), väristä numero 7323. Ei oikein värikartan väri vastaa oikeata sävyä, mutta tämä on loistava Siljan punaisiin hiuksiin! Puikkoina oli 4,5 ja 5. Ohjeen löydät täältä.

Malli on vartalonmyötäinen ja neulottiin yhtenä kappaleena ylhäältä alas. Raglanhihat rajattiin palmikoilla. Istuvuus tehtiin  samoilla palmikkokuvioilla, joita tuli taakse kolme

ja eteen kummallekin sivulle yksi.

Nuo edelliset kuvat oli otettu salaman kanssa, tämä ei, joten väri on oikeampi. Vyötäröpalmikoiden jälkeen jatkettiin pienemmillä palmikoilla joiden välissä lisättiin silmukoita. Näin syntyi ihanan laskeutuvuuden aiheuttavat kiilat. Samaa pienempää palmikkoa on nappilistojen vieressä koko matkalla ylhäältä alas, hihansuissa ja helmassa. On ihanan pehmoinen, lämmin ja niin kantajansa näköinen!

Tuhkakeskiviikko ja hiustenhoitoa

Nyt se alkaa. Nimittäin 40 vrk kestävä paasto. Tai itse asiassahan pääsiäislauantaihin on enemmän päiviä, mutta sunnuntait eivät kuulu paastonaikaan. Katolilaiset aloittavat tänään, ortodoksit aloittivat jo maanantaina. Luterilaisuus ei uskonpuhdistuksen jälkeen enää opettanut paastoamaan, mutta tapa on elpymässä. Nimensä päivä on saanut jo 1000-luvulla alkaneen tavan myötä. Ihmiset sirottelivat päälleen tuhkaa katumuksen ja parannuksen merkiksi. 1100-luvulla tuhkan merkitys kasvoi. Se tehtiin polttamalla edellisen vuoden palmusunnuntaina siunatut palmunoksat. Luterilaisessa kirkossa tänä päivänä voi saada otsaansa tuhkalla piirretyn ristin oman katumuksensa merkiksi.

Kuva: Kirkkovuosikalenteri, evl.fi

Minäkin vietin useana keväänä puhdistavan viikon - 40 vrk:n mittaisen paaston ihan kehoa ajatellen. Ilman sen suurempia merkityksiä. Nyt paastoaminen on minulta kielletty, mutta ajattelin silti osallistua ekopaastoon ainakin jossain muodossa. Tänä vuonna hillitään ilmastonmuutosta pohtimalla ruokaostosvalintojen vaikutusta omaan hiilijalanjälkeen.

Minä paastoan siis suosimalla kasvisvoittoista lähiruokaa ja pienentämällä hävikkiä. Mutta ajattelin myös omaa lisää tähän paastoon. Yleisemmin kulutukseen liittyvää. En osta/ostata minulle yhtäkään uutta lankakerää koko paaston aikana. Kun 15 22 litran vetoista laatikkoa tursuaa ja lattialta löytyy vielä vuori lankaa täynnä olevia muovipusseja. Jos vaikka mitä ihanaa tulisi vastaan, niin en, en, en. Ja tämä paasto ei ole katkolla sunnuntaisin.

Mutta jokin aika sitten kerroin käyneeni ekaa kertaa syövän toteamisen jälkeen kampaajalla. Minun hiukseni ovat kasvaneet tuuheina, taipuisina ja elinvoimaisina takaisin. Kertaakaan en ole niitä nyt kaupasta ostettavilla aineilla pessyt tai hoitanut. Siksipä siis minulla oli siellä käydessäni omat tuotteet mukana.

Aloitimme levittämällä hiuksiin tehohoitoainetta, jonka ohjeen löysin jälleen kerran Limepopin sivuilta. Se sai vaikuttaa niin kauan kuin kampaajani jaksoi hieroa päänahkaani. Nautinnollista! Plussana hänen kätensä muuttuivat kuivista rasvatuiksi. Jojobavahan ansiosta edes pesut eivät enää kuivattaneet hänen ihoaan. Pesimme hiukset sitten kahteen kertaan tällä shampoolla. Minä kun halusin hiusteni kasvavan nopeasti käytin eteerisenä öljynä rosmariinia. Hiusten pesun jälkeen laitoimme vielä hiushuuhdetta. Itselleni tein sen lisäämällä kuumaan, kiehuneeseen veteen vaaleille hiuksille sopivia kehäkukkaa ja kamomillaa. Annoin niiden hautua ja siivilöityäni nesteen lisäsin siihen lorauksen omenaviinietikkaa sekä säilöntäaineeksi GFphen PCG:tä. (Kuvassa olevaan tyttärilleni joululahjaksi tekemääni satsiin laitoin haudukkeeseen nokkosta. Se sopii tummille ja punaisille hiuksille.) Kampaajani piti tuotteista!

Kampaajani tykkää laittaa hiuksiin muotovaahtoa/hiuslakkaa. Niinpä otin mukaani vielä itse tekemääni suolasuihketta. Se nostaa ja tukee hiuksia ihan mukavasti. Tosin laitoin suolaa tuplamäärät tähän ohjeeseen nähden. Jätin kookosöljyn pois ja eteerisenä öljynä käytin stressiä lievittävää greippiä. Eihän tämä hiuslakan veroista ole, mutta riittää hyvin minun tarpeisiini. Tyttäret toivovat hieman vahvempaa tuotetta, joten jossain vaiheessa kokeilen sokerisuihketta.

Laskiainen

Oikeasti laskiainen on vasta tänään, tiistaina. Laskiaissunnuntai on ikään kuin varoitus sille, että laskiainen lähestyy ja paastonaika alkaa. Laskiaisena "laskeudutaan" paastoon josta "päästään" pääsiäisenä.

Lai, lai laskiaista,

lipo, lipo liinaa,

kasva pitkää pellavasta, 

putelis' on viinaa,

miul silkkii, sulkkuloi,

muil tuppu-tappuroi!

- Olavi Pennanen, Muolaa 1937. SKS.

Laskiaistiistaihin liittyy monia uskomuksia ja enteitä. Useimmat niistä liittyvät naisten töihin, niissä tapahtui muutos. Kehruut piti saada päätökseen laskiaiseen mennessä, jotta voitiin aloittaa valoisampaa aikaa vaativa kankaan kutominen. Saunassa piti käydä valoisana aikana ja olla hiljaa, jotta säästyisi seuraavana kesänä hyönteistenpuremilta. Laskiaisena ei saanut tehdä kovaäänisiä töitä tai käsitellä teräaseita. Pakolliset kotityötkin tuli saada valmiiksi jo puoleltapäivin, loppu päivä pyhitettiin syömiselle ja laskiaiskarnevaaleille.

Laskiaisena naisten piti pukeutua valkoisiin vaatteisiin, pitää hiuksiaan auki ja haroa niitä usein, jotta pellavista tulisi puhtaita, kiiltäviä ja vaaleita. Pellavien ja hampun pituuden kertoi se, kuinka pitkälle kelkka laskiaismäessä liukui. Sadon menestystä taattiin myös huutamalla mäenlaskun aikana "pitkiä pellavia, isoja nauriita".

Kuten tavallista, ruoka näytteli suurta roolia tässäkin juhlassa. Laskiaisena tuli syödä hyvin ja rasvaisesti, sillä tämä oli viimeinen päivä jolloin sai syödä lihaa, voita tai munia ennen 40 vuorokautta kestävää paastonaikaa. Hernerokka sai tuhdin mäjäyksen joululta yli jääneistä sianosista, munista ja voista leivottiin pannukakkuja. Mitä enemmän rasva kiilsi suupielissä, sitä parempi ruokavuosi olisi tulossa. Ja rasvaa ei missään tapauksessa saanut nuolla sormista pois. Jos niin teki, sai seuraavana vuonna sirpistä ja viikatteesta haavoja käsiinsä.

Tänä vuonna sataa vettä, piha näyttää miltei samalta kuin heinäkuussa. Mäkeä emme siis ole laskeneet, mutta pitkään ja hartaasti muhinut hernekeitto on valmis ja laskiaispullat leivottu.


Annan tuhti hernekeitto

500 g kuivattuja herneitä
2½ l vettä
500 g porsaan etuselkää tai lapaa
500 g savustettua porsaan potkaa
1 keltasipuli
4-5 porkkanaa
2 tl meiramia
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
(sinappia)

1. Huuhtele herneet kylmällä vedellä ja laita ne kattilaan jossa on pari litraa vettä. Anna liota yön yli.
2. Lisää loppu vesi ja keitä hetki. Lisää lihat ja kuori vaahto pois. Keitä miedolla lämmöllä noin 1½ tuntia.
3. Lisää viipaloidut porkkanat ja hienonnettu sipuli. Anna kiehua vielä vähintään ½ tuntia tai niin kauan kunnes lihat ovat kypsiä. Tarkista nesteen määrä.
4. Nosta lihat lautaselle, poista ei-syötävät osat ja paloittele.
5. Lisää soppaan lihat ja mausteet. Kuumenna. Sinapin voi joko lisätä suoraan soppaan tai antaa kunkin maustaa annoksensa itse.

Minkä takia sitten torstaita on totuttu pitämään hernekeitto/pannukakkupäivänä? Keskiajalla lihaisaa hernekeittoa pidettiin tuhtina ruokana, kuten pannukakkujakin. Katolinen uskonto määräsi viikon paastopäiväksi perjantain, joten torstaisin tuli siis syödä tukevasti.

1800-luvulla Suomeen kotiutuivat myös laskiaispullat. Alkuaan ne olivat tavallisia sokeripullia. Myöhemmin niihin lisättiin mantelimassaa ja kermavaahtoa, nykyään vadelmahilloa. Meidän tämänvuotiset laskiaispullat tehtiin ihan perusohjeella. Hillo keitettiin itse pakastemarjoista.

Laitan tähän vielä kuvan siitä poronpotkapadasta, jonka tein saamelaisten kansallispäivän kunniaksi. Oli aivan syntisen hyvää! Määrällisesti tarkkaa ohjetta minulla ei tähän ole, mutta ainekset mitä tähän käytin löytyy täältä.

Porkkanaa kakussa ja kosmetiikassa

Keskiviikkona vietettiin porkkanakakun päivää. Kyllähän tämäkin makea herkku ihan oman juhlansa ansaitsee. Porkkanakakkuja syötiin jo keskiajalla. Sokeri oli arvokasta ja porkkana makeutensa ansiosta sopi hyvin erilaisiin leivonnaisiin ja vanukkaisiin. Toisen maailmansodan aikana kärsittiin jälleen sokeripulasta ja porkkanakakku kohosi uudelleen suosioon. Samoihin aikoihin se rantautui Amerikkaan saavuttaen siellä huippuvastaanoton. Moni luuleekin erheellisesti sen olevan sieltä kotoisin, mutta kyllä se ihan eurooppalainen herkku alunperin on. Olen kokeillut monia eri versioita, mutta aina päädyn tähän samaan Valion sivuilta bongattuun reseptiin. Ainoat muutokset ovat valkoisen sokerin vaihtaminen kookossokeriksi ja se, että kuorrutetta tulee tuplasti. Tähän versioon laitoin tuorejuustoksi sekä koskenlaskijaa että appelsiinituorejuustoa. Tämä on kyllä niin herkkua!

Vaikka porkkanaöljyä on totuttu pitämään "rusketusöljynä", sopii se hyvin myös ihonhoitoon. Beetakaroteenia ja useita vitamiineja (A, B, C, D, E, F) sisältävänä se on loistava piristysruiske talvesta väsyneelle iholle. Mehiläisvaha suojaa ihoa viimoilta ja kuivuudelta. Siljan 2. nimppareita juhlistamaan tein meille kaikille talveen sopivaa mehiläisvaha-porkkanaöljyä. Reseptin tähän - kuten useisiin muihinkin kotikempparituotteisiini - löysin Limepopin sivuilta. Pohjaöljyinä käytin makeaa mantelia ja makadamiapähkinää. Se tuntuu ihanalta!

Lisäksi tytöille tein niinikään Limepopin ohjeen mukaan ripsiseerumia. Jännityksellä odotan tuloksia ja kommentteja.

Räätälöin Siljalle myös puhdistusemulsion ja kasvoveden. Koska hänen ihonsa on tyypiltään epäpuhdas, tein vesifaasin rohtoraunioyrtistä. Käytin myös öljyfaasissa avokadoöljyn tilalla raunioyrttiöljyä. Eteerisinä öljyinä käytin teepuuta ja limettiä. Kasvoveden tein yksinkertaisesti lisäämällä taikapähkinäveteen muutaman tipan eteerisiä teepuu ja sitruunaruohoöljyjä. Näitä on kyllä hitsin kiva tehdä!

Hyvää kansallispäivää saamelaiset!

Tänään vietetään saamelaisten kansallispäivää. Saamelaiset ovat Euroopan pohjoisin ja Pohjoismaiden ainoa alkuperäiskansa, joka asuu neljän valtion alueella. Suomessa heitä asuu noin 7000.

Saamelaisilla on oma poliittinen elin, saamelaiskäräjät. Heillä on myös oma lippu ja kansallislaulu. Saamen kieli on Suomessa virallisesti hyväksytty ja sen elinvoimaisuutta on turvattu mm. vuoden 1992 kielilailla.

Saamelaisilla on myös oma musiikkityylinsä, joiku. Siinä ei usein ole sanoja, se on tavallaan melodis-rytminen esitys, jolla kuvaillaan tunnelmia, paikkoja, ihmisiä ja eläimiä. Kristinusko teki käännytystyönsä ohessa karhunpalveluksen saamelaisten kulttuurille ja musiikille. Nykyään sitä kuitenkin jo arvostetaan ja kunnioitetaan. Musiikki elää ja kehittyy, kuten tämä Wimme Saaren esimerkki osoittaa.

Saamelaisten ruokakulttuuri perustuu puhtaisiin makuihin ja luonnon antimiin. Ajattelin päivän kunniaksi hauduttaa poronpotkaa ja tarjoilla sen pottumuusin ja ohrarieskan kera. Toivottavasti kauppahallista löytyy poronpotkaa. Ruskistetut, reunoista leikatut potkakiekot valurautapataan sipulin, porkkanan, sellerin ja lantun kanssa, Kourallinen kuivattuja suppilovahveroita, pari laakerinlehteä, katajanmarjoja, pippureita, ripaus suolaa, nestettä niin että lihat peittyvät ja uuniin 150° kunnes liha irtoaa luista. Lopputulos jää maisteltavaksi, sillä saan lihat vasta kun mieheni saapuu töistä.

Mutta kyllä kulunut viikkokin on ollut toimintaa täynnä. Viime viikonloppuna vietimme nimppareita, keskiviikkona oli porkkanakakun päivä ja eilen puhuimme kuin Ruuneperit. Kirjahylly on kasassa, seinään pultattuna ja suurin osa hyllyistäkin on jo täytetty. Järjestyksessä - aakkosissa omissa kategorioissaan. Minun viikon juhlahetket olivat lounas aivan liian harvoin kasvokkain tapaamani rakkaan ystävättären kanssa ja kun kävin kampaajalla ensimmäistä kertaa yli vuoteen! Kyllä se oli ihanaa! Mukana minulla oli omat shampoot ja hoitoaineet ja kampaajani tykkäsi niistä! Sai hänen kuivat kätensä myös hyvän rasvauksen. Niistä kerron lisää ihan kohta. Sillä niin paljon on tullut puuhasteltua, että postauksenikin ovat jääneet koneelle...